Liinahamarin ja Kirkkoniemen pommitukset 1941

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Alueen kartta
Fairey Albacore -torpedopommittaja HMS Victoriouksen kannella.
HMS Furious noin vuonna 1935
Fairey Swordfish -torpedopommittaja
Fairey Fulmar -hävittäjä

Liinahamarin ja Kirkkoniemen pommitukset 1941 olivat toiseen maailmansotaan liittynyt Britannian laivaston lentotukialuksilta nousseiden laivaston ilmavoimien lentokoneiden 30. heinäkuuta 1941 tekemä isku Liinahamarin satamaan Suomen Petsamossa ja Kirkkoniemeen Norjan puolella.

Taustaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Saksa oli aloittanut Barbarossa-suunnitelmansa mukaisen hyökkäyksen Neuvostoliittoon 22. kesäkuuta 1941. Suomi liittyi sotaan kolme päivää myöhemmin.

Jo ennen hyökkäystä, kesäkuun alusta lähtien Lappiin oli ryhmitetty kauttakulkusopimuksen varjolla 40 000 saksalaissotilasta. Vastalauseeksi Lapissa oleville saksalaisjoukoille Englanti oli katkaissut Liinahamarin kauppaliikenteen 14. kesäkuuta. Sen jälkeen 22. kesäkuuta Suomi oli poistanut Britannian Liinahamarin konsulaatin ja saksalaiset puolestaan Britannian Tornion konsulaatin. Pohjois-Suomen puolustus ja rintamavastuu oli luovutettu saksalaisille. Petsamossa päästettiin saksalaisjoukkojen pääosa, kaksi divisioonaa, Suomen puolelle varhain 22. kesäkuuta, joskin jo edellisenä yönä rajan yli siirtyi siviiliasuisia pioneerijoukkoja tekemään valmisteluja. Joukot miehittivät Petsamon, rakensivat alueelle siltoja ja teitä ja hyökkäsivät 29. kesäkuuta itärajan yli kohti alle sadan kilometrin päässä olevaa Murmanskia. Edellisenä päivänä oli Suomi katkaissut diplomaattisuhteet Britanniaan.[1] [2]

Erään neuvostoliittolaisen lähteen mukaan neuvostoliittolaiset lentokoneet hyökkäsivät Liinahamarin satamaa vastaan brittikoneiden hyökkäystä edeltävänä päivänä 29. heinäkuuta 1941, kahtena osastona 14 SB-pommikoneella, joita oli suojaten saattanut yksitoista I-15 -hävittäjää. Koneet olisivat aikaansaaneet jotain tulipaloja.[3]

Operaatio ER[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Britannian sodanjohdon korkeimmalla tasolla päätetty, Winston Churchillin määräämä isku oli osa operaatiota, jolla Britannia halusi osoittaa tukeaan Neuvostoliitolle. Britannian ulkoministeriö ja laivaston ylijohto pitivät pommituksia ensimmäisenä yhteisenä operaationa neuvostoliittolaisten kanssa.[4] Taktisesti pyrittiin turvaamaan miinalaiva HMS Adventuren purjehdus Arkangeliin. Liinahamarin lisäksi operaation kohteeksi oli valittu saksalaisten miehittämä Kirkkoniemen satama Norjassa. Hyökkäyksen koodinimi oli Operaatio ER. Liittoutuneiden tietojen mukaan molemmissa satamissa piti olla lukuisia saksalaisten aluksia, mutta todellisuudessa satamat olivat käytännöllisesti katsoen tyhjiä.[5]

Saksalainen partiolennolla ollut lentokone havaitsi kuitenkin kahden lentotukialuksen (HMS Furious ja HMS Victorious), kahden raskaan risteilijän (HMS Suffolk ja HMS Devonshire) sekä kuuden hävittäjän muodostaman laivueen jo merellä juuri ennen hyökkäystä.[6]

Liinahamarin pommitus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

HMS Furious lähetti iltapäivällä kello 14 jälkeen ilmaan kohti Liinahamaria kaksi hyökkäysaaltoa: ensimmäisessä yhdeksän Albacore-torpedopommittajaa Laivaston ilmavoimien 817. laivueesta, ja toisessa saman verran 812. laivueen Swordfish-torpedopommittajia. Koneita suojasi yhteensä yhdeksän Fulmar-hävittäjää. Lisäksi ilmassa oli neljä Hawker Sea Hurricane -hävittäjää suojaamassa laivoja.[5][7]

Juuri Kirkkoniemestä itää kohti lentänyt saksalaisten Stuka-laivue sai ilmatähystäjät uskomaan brittiläiskoneita omiksi, kunnes ne hyökkäsivät kohti satamaa tulittaen ja pudottaen torpedoja.[8]

Mantereen ylle päästyään koneet hyökkäsivät Liinahamarin satamaan, jossa oli ainoastaan kaksi pientä kauppalaivaa. Aluksia, sataman laituria ja öljysäiliöitä pommitettuaan koneet eivät löytäneet sopivia maaleja, joten ne kaarsivat Trifonon kylän ylle. Kun Trifonostakaan ei löytynyt sopivia kohteita, koneet palasivat ohjeiden mukaisesti pohjoiseen vuonoa pitkin ja tulittivat maamaaleja, kuten tykistöasemia ja rakennuksia.

Satamassa ilmatorjuntatuli oli voimakasta ja pudotti yhden Albacore-pommittajan ja kaksi Fulmar-hävittäjää.[5] Muut koneet palasivat tukialukselle kello 17 mennessä. Neljä koneista oli vahingoittunut, ja miehistöistä kaatui yhteensä seitsemän henkeä.[4][9]

Vasta rakennetusta laiturista osa tuhoutui, ja satamaan upposi yksi norjalainen rommilastissa ollut kauppa-alus. Joitakin pienehköjä rakennuksia ja sataman lautavarasto paloi, ja kalajauhotehdas sekä muut satamavarastot saivat muutamia osumia. Kolme henkeä kuoli, näistä kaksi oli saksalaissotilaita ja kolmas kauppalaivaston merimies. Neljä suomalaista siviiliä haavoittui, heistä yksi vaikeasti, mutta kaiken kaikkiaan pommituksen tuhot olivat muuten suhteellisen vähäiset.

Kirkkoniemen pommitus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Samaan aikaan HMS Furiousin kanssa HMS Victorious lähetti Kirkkoniemeen toiset kaksi hyökkäysaaltoa, yhteensä 21 Albacore-torpedopommittajaa ja 12 Fulmar-hävittäjää. Pommittajat tuhosivat yhden rahtilaivan ja vahingoittivat toista. Ilmapuolustuksen saksalaishävittäjistä Messerschmitt Bf 110 -koneet olivat juuri startanneet Stuka-pommittajien saattolennolle Murmanskiin, ja ne suunnattiin mereltä lähestyvää hyökkäystä vastaan. Lisäksi Messerschmitt Bf 109 -koneet ehtivät ilmaan ennen hyökkäyksen alkua.[10] Syntyneessä taistelussa saksalaishävittäjiä pudotettiin kolme[5] tai neljä.[4], mutta brittiläiskoneita kolmetoista. Lisäksi kahdeksan brittikonetta vaurioitui. Brittien 827. torpedopommittajalentue tuhoutui hyökkäyksissä kokonaan.[5]

Hyökkäyksen seuraukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Seuraavana päivänä Suomi esitti Britannialle vastalauseen ja korvausvaatimuksen. Britannian ulkoministeriö torjui molemmat ja totesi, että Suomen alue oli joutunut sotatoimien piiriin johtuen Suomen hallituksen päätöksestä sallia suurten saksalaisjoukkojen asettuminen maahan. Britannian Helsingin-lähettiläs Gordon Vereker puolestaan kertoi ulkoasianministeri Rolf Wittingille, että kysymyksessä oli "traaginen erehdys".[4] Britannia julisti sodan runsaat neljä kuukautta myöhemmin, Suomen itsenäisyyspäivänä, 6. joulukuuta 1941.

Hyökkäys nostatti Suomessa runsaasti vastalauseita Britanniaa kohtaan. Lehdistö näki hyökkäyksen painostuskeinona Saksaa vastaan ja tuomitsi sen jyrkästi.[4] Suomi sai hyökkäyksestä ulkopoliittisen vahvistuksen aiemmin tekemälleen diplomaattisuhteiden katkaisulle. Saksalaisille hyökkäys oli osoitus Petsamon nikkelintuotannon haavoittuvuudesta,[11] ja myöhemmin saksalaiset rakensivatkin Kolosjoen kaivoksen nikkelituotannon turvaksi Euroopan vahvimman alueellisen ilmatorjunnan.[12]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Junila 2000 s. 48-49
  2. Paasilinna 1983, s. 339–340, 342
  3. Ivanov 1973
  4. a b c d e Nevakivi 1976, s. 137-140
  5. a b c d e Fleet Air Arm Archive 2005
  6. U-boat.net, "Noteable events involving Victorious include: 23 Jul 1941"
  7. Nevakivi mainitsee hävittäjiä olleen kuusi (Nevakivi 1976, s. 138).
  8. Paasilinna 1983, s. 363–364
  9. Paasilinnan mukaan hyökkääviä koneita oli 40 kappaletta, joista sataman ilmatorjunta ampui alas 12 konetta. Hänen mukaansa takaisin päin kääntyneet Stukat iskivät vielä paluumatkalla olleeseen englantilaislaivueeseen, ja pudottivat kaksikymmentä pommittajaa vain kahdeksan selvitessä takaisin tukialukselle. Paasilinna 1983, s. 363–364
  10. Valtonen 1997 s. 145
  11. Paasilinna 1983, s. 364
  12. Vuorisjärvi 1989, s. 192