Lil Armstrong

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Lil Hardin
Syntynyt 3. helmikuuta 1898
Kuollut 27. elokuuta 1971 (73 vuotta)
Kotipaikka Memphis, Tennessee, Yhdysvallat
Aktiivisena 1923–1971
Tyylilajit jazz
Soittimet piano, laulu

Lillian Beatrice ”Lil” Armstrong (1898–1971), os. Hardin, oli yhdysvaltalainen pianisti, laulaja, säveltäjä ja orkesterinjohtaja.[1][2] Hän johti omia yhtyeitään Chicagossa ja osallistui Joe ”King” Oliverin ja Louis Armstrongin merkittäviin nauhoituksiin 1920-luvulla. Hän oli naimisissa Armstrongin kanssa vuodesta 1924 vuoteen 1938.

Elämä ja ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alkuvuodet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lillian Hardin syntyi 3. helmikuuta 1898 Memphisissä lähellä Beale Streetiä, joka oli tärkeä jazz- ja bluesmusiikin alkuaikojen keskus. Hän aloitti urkujen soiton opettelemisen kuusivuotiaana, ja myöhemmin soitin vaihtui pianoon. 16-vuotiaana hän voitti koulun musiikkikilpailun, mikä rohkaisi häntä pyrkimään muusikon uralle. Hänen äitinsä kuitenkin pelkäsi musiikin johtavan tyttären paheelliseen elämään; erityisesti hän vieroksui bluesia, jota piti ”paholaisen musiikkina”. Äiti lähetti Lillianin vuodeksi yliopistoon Nashvilleen, ja kun tämä palattuaan jatkoi pianon soittoa, äiti päätti muuttaa pois kaupungista suojellakseen tytärtään Memphisin musiikkivaikutteilta. He muuttivat Chicagoon vuonna 1917.[1]

Musiikkiuran alku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nuorena Hardin työskenteli musiikkiliikkeessä Chicagossa. Vaikka hän tiesi haluavansa muusikoksi, hänen oli vaikea löytää yhtyettä itselleen. Ajan jazzorkestereissa oli usein naislaulajia, mutta nainen soittamassa instrumenttia yhtyeessä oli harvinaisempi näky. Lopulta Hardinin palkkasi New Orleans Creole Jazz Bandin johtaja Lawrence Duché.[1] Hardin soitti myös Sugar Johnny’s Creole Orchestra- ja Freddie Keppard’s Original Creole Orchestra -yhtyeissä ja myöhemmin perusti oman yhtyeensä, joka soitti Chicagon Dreamland Caféssa.[2] ”Hot Miss Lil” -nimellä esiintyneestä Hardinista tuli nopeasti tuttu näky Chicagon yöelämässä, ja hän pääsi soittamaan monien ajan huippunimien kuten Joe ”King” Oliverin ja Alberta Hunterin kanssa.[1]

Hardin muutti Oliverin johtaman King Oliver’s Crole Jazz Bandin mukana San Franciscoon, mutta palasi puolen vuoden jälkeen takaisin koti-ikävän takia. Hän oli lyhyen ajan naimisissa laulaja Jimmy Johnsonin kanssa, mutta avioliitto kärsi Hardinin jatkuvasta matkustelusta aiheutuvista ongelmista. Kun King Oliver palasi yhtyeineen Chicagoon, hän pyysi Hardinia palaamaan kokoonpanoon.[1] Hardin nauhoitti ensimmäisen kerran yhtyeen kanssa vuonna 1923.[3]

Yhteistyö Louis Armstrongin kanssa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Oliverin yhtyeessä Hardin tutustui trumpetisti Louis Armstrongiin, joka ihastui häneen välittömästi. Hardin oli Armstrongin tavatessaan vielä naimisissa Johnsonin kanssa, mutta erottuaan tästä hän alkoi seurustella Armstrongin kanssa. Pari meni naimisiin vuonna 1924 kahden vuoden seurustelun jälkeen.[1] Hardin opetti Armstrongin lukemaan nuottikirjoitusta ja sävelsi tai sovitti monet tämän kappaleista.[4] Hän kannusti Armstrongia lähtemään Oliverin yhtyeestä, jossa tämä joutui tyytymään kakkostrumpetistin rooliin. Armstrong lähtikin vastahakoisesti yhtyeestä ja sai paikan Fletcher Hendersonin Black Swan Troubadours -kokoonpanon ykköstrumpetistina New Yorkissa.[1] Myöhemmin Armstrong soitti vaimonsa Dreamland Syncopators -yhtyeessä 75 dollarin viikkopalkalla, mikä tuohon aikaan oli suuri summa mustalle esiintyjälle.[1]

Vuonna 1925 Lil Armstrong osallistui miehensä OKeh-levy-yhtiölle nimellä ”Louis Armstrong and His Hot Five” tekemiin nauhoituksiin. Repertuaariin kuului neljä Lil Armstrongin säveltämää kappaletta,[1] mukaan lukien ”Struttin’ with Some Barbecue”.[2] Sekä Hot Fiven että myöhemmin muodostetun Hot Seven -ryhmän tekemät nauhoitteet vaikuttivat voimakkaasti jazzin improvisointityylin kehittymiseen.[5][6]

Armstrong pääsi jatkamaan klassisen musiikin opintojaan Chicagon yliopiston musiikkikouluun Chicago College of Musiciin. Hän sai vuonna 1928 opettajan pätevyyden. Hän jatkoi opiskelua New York College of Musicissa ja sai maisteritason tutkintonsa valmiiksi vuonna 1929.[7] Hän esiintyi Broadway-näytelmissä Hot Chocolates ja Shuffle Along.[2]

Myöhempi ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Erottuaan Louis Armstrongista vuonna 1938 Lil haastoi tämän oikeuteen oikeudesta tälle säveltämiensä kappaleiden rojalteihin. Hän hyödynsi ex-miehensä kuuluisuutta markkinoimalla itseään ”rouva Louis Armstrongina” myöhemmällä urallaan.[8]

1930-luvun lopulla Armstrong nauhoitti 26 kappaletta omalla yhtyeellään Decca-levy-yhtiölle, laulaen suurimman osan kappaleista itse.[3] Vaikka Armstrongin suosio oli myöhemmällä uralla vaatimattomampaa, hän soitti yhä aktiivisesti Chicagossa ja nauhoitti silloin tällöin kappaleita vanhojen New Orleansin ja Chicagon jazzsoittajien, kuten Johnny Doddsin, Red Allenin, Lonnie Johnsonin ja Sidney Bechetin, kanssa.[1][2] Hän nauhoitti Decca-levy-yhtiölle vuosina 1940 ja 1947 ja teki viimeisen nauhoituksensa vuonna 1963.[1] Vuonna 1940 hän avasi Chicagossa Swing Shack -nimisen ravintolan.[8]

Vuosina 1952–1953 Armstrong kävi Euroopassa menestyksekkäällä kiertueella. Hän ei kuitenkaan palattuaan onnistunut saavuttamaan kotimaassaan samanlaista suosiota kuin menestysvuosinaan 1920- ja 1930-luvulla, koska musiikkielämä ja yleisön odotukset olivat muuttuneet. 1960-luvulla hän esiintyi enää satunnaisesti yleisölle.[1]

Lil Armstrong kuoli sydänkohtaukseen Chicagossa 27. elokuuta 1971 soittaessaan ”St. Louis Blues” -kappaletta Louis Armstrongin kuoleman jälkeen järjestetyssä tribuuttikonsertissa.[3]

Yksityiselämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Louis Armstrongilla oli avioliiton aikana useita rakastajattaria. Vuonna 1925 hän muutti vähäksi aikaa yhteen silloisen tyttöystävänsä Alpha Smithin kanssa. Louis ja Lil Armstrong asuivat välillä yhdessä ja välillä eri kaupungeissa. Lil Armstrong toimi pitkään miehensä managerina, mutta lopetti vuonna 1929 ja muutti takaisin Chicagoon. Vuonna 1931 Lil otti pysyvän asumuseron kyllästyneenä aviomiehensä uskottomuuteen ja kytköksiin järjestäytyneen rikollisuuden kanssa. Lil ja Louis Armstrong erosivat vuonna 1938, mutta pysyivät kaikesta huolimatta ystävinä.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g h i j k l m James Nadal: Lil Hardin Armstrong All About Jazz. Viitattu 22.3.2011. (englanniksi)
  2. a b c d e Lil Hardin-Armstrong Red Hot Jazz Archive. Viitattu 22.3.2011. (englanniksi)
  3. a b c Scott Yanow: Lil Armstrong Allmusic. Viitattu 25.3.2011. (englanniksi)
  4. Scott Stanton: The Tombstone Tourist: Musicians, s. 13. Simon and Schuster, 2003. ISBN 978-0-7434-6330-0. (englanniksi)
  5. William Ruhlmann: Louis Armstrong Allmusic. Viitattu 30.3.2011. (englanniksi)
  6. Louis Armstrong and his Hot Five Red Hot Jazz Archive. Viitattu 30.3.2011. (englanniksi)
  7. Miriam DeCosta-Willis: Notable Black Memphians, s. 23. Cambria Press, 2008. ISBN 978-1-60497-505-5. (englanniksi)
  8. a b Ian Carr, Digby Fairweather ja Brian Priestley: The Rough Guide to Jazz, s. 23. Rough Guides, 2004. ISBN 978-1-84353-256-9. (englanniksi)