Linkki Kuopio

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Linkki
Koko nimi Linkki Kuopio
Perustettu 1967
Kaupunki Kuopio
Kultaa 0
Hopeaa 0
Pronssia 0

Linkki Kuopio on vuonna 1967 perustettu kuopiolainen koripalloseura. Sen miesten edustusjoukkue ja a-poikien joukkueet pelasivat kaudella 2019–2020 keskisen alueen miesten kuntosarjaa. Kaudella 2020–2021 sarjaa ei päästy kunnolla pelaamaan Covid-19-pandemian takia.[1] Parhaimmillaan Linkin miesten edustusjoukkue on pelannut toiseksi korkeimmalla sarjatasolla eli valtakunnan ykkösdivisioonassa 1980- ja 1990-luvuilla.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Linkki perustettiin 12. toukokuuta 1967, ja se oli Kuopion ja Pohjois-Savon ensimmäinen koripallon erikoisseura. Seura teki tähänastisen ennätyksensä jäsenmäärässään (324) vuonna 1993. Linkki nousi ensimmäisen kerran miesten I-divisioonaan kaudeksi 1980–1981 mutta putosi yhden kauden jälkeen alemmalle sarjatasolle. Uusi nousu I-divisioonaan tapahtui 1990-luvulla, ja vuonna 1997 seura oli lähellä nousta miesten SM-sarjaan. 1980- ja 1990-lukujen taitteessa Linkki pelasi myös pyörätuolikoripallon SM-sarjaa sijoittuen parhaimmillaan neljänneksi.[2]

Kasvatit pääsarjassa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Juniori- ja harrastetoiminta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Linkillä on miesten joukkue keskisen alueen kuntosarjassa kaudella 2021-22, kolme eri ikäluokkien poikajoukkuetta. Naisten joukkueen lisäksi seuralla on tytöillä poikien tapaan kolme juniori-ikäluokkajoukkuetta ja aikuisten kuntokorista ja ikämies korista.[3]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä urheiluseuraan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.