Limbus
Limbus (lat. limbus, engl. limbo; reuna) on katolisen teologian mukaan välitila, jossa ovat kastamattomina menehtyneet lapset sekä Vanhan testamentin hurskaat henkilöt.[1][2]
Kastamattomina kuolleille lapsille varattua paikkaa on kutsuttu limbus puerorumiksi ja Vanhan testamentin hurskaille puolestaan on varattu limbus patrum, isien limbus.[2] Näistä ainoastaan jälkimmäinen on katolisen kirkon virallista oppia.
Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Keskiajalla uskottiin yleisesti kastamattomien lasten joutuvan kuollessaan helvettiin. Ongelmaksi alkoi muodostua ajatus viattomien lasten, joilla olisi vain perisynti taakkanaan, kohtalosta. Teologit, kuten Tuomas Akvinolainen, vastasivat ongelmaan kehittämällä käsitteen lasten limbuksesta.[2]
Vuonna 2007 Vatikaanin kansainvälinen teologikomissio julkaisi raportin, jossa todettiin olevan "vakavia perusteita toivoa, että kastamattomina kuolleet lapset pääsevät taivaaseen". Paavi Benedictus XVI hyväksyi raportin. Raportin pohjalta italialainen lehti Corriere della Sera sekä ranskalainen Le Monde tulkitsivat Vatikaanin luopuvan limbus-opista. Oppi on jätetty pois katolisen kirkon katekismuksesta jo 1990-luvulla ja sen on kerrottu olleen hyvin epäsuosittu kirkon sisällä. Oppia on pidetty BBC:n mukaan rasitteena myös evankeliointityössä Aasiassa ja Afrikassa, jossa lapsikuolleisuus on suurta. Esimerkiksi islamin mukaan lapset pääsevät taivaaseen suoraan.[2]
Teologikomissio korosti kuitenkin raportin puhuvan täyden varmuuden sijaan pelastuksen toivosta. Komission asema on Vatikaanissa myös enemmän neuvoa-antava, kuin virallinen. Paavin hyväksynnästä huolimatta raportti ei ole vielä virallinen julistus, vaan selvitys pelastusteologian perusteista. Paavi Benedictus XVI sanoi vielä kardinaalina ollessaan olevansa valmis luopumaan opista ja pitävänsä sitä pelkkänä teoriana.[2]