Lihaniemi

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Lihaniemi on niemi ja entinen kylä Viipurinlahden itärannalla Venäjällä Suomen luovuttamalla alueella. Lihaniemi sijaitsi Uuraansalmen ja Rauhalahden välissä. Lihaniemen kylä käsitti vain noin puolet niemestä, sillä niemen tyviosa kuului Samolan kylään. Rauhalahden toisella puolella oli Alasommeen kylä ja Uuraansalmessa Lihaniemen kylä rajoittui Viipurin kuuluneeseen Uuraan satama-alueeseen. Viipurinlahden toisella puolella naapurikyliä olivat Porkansaari ja Piispansaari. Nykyisin Lihaniemen alueella on vähäistä asutusta, mutta sillä ei ole asutusnimeä.

Asutus ja elinkeinot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lihaniemen kylässä oli 287 asukasta vuonna 1937.[1] Maatalous oli kylän tärkein elinkeino, jonka lisäksi harjoitettiin myös kalastusta. Vuonna 1937 kylässä oli 123 ha peltoa, neljä ha niittyä ja 345 ha metsää.[2] Kylässä toimi Matti Hottisen Perillisten kauppa[3] ja Samolan Osuuskaupan sittemmin Osuusliike Torkkelin myymälä.[4] Kylässä toimi nuoriseura.[5]

Kansakoulu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lihaniemen kansakoulu valmistui vuonna 1933.[6] Lihaniemen kylän lisäksi koulupiiriin kuului muutamia Alasommeen kylän taloja.[6] Vuonna 1939 Lihaniemen kansakoulussa oli 3 opettajaa ja 37 oppilasta.[7]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Talvisodan taistelut ulottuivat Lihaniemeen aivan sodan loppuvaiheessa. Asukkaat oli evakuoitu jo aiemmin muualle Suomeen. Moskovan rauhassa Viipurin maalaiskunta Lihaniemi mukaan lukien siirtyi Neuvostoliitolle. Jatkosodassa luovutetut alueet valloitettiin takaisin vuonna 1941 ja kyläläiset pääsivät palaamaan koteihinsa. Uusi evakuointi oli kuitenkin edessä kesällä 1944.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Kuujo Erkki, Lakio Matti: Viipurin pitäjän historia II. Helsinki: Viipurin maalaiskuntalaisten pitäjäseura ry, 1982.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Lakio 1982, s. 264
  2. Lakio 1982, s. 269 ja 273
  3. Lakio 1982, s. 329
  4. Lakio 1982, s. 333–334
  5. Kuujo 1982, s. 386
  6. a b Kuujo 1982, s. 377
  7. Kuujo 1982, s. 375