Living Dead Dolls

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Living Dead Dolls on sarja yhdysvaltalaisia Ed Longin ja Damien Glonekin suunnittelemia kauhunukkeja. Vuodesta 2000 lähtien niitä on valmistanut Mezco Toyz.[1]

Alkuperä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäiset Living Dead Dolls -nuket ilmestyivät myyntiin Yhdysvalloissa vuonna 1998.[2] Ne olivat käsin tehtyjä, ja ne oli tehnyt Ed Long tai Damien Glonek.

Näitä nukkeja kutsutaan fanien ja keräilijöiden keskuudessa käsintehdyiksi. Long teki ensimmäisen nuken ja näytti sen sitten Glonekille, ja yhdessä he tekivät 12 lisää. Kun nuket ostettiin heti päättivät Long ja Glonek tehdä lisää myyntiin.[3] Näitä alkuperäisiä käsintehtyjä nukkeja myytiin yksinoikeudella Glonekin postimyyntikauppa Unearthly Possessionsissa. Mezco Toyzin perustaja Mike Markowitz osti yhden näistä nukeista[4] ja otti heti yhteyttä Longiin ja Glonekiin puhuakseen nukkejen valmistamisesta ja levittämisestä kaupallisesti.[2]

Living Dead Dolls -sarjan ensimmäinen kaupallinen sarja, Sarja 1, julkaistiin vuoden 2001 alussa.[4] Siitä lähtien uusia sarjoja ollaan julkaistu suunnilleen kolme vuodessa sillä mukaaan otetaan myös Halloweennuket jotka ilmestyvät yleensä Halloweenin aikaan.

Käsintehdyt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1998-2001[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nämät nuket suunnittelivat henkilökohtaisesti Ed Long ja/tai Damien Glonek. Alkuperäisillä nukeilla ei ollut nimiä, mutta ne voidaan erotella suunnittelun ja vaatetuksen perusteella. Seuraavat nuket voidaan liittää yleiseen tuotantoon otettuihin nukkeihin:

  • Sadie: Mustahiuksinen tyttö jolla on musta mekko ja valkoinen kaulapanta, hyvin Wednesday Addamsin tyyppinen. Käsintehty Sadie on ehkä yleisin käsintehdyistä.
  • Posey: Pitkähiuksinen, yleensä vaalea tyttönukke, jolla on pitkä yöpaita.
  • Sin: Muuten samanlainen kuin Sadie, mutta sillä on punainen mekko, pirun sarvet sekä häntä.
  • Bad Habit: Nunnaksi pukeutunut nukke.
  • Eggzorcist: Jäniksenpukuinen nukke. Se tehtiin aluksi lahjana Ed Longin entiselle tyttöystävälle, joka palautti nuken suhteen loputtua.

Näitä aikaisia käsintehtyjä nukkeja ei tuotu yleiseen tuotantoon.

  • Unnamed witch doll: Noidaksi pukeutunut nukke.
  • Tall Lady: Jotkut käsintehdyt olivat pidemmästä enemmän aikuisen tyyppisestä mallista. Pituutensa vuoksi keräilijät kutsuvat niitä "Tall Ladyiksi".
  • Candy Rotten: Ainut nimetty käsintehty. Se on punkkarinukke, jonka rintaan on tatuoitu palava sydän. Sillä on pastelliväriset hiukset.

2001–[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nukkejen mentyä tuotantoon oli mahdollista pyytää käsintehtyä suoraan luojilta. Nämä käsintehdyt maksoivat alun perin 666 dollaria kappale, mutta hinta nostettiin 800 dollariin. Vuonna 2004 Long ja Glonek ilmoittivat etteivät enää ottaneet vastaan pyyntöjä, vaan sen sijaan tarjosivat silloin tällöin käsintehtyjä eBayssa korkeimman tarjouksen tekijälle.

Living Dead Dolls[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Living Dead Dolls -nuket ovat noin 28 cm pitkiä muovinukkeja, joita myydään hauta-arkun muotoisissa laatikoissa. Suurimman osan nukeista mukana tulee kuolintodistus, mutta Sarja 5:n mukana tuli oikeuslääkärin todistus.

Sarja 1 (maaliskuu 2001)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Sadie
  • Sin
  • Posey
  • Eggzorcist
  • Damien
Sarja 1 julkaistiin ensin USA:ssa ja myöhemmin Japanissa. Eggzorcist-nukkea pidettiin demonisena, ja se kiellettiin Kreikassa. Sarja 1 on rajoitettu 4000 settiin.[4]

Sarja 2 (lokakuu 2001)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • School Time Sadie
  • Kitty
  • Deadbra Ann
  • Lizzie Borden
  • Lou Sapphire
Lizzie Borden on ensimmäinen nukke, joka nimeään myöten pohjautuu oikeaan ihmiseen, tässä tapauksessa Lizzie Bordeniin. Sarja 2 on rajoitettu 7500 settiin.[4]

Sarja 3 (maaliskuu 2002[5])[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Bride of Valentine
  • Sheena
  • Lilith
  • Lottie
  • Schitzo
Sarja 3 on rajoitettu 8000 settiin.

Sarja 4 (syyskuu 2002[6])[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Inferno
  • Sybil
  • Lulu
  • Ms Eerie
  • Macumba
Sarja 4 on ensimmäinen sarja, jossa on etninen nukke. Macumba on ainut afrikkalaisamerikkalainen Living Dead Doll. Sarja 4 on rajoitettu 9000 settiin.

Sarja 5 (maaliskuu 2003[7])[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Jezebel
  • Siren
  • Dahlia
  • Hollywood
  • Vincent Vaude
Dahlia on toinen nukke, joka pohjautuu oikeaan hahmoon, tässä tapauksessa Elizabeth Shortiin. Sarja 5 on rajoitettu 10 000 settiin.

Sarja 666 (2003)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Jinx
  • Dottie Rose
  • Hush
  • Revenant
  • Calico
  • Isaac
Dottie Rose oli mahdollista ostaa joko kulmakarvoilla tai ilman, molempia oli yhtä paljon. Jokaisen nuken mukana tuli lemmikki. Isaac on ainut täytetty nukke.

Sarja 7 (2004)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Lust (Mistress Demonika)
  • Vanity (Madame Dysmorphic)
  • Wrath (Bad Bette Jane)
  • Envy (Eve-A-Go-Go)
  • Sloth (Bed Time Sadie)
  • Greed (Miss McGreedy)
  • Gluttony (Vulgar the Obscene)
Tämän sarjan inspiraationa toimivat seitsemän kuolemansyntiä.

Sarja 8 (2004)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • The Lost
  • Hollow
  • Grace of the Grave
  • Faith
  • Angus Littlrot
The Lostista oli kaksi eri versiota. Black Lostilla oli musta ja White Lostilla valkoinen mekko. Jokaista White Lostia kohden oli kaksi Black Lostia.
Angus Littlrotilla oli päässään säkki, joka peitti kolmasosan sen kasvoista.

Sarja 9 (2005)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Elisa Day
  • Toxic Molly
  • Dawn
  • Blue
  • Purdy
Elisa Day pohjautui lauluun Where the Wild Roses Grow. Sarja 9 on ainut ja ensimmäinen sarja, jossa on pelkkiä naisia.

Sarja 10 (2005)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Mildread
  • Demonique
  • Arachne
  • Tina Black
  • Wolfgang
Kymmenennen sarjan merkiksi hauta-arkkujen kirjoitus oli punaista.

Sarja 11 (2006)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Maggot
  • Killbaby
  • Jubilee
  • Rain
  • Isaiah

Sarja 12 (2006)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Chloe
  • Tessa
  • Frozen Charlotte
  • Cuddles
  • Ezekiel

Sarja 13 (2007)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Evangeline
  • Iris
  • Morgana
  • Simone
  • Jacob
Kolmannentoista sarjan merkiksi jokainen nukke perustui johonkin taikauskoon. Esimerkiksi Evangelinella on rikkinäinen peili.

Sarja 14 (2007)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Alison Crux
  • Jasper
  • Daisy Slae
  • Dee K
  • Gregory

Sarja 15 (2008)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Death
  • Bathory
  • Gypsy
  • Flamingo
  • Judas

Sarja 16 (Halloween 2008)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Eleanor
  • Pumpkin
  • Mishka
  • Squeak
  • Isabel

Sarja 17 (2009)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • The Hook
  • The Vanishing Hitchhiker
  • The Unwilling Donor
  • Spider Bite
  • Bloody Mary
Sarja 17 perustui urbaanilegendoihin.

Sarja 18 (Halloween 2009)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Calavera
  • Ingrid
  • Gabriella
  • Jingles
  • Ember

Sarja 19 (2010)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Sabbatha Blood
  • Sanguis
  • Haemon
  • Agana
  • Orchid
Sarja 19 perustui vampyyreihin. Vain Mezco Toyzista tilattavassa 275 settiin rajoitetussa versiossa sarjasta oli mukana pimeässä loistava Claret Winter.

Sarja 20 (2010)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Camilla
  • Catrina
  • El Luchador Muerto
  • Savannah
  • Santeria
Kahdenkymmenennen sarjan merkiksi hauta-arkkujen kirjoitus oli punaista.

Living Dead Dolls Joulunuket (2010)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Nohell
  • Nohell Variant
Nuket tulevat valkoisessa arkussa. Nukkeja on rajoitettu erä 666 kappaleeseen.

Sarja 21 (2011)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Pixie
  • Absynth
  • Sunday
  • Desmodus
  • Tenebre
Sarja perustui Keijuihin ja Demoneihin..(?)

Sarja 22 (2011)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Roxie
  • Ava
  • Goria
  • Menard

Sarjan teemana olivat Zombit.

Miniatyyriversiot (2002-2009)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Miniatyyrisarja 1 (2002)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Sadie
  • Posey
  • Damien
  • Eggzorcist
  • Sin

Miniatyyrisarja 2 (March 2003)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Bed Time Sadie
  • Kitty
  • Deadbra Ann
  • Lizzie Borden
  • Lou Sapphire

Miniatyyrisarja 3 (late 2003)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Bride of Valentine
  • Sheena
  • Lilith
  • Lottie
  • Schitzo

Miniatyyrisarja 4 (2004)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Doom
  • Died
  • Doctor Dedwin
  • Nurse Necro
  • Penny

Miniatyyrisarja 5 (2004)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Inferno
  • Sybil
  • Lulu
  • Ms Eerie
  • Macumba

Miniatyyrisarja 6 (2009)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Isabel
  • Pumpkin
  • Squeak
  • Eleanor
  • Mishka

Miniatyyrisarja 7 (2010)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • The Lost
  • Rain
  • Frozen Charlotte
  • Death
  • Morgana

Living Dead Dollies (2004–2005)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

The Living Dead Dollies -nuket olivat kauhuvauvanukkeja, jotka perustuivat päänukkeihin.

Living Dead Dollies Sarja 1 (2004)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Posey
  • Hush
  • Sybil
  • Lulu

Living Dead Dollies Sarja 2 (2005)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Sheena
  • Eggzorcist
  • Inferno
  • Schitzo

Living Dead Ragdolls[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sarja 1 (2004)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Jeepers
  • Moana
  • Orchid
Toisin kuin muut Living Dead Doll -sarjan spin-offit, olivat Ragdolls-nuket kaikki uusia hahmoja.[8]

Muut viralliset tavarat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Baaritarvikkeet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Toukokuusta 2002 vuoteen 2004 Crystal Etching Co valmisti kolme settiä juomalaseja. Ne esittivät Damien Glonekin alkuperäistä Living Dead Dolls -taidetta. Tuotantojärjestyksessä ne olivaT:

  • I Ate My Mommy, neljä juomalasia. Rajoitettu 333 settiin.
  • Series One, viisi juomalasia lasinalusineen. Rajoitettu 666 settiin.
  • Series Two, viisi tuoppia. Rajoitettu 666 settiin.

Lounaslaatikot (2002)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Living Dead Dollsista tehtiin ainakin kolme lounaslaatikkoa vuonna 2002.

  • Series One -lounaslaatikko, jossa oli kuva Sarja 1:n alkuperäisestä myyntimainoksesta.
  • Series Two -lounaslaatikko, jossa oli kuva Sarja 2:n alkuperäisestä myyntimainoksesta.
  • Hautakivi, jossa oli Living Dead Dolls -logo ja yhdeksän nukkea kiven takana.

Paperitavarasetti (2002)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Living Dead Dollsista tehtiin paperitavarasetti, jossa oli 6.66 tuuman (6.9cm) viivotin, pyyhekumeja, kirjoituspaperia ja kirjekuoria. Setissä oli mukana miniatyyrikokoinen School Time Sadie.

Kynänteroittimet (2003)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Poseyn ja Sadien päihin perustuen tehtiin kaksi kynänteroitin. Kynä laitettiin tyhjään silmän aukkoon, ja roskat tulivat ulos suusta. Posey-teroitin näkyy yhdessä Mr. & Mrs. Smith -elokuvan kohtauksessa.[9]

Lautapeli (2003)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Matthew Nuccio suunnitteli Living Dead Dolls -lautapelin, ja se ilmestyi vuoden 2003 loppupuolella.[10]

Posliininuket (2003)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 2003 tehtiin noin 45 cm korkeat posliininuket Poseysta ja Abigail Cranesta. Niillä oli posliiniset kädet, jalat ja päät. Posliinista Abigail Cranea sai vain Mezco Toyzin sivuilta, ja 4000 kappaleeseen rajoitettua Poseyta jaettiin maailmanlaajuisesti.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]