Liiviläisten liitto
| Liiviläisten liitto | |
|---|---|
| Perustettu | 1922 |
| Toimiala | liiviläinen kulttuuritoiminta |
| Kotipaikka | Riika |
| Jäsenmäärä | 360 |
| Puheenjohtaja | Dāvis Stalts[1] |
Liiviläisten liitto (liiviksi Līvõd Īt) on liiviläisiä edustava latvialainen järjestö, jonka toiminta alkoi vuonna 1922. Liiton tarkoituksena oli edistää liivin kielen opetusta ja kouluttaa liiviläisiä parempiin ammatteihin. Yhdistys toimi paljolti Virosta ja Suomesta saadun tuen varassa. Neuvostoliitto lopetti järjestön toiminnan miehittäessään Baltian maat toisen maailmansodan sytyttyä. Liiviläisten liitto aloitti toimintansa kuitenkin uudelleen vuonna 1988. Liiviläisten liitossa on noin 360 jäsentä, jotka ovat kansallisuudeltaan pääasiassa liiviläisiä, latvialaisia ja venäläisiä[2].
Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Liiton perustaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Liiviläisten liiton perustivat kansallismieliset liiviläiset tarkoituksenaan kansallisten pyrkimysten ajaminen. Perustajista merkittävimpiä olivat Kōrli Stalte, Didrik Volganski ja Mārtins Lepste.[3] Liiviläisten liiton toiminta alkoi vuoden 1922 puolivälissä, jolloin päätettiin muun muassa seuran tavoitteista ja järjestettiin tapahtumia[4]. Latvian hallitus hyväksyi seuran säännöt vasta vuonna 1923. Perustamisen yhteydessä otettiin käyttöön myös liiviläisten lippu ja kansallislaulu. Liiton toiminnan alkuvaiheessa sen toiminta kangerteli. Ongelmaksi muodostui esimerkiksi liivin käyttö kokouksissa, sillä sitä oli yleensä käytetty vain arkielämässä.[3] Kuitenkin liitto oli mukana lähes kaikissa liiviläisissä yhteishankkeissa.[4] Kulttuuritoiminnan vähäisyys kasvatti kaikesta huolimatta tyytymättömyyttä seuran puheenjohtajana vuosina 1924–1933 toimineeseen Mārtins Lepsteen, joka vuonna 1933 syrjäytettiinkin asemastaan.[4]
Seuratalon perustaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Yksi keskeinen Liiviläisten liiton toteuttama hanke oli seuratalon perustaminen. 1930-luvulla lähes koko toiminta keskittyi seuratalon perustamiseen[4]. Tarkoitusta varten saatiin lahjaksi tontti Mazirbestä 1930-luvun puolivälissä. Taloudellisten ongelmien takia talon rakentaminen myöhästyi kuitenkin useita vuosia. Taloa alettiin lopulta rakentaa vuonna 1938. Rakentamiseen saatiin taloudellista tukea Virosta, Suomesta, Unkarista ja Latvian hallitukselta. Rakennuksen suunnitteli suomalainen arkkitehti Erkki Huttunen yhteistyössä latvialaisen arkkitehdin Visvaldis Paeglen kanssa ja rakennusurakka annettiin latvialaiselle rakennusmestari Kronsbergille.[5] Rakennuksen peruskivi laskettiin lokakuussa 1938 ja tilaisuudessa oli mukana Latvian, Viron ja Suomen edustajia. Rakennus nousi vesikattovaiheeseen saman vuoden joulukuussa ja se vihittiin 6. elokuuta 1939. Taloa ei kuitenkaan otettu käyttöön ennen Neuvostoliiton Latvian miehitystä.[6] Neuvostoliitto lakkautti seuran Latvian miehityksen myötä vuonna 1940, jolloin liiton koko omaisuus seurataloa myöten takavarikoitiin valtiolle.[7] Seuratalo muutettiin kulttuuritaloksi, jossa esitettiin elokuvia ja järjestettiin tansseja. Saksalaismiehityksen alussa liiviläiset saattoivat jälleen käyttää taloaan, mutta se muutettiin lopulta sotilaiden majoituspaikaksi.[8]
Jälleensyntyminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Liiviläistä toimintaa alettiin elvyttää jo vuonna 1977. Liiviläisten liiton uusi perustaminen käynnistyi kokouksella 13. marraskuuta 1988.[9] Virallisesti seura perustettiin perustavalla kokouksella 26. marraskuuta.[10] Tuolloin seura perustettiin nimellä Līvõd Kultūr Īt, mutta se otti itselleen Liiviläisten liiton vanhan nimen vuonna 1993. Perustavaan kokoukseen osallistui noin 150 osanottajaa ja se valitsi seuran vanhimmaksi Ieva Neilanden. Jäseniä seuralla oli 142.[1] Ensimmäisiä merkittäviä hankkeita liiton uuden perustamisen jälkeen oli Mazirbessä elokuun alussa vuonna 1989 järjestetty seuratalon rakentamisen 50-vuotisjuhla. Tilaisuuteen osallistui 629 henkilöä ja paikalla oli esitelmöimässä muun muassa virolainen Eduard Vääri.[11] Seura perusti alaosastot vuonna 1989 Ventspilsiin ja Kolkaan, vuonna 1993 Riikaan ja Mazirbeen, sekä vuonna 2004 Staiceleen[1]. Jäsenten määrä kasvoi vuoteen 1999 mennessä 200:aan[10]. 1. elokuuta 1998 pidettyyn juhlaan osallistui Suomen silloinen presidentti Martti Ahtisaari ja Latvian presidentti Guntis Ulmanis. Liiviläisten liitto sai takaisin seuratalonsa 1. tammikuuta vuonna 2000.[12][1]
Toiminta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Liiviläisten liiton ensimmäisiä tavoitteita sen uuden perustamisen jälkeen oli liivin kielen opettaminen. Vuodesta 1989 vuoteen 1995 liivin kielen opetusta järjestettiinkin Riiassa kaupungin ja Latvian opetusministeriön tuella. Vuodesta 1995 kielen opetusta on järjestetty Kolkassa. Latviassa tunnetut liittoon kuuluvat poliitikot Ilmārs Geige sekä Dainis ja Helmi Stalte ovat toimineet liiton omaisuuden takaisin saamiseksi ja taloudellisen tuen järjestämiseksi.[1] Liiviläisten liitto on myös järjestänyt liiton seuratalon 50-vuotisjuhlien jälkeen liiviläisjuhlat joka vuoden ensimmäisenä sunnuntaina[12].
Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Vaalgamaa, Edgar: Valkoisen hiekan kansa: Liiviläisten historiaa ja kulttuuria. Jälkisanat Valda Šuvcāne. Jyväskylä: Atena, 2001. ISBN 951-796-235-5.
- Mauno Jokipii: Itämerensuomalaiset, Heimokansojen historiaa ja kohtaloita. Atena Kustannus Oy, 1995. ISBN 951-9362-80-0.
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c d e The Liv Union - Stage Two Liiviläisten kulttuurikeskus. Viitattu 20.12.2010. (englanniksi)[vanhentunut linkki]
- ↑ Tietoa Latviasta > Kahdenväliset suhteet Suomen Riian suurlähetystö. Viitattu 20.12.2010.
- ↑ a b Vaalgamaa 200, s. 133
- ↑ a b c d Renāte Blumberga: Foundation of the Liv Union Liiviläisten kulttuurikeskus. Viitattu 20.12.2010. (englanniksi)[vanhentunut linkki]
- ↑ Vaalgamaa 200, s. 127
- ↑ Vaalgamaa 200, s. 128
- ↑ Jokipii 1995, s. 137
- ↑ Jokipii 1995, s. 141
- ↑ Vaalgamaa 200, s. 173
- ↑ a b Vaalgamaa 200, s. 174
- ↑ Vaalgamaa 200, s. 175
- ↑ a b Vaalgamaa 200, s. 176