Lindsey Buckingham

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Lindsey Buckingham Fleetwood Macin konsertissa vuonna 2009.

Lindsey Buckingham (s. 3. lokakuuta 1949 Palo Alto, Kalifornia) on yhdysvaltalainen kitaristi ja laulaja, joka tunnetaan työstään yhtyeessä Fleetwood Mac. Hän on julkaissut myös soolomateriaalia.

Elämä ja ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Buckingham syntyi Kaliforniassa. Hän harrasti lapsena kahden isoveljensä kanssa uintia. Hän suuntautui pian musiikin alalle, mutta hänen veljensä Greg voitti uinnissa olympiahopeaa Meksikossa 1968. Buckingham alkoi harjoitella kitaransoittoa itsenäisesti ja liittyi 15-vuotiaana paikalliseen kansanmusiikkiyhtyeeseen.

Buckingham tapasi opiskeluaikanaan Stevie Nicksin, jonka kanssa hän oli perustamassa The Fritz Rabyne Memorial Bandia. Yhtye menestyi paikallisesti ja toimi jopa lämmittelijänä Santanalle, Jimi Hendrixille ja Janis Joplinille. Se kuitenkin hajosi 1971.

Buckingham ja Nicks jatkoivat yhteistä muusikonuraansa ja julkaisivat albuminsa Buckingham Nicks vuonna 1973. Sen myynti ei vastannut levy-yhtiön odotuksia, ja Polydor Records joutuikin purkamaan kaksikon levytyssopimuksen. Mick Fleetwood kuitenkin piti levystä ja otti selville, kuka soitti levyllä kitaraa. Hän pyysi Buckinghamia liittymään yhtyeeseensä Fleetwood Maciin. Buckingham suostui sillä ehdolla, että myös Stevie Nicks otettaisiin jäseneksi. Fleetwood myöntyi ehtoon, ja niin kaksikosta tuli osa yhtyettä.

Fleetwood Mac alkoi saavuttaa menestystä ja on tähän mennessä myynyt maailmanlaajuisesti yli sata miljoonaa levyä. Buckingham päätyi 1980-luvun viimeisinä vuosina jättämään yhtyeen. Vanha kokoonpano on kuitenkin myöhemmin koottu uudestaan, ja sekä Buckingham että Nicks ovat mukana vuonna 2003 julkaistulla Say You Willillä.

Buckingham meni vuonna 2000 naimisiin valokuvaaja Kristen Messnerin kanssa. Parilla on kolme lasta, jotka ovat syntyneet 1998, 2000 ja 2004. Buckinghamilla todettiin vuonna 1977 lievä epilepsia.[1]

Sooloalbumit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Buckingham on uransa aikana julkaissut myös sooloalbumeita. Monet hänen singlensä ovat päässeet listoille, esimerkiksi ”Go Insane” nousi vuonna 1984 Yhdysvalloissa listojen neljänneksi.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]