Lisa Edelstein
| Lisa Edelstein | |
|---|---|
Lisa Edelstein vuonna 2007. |
|
| Syntymäaika | 21. toukokuuta 1966 (ikä 45) |
| Syntymäpaikka | |
| Aktiivisena | 1990– |
| Merkittävät roolit | Lisa Cuddy (House) |
| Aiheesta muualla | |
| IMDb | |
| Palkinnot | |
|
Satellite Award (2005) |
|
Lisa Edelstein (s. 21. toukokuuta 1966 Boston, Massachusetts) on yhdysvaltalainen näyttelijä, joka tunnetaan parhaiten televisiosarjasta House, josta hän voitti vuonna 2005 Satellite-palkinnon.
Lisa Edelstein aloitti ammattinäyttelijänä jo opiskeluaikoinaan New Yorkin yliopiston Tisch School of the Arts -taidekoulussa. Hän näytteli lukuisissa pikku teattereissa useissa eri produktioissa sekä käsikirjoitti ja sävelsi aids-aiheisen musikaalin Positive Me, jossa hän myös itse esiintyi.
Edward Nortonin ohjaamassa elokuvassa Usko koetuksella (Keeping the Faith) Edelstein näytteli Ben Stillerin aerobikkaavaa tyttöystävää. Hänen muita filmejään ovat Mel Gibsonin Mitä nainen haluaa (What Women Want), komedia Isi hoitaa (Daddy Day Care), Elämä on ihanaa (As Good As It Gets), Mrs. Harris, Fathers and Sons, Petollinen suunnitelma (Susan’s Plan) ja Menetyksen tuska (I’m Losing You). Hänen tuoreimpia elokuviaan ovat Donut Holes ja Grilled.
Viime vuosina Edelstein on nähty televisiossa mitä erilaisimmissa rooleissa. Hän on näytellyt ilotyttöä West Wingissä ja James LeGrosin transseksuaalipoikaystävää Ally McBealissa. Hän on vieraillut monissa muissakin tutuissa tv-sarjoissa, kuten Oikeus ja kohtuus, Frasier, Teho-osasto ja Ilman johtolankaa.
Edelstein seurusteli suomalaisen joogaopettaja Petri Räisäsen kanssa. Ja Kävi tämän kanssa myös Suomessa vierailulla ja rakastui Helsinkiin, kävi saunassa ja teki suomalaisille tuttuja asioita. [1]
Sivulta puuttuu