Lloy Ball

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Lloy Ball

Lloy James Ball (17. tammikuuta 1972) on yhdysvaltalainen lentopalloilija, joka edustaa Yhdysvaltain maajoukkuetta sekä venäläistä VK Zenit-Kazania. Hän on voittanut urallaan muun muassa olympiakultaa, mestareiden-, Italian- sekä maailmanliigan.

Ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nuoruusvuodet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ballin ura starttasi käyntiin jo hyvin nuorena. Hänen isänsä oli ollut myös lentopalloilija yliopistotasolla. Hän pelasi passarina kuten poikansa nykyisin. Kotona Lloy Ball pelasi päivät pitkät lentopalloa. Hän teki sillä erilaisia suorituksia, ja näin taidot kehittyivät. Ballin syntymäkaupungissa koripallo oli suuri urheilulaji, joten hänkin pelasi high schoolissa koripalloa joka lukuvuosi, mutta yliopistoajan koittaessa hän teki päätöksen lentopallon ja koripallon välillä. Hän valitsi lentopallon, ja kaikki hämmästyivät, sillä Ball oli ollut erittäin lahjakas koripallossa. Häntä pidettiin NBA-tason lahjakkuuttena koripallossa.

Ball aloitti harjoittelemisen vakavammin kuusitoistavuotiaana Yhdysvaltojen juniorimaajoukkueen mukana. Hän oli pelannut hakkurina sekä passarina nuoruusvuosinaan, mutta hänen isänsä kehotti häntä ryhtymään passariksi, sillä Ballilla oli kehittynyt erittäin hyvät sormilyönnin taidot sekä pelikäsitys kotona pelatessaan. Ball vaihtoi passariksi. Hänestä tuli lopulta yksi pelipaikkansa parhaista.

Kansainvälinen ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ball aloitti kansainvälisen uransa Japanin liigassa kaudella 1996–1997 Toray Arrowsin riveissä, missä hän pelasi aina kauteen 1999 asti. Tämän jälkeen hän palasi takaisin Yhdysvaltoihin, ja harjoitteli maajoukkueen mukana koko vuoden. Kaudella 2000 hän teki paluun seurajoukkuepeleihin, kun hän teki sopimuksen Italian A1-liigaan. Hän pelasi Pallavolo Modenassa seuraavat neljä kautta voittaen mestaruuden kaudelta 2002, sekä CEV-cupin kaudelta 2004. Tämän jälkeen hän siirtyi Kreikan liigaan Iraklis Saloniccoon, jossa hän voitti kaksi kertaa Kreikan Cupin sekä kerran liigan mestaruuden. Hän pelasi Iraklisissa aina kauteen 2006 asti.

Kaudella 2007 Ball teki sopimuksen Dinamo Kazanin kanssa. Hän johdatti heti joukkueen superliigan voittoon ensimmäisellä kaudellaan. Seuraavalla kaudella hän otti joukkueen kanssa seurajoukkueiden himoituimman palkinnon kun hän voitti mestareiden liigan.

A-maajoukkue[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ball teki maajoukkuedebyyttinsä vuonna 1994. Olympialaisissa hän esiintyi ensimmäisen kerran Atlantan kesäolympialaisissa vuonna 1996. Tämän jälkeen hän on esiintynyt joukkueen mukana peräti neljä kertaa olympialaisissa, mikä on lentopalloilijan ennätysmäärä Yhdysvalloissa. Kaudella 2007 hän johdatti joukkueen Amerikan Cupin voittoon sekä Amerikan mestaruuteen. Kaudella 2008 Yhdysvallat otti Ballin passipelillä historian ensimmäisen maailmanliigan voiton. Hänet palkittiin maailmanliigan parhaimpana pelaajana sekä passarina. Ball johdatti Yhdysvallat olympiakultaan kesäolympialaisissa 2008. Ball lopetti maajoukkueuransa Pekingin olympialaisiin.

Saavutukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Henkilökohtaiset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Maailmancupin paras passari 1999
  • Amerikan mestaruuskilpailuiden paras passari 2003, 2007
  • Amerikan mestaruuskilpailuiden paras pelaaja 2007
  • Maailmanliigan paras pelaaja 2008
  • Maailmanliigan paras passari 2008

Joukkueessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • 1995 Pan Amerikan hopeaa
  • 1994 MM-pronssia
  • 2002 Italian mestaruus
  • 2004 CEV Cupin mestaruus
  • 2005 Kreikan Cup mestaruus
  • 2005 Kreikan mestaruus
  • 2006 Kreikan Cup-mestaruus
  • 2007 Amerikan Cupin mestaruus
  • 2007 Amerikan mestaruus
  • 2007 Venäjän mestari
  • 2008 Olympiakulta
  • 2008 World League
  • 2008 Mestareiden liigan voitto

Joukkueet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • 1996–1999 Toray Arrows
  • 1999–2000 Nazionale USA
  • 2000–2002 Casa Modena Salumi
  • 2002–2004 Kerakoll Modena
  • 2004–2006 Iraklis Salonicco
  • 2006–2009 Dinamo Kazan