Liam Hemsworth

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Liam Hemsworth
LiamH crop.jpg
Syntymäaika 13. tammikuuta 1990 (ikä 23)[1]
Syntymäpaikka Australian lippu Melbourne, Victoria
Aktiivisena 2007
Ammatti näyttelijä
Aiheesta muualla
IMDb

Liam Hemsworth (s. 1990) on australialainen näyttelijä, joka on parhaiten tunnettu rooleistaan Josh Taylorina australialaisessa saippuaoopperassa Neighbours ja Marcus-nimisenä henkilönä lasten televisiosarjassa The Elephant Princess. Hänet nähdään pääosassa elokuvassa The Last Song yhdessä nykyisen kihlattunsa Miley Cyrusin kanssa. Elokuva sai ensi-iltansa 31. maaliskuuta 2010 Yhdysvalloissa.

Sisällysluettelo

Ura [muokkaa]

Hemsworth alkoi vakavissaan miettiä näyttelijän uraa seuraten veljiensä jalanjälkiä. Hänestä tuli näyttelijä käydessään lukiota ja otti tällöin agentin.[2] Hän teki ensimmäisen koe-esiintymisensä ollessaan kuudentoista ja aloitti uransa vuonna 2007 vierailevana roolina televisiosarjoissa Home and Away ja McLeodin tyttäret.[2] Samana vuonna Hemsworth alkoi kuvata jaksoja australialaiseen saippua-oopperaan Neighbours.[3] Hänen veljensä Luke on näytellyt samaisessa sarjassa roolia nimeltä Nathan Tyson vuodesta 2000 lähtien.[3] Sarjassa hän näytteli roolia nimeltä Josh Taylor. Vuonna 2008 hän aloitti näyttelemisen lasten televisiosarjassa The Elephant Princess, missä hän esitti Marcusta. Myös tässä sarjassa esiintyi hänen veljensä Luke, joka esitti Harry-setää.[3] Myöhemmin hän sai roolin televisiosarjasta Rakkauden ammattilaiset ja näytteli pääosaa brittiläisessä elokuvassa Triangle.[3] Hän teki myös lyhytaikaisen näyttäytymisen MIT - korkeakoulun opiskelijana elokuvassa Tieto, jossa näytteli myös Nicholas Cage.[3]

Hemsworthin matka Hollywoodiin ei ollut helppo. Vuonna 2009 hänen oli tarkoitus näytellä Sylvester Stallonen esittämän roolin poikaa elokuvassa The Expendables, mutta myöhemmin se leikattiin pois käsikirjoituksesta.[3] Ei kauaa myöhemmin, kun hän sai soiton ohjaaja Kenneth Branaghilta koe-esiintymiseen päärooliksi elokuvaan Thor, mutta hänen veljensä Chris sai kyseisen pääroolin. Liam muutti Los Angelesiin ja lopulta ansaitsi pääosan Walt Disneyn elokuvasta The Last Song, joka perustuu Nicholas Sparksin luomaan novelliin.[3] Suomessa kyseinen elokuva sai ensi-iltansa 1. toukokuuta 2010, mutta Yhdysvalloissa se nähtiin jo 31. maaliskuuta 2010. Elokuvassa hän näyttelee Hemsworth Ronnien (Miley Cyrus) ihastusta. Heidän lisäkseen elokuvassa näyttelivät Greg Kinnear ja Kelly Preston. Seuraavaksi hänet nähtiin Cyrusin musiikkivideolla "When I Look at You". Kyseinen kappale on elokuvan pääasiallinen soundtrack ja löytyy elokuvan soundtrack - levyltä The Last Song (soundtrack).

Vuonna 2012 Hemsworth nähdään kahdessa elokuvassa. Maaliskuussa elokuvassa Nälkäpeli ja elokuussa elokuvassa The Expendables 2.

Yksityiselämä [muokkaa]

Hemsworth syntyi Melbournessa, Australiassa, jossa hän eli vanhempiensa Leonien ja Craigin kanssa.[3] Lisäksi hänen perheeseensä kuuluu kaksi veljeä, joista Liam on nuorin. Hänen veljensä Luke ja Chris ovat myös näyttelijöitä, joista Chris on tunnetumpi. Liamin käydessä lukiota hän muutti yhdessä perheensä kanssa Philip Islandille.[3] Lukiota käydessään hän palkkasi agentin ja yrittäisi luoda uraansa näyttelijänä ja sai ensimmäisen koe-esiintymisensä ollessaan kuudentoista.[3]

Hemsworthin kanssa samalla luokalla ollut Laura Griffin kertoo: "Kaikki tytöt pitivät hänestä. Hän oli kuuluisa, humoristinen ja sai minut nauramaan." Griffin kertoo, että hän ja Liam alkoivat seurustelemaan seuraavana vuonna.[4] Liam joutui kuitenkin kaukosuhteeseen Lauran kanssa, kun hän maaliskuussa 2009 muutti Yhdysvaltoihin seuratakseen unelmiaan näyttelijän urasta.[3]

Griffin kertoo, että Hemsworth palasi takaisin Australiaan kesällä 2009 vain tehdäkseen lopun heidän jo viisi vuotta kestäneestä suhteestaan, The Last Songin valmistumisen jälkeen.[4] Griffin uskoo, että Hemsworth erosi hänestä saadakseen seurustella vastanäyttelijänsä Miley Cyrusin kanssa, joka myös näytteli kyseisessä elokuvassa.[4] Vaikka media väittikin parin olleen yhdessä ainakin elokuusta 2009, niin Hemsworth ja Cyrus kielsivät nämä huhut.[5][6] Maaliskuussa 2010 Cyrus paljasti, että hän ja Hemsworth seurustelevat ja ovat olleet yhdessä kymmenen kuukautta.[7] Vuoden 2010 kesä-heinäkuun aikoihin media huhuili Mileyn ja Liamin erosta.[8] Vuoden 2010 elokuussa Hemsworth vahvisti huhujen olevan totta ja kertomalla olevansa "täysin sinkku".[9][10] Cyrus ei ole halunnut kommentoida asiaa, mutta pari kuukautta eron jälkeen Hemsworth ja Cyrus palasivat yhteen.[11] Marraskuussa 2010 kävi kuitenkin julki, että he ovat eronneet uudelleen.[12] Toukokuussa 2012 Liam ja Miley menivät kihloihin.

Filmografia [muokkaa]

Elokuvat
Vuosi Elokuva Suom. nimi Rooli
2009 Knowing Tieto Spencer
Triangle Aavelaiva Triangle Victor
2010 The Last Song The Last Song Will Blakelee
2012 The Hunger Games Nälkäpeli Gale Hawthorne
2012 The Expendables 2 The Expendables 2 Billy The Kid
TV-sarjat
Vuosi Sarja Suom. nimi Rooli
2007 Home and Away Home and Away Vieraileva rooli
McLeod's Daughters McLeodin tyttäret Tyttöystävä
2007-2008 Neighbours Neighbours Josh Taylor
2008-2009 The Elephant Princess The Elephant Princess Marcus
2009 Satisfaction Rakkauden ammattilaiset Marc

Lähteet [muokkaa]

  1. Biography for Liam Hemsworth IMDb. Viitattu 10.4.2010. (englanniksi)
  2. a b Liam Hemsworth MashCeleb. Viitattu 10.4.2010. (englanniksi)
  3. a b c d e f g h i j k Liam Hemsworth Biography tribute.ca. Viitattu 10.4.2010. (englanniksi)
  4. a b c Miley Cyrus stole my boyfriend Woman's Day. Viitattu 8.5.2010. (englanniksi)
  5. Miley Cyrus Aussie lover Liam Hemsworth mum on romance at Foxtel event Daily Telegraph. Viitattu 8.5.2010. (englanniksi)
  6. Miley Cyrus Says Co-Star Liam Hemsworth Is Her Best Friend MTV News. Viitattu 8.5.2010. (englanniksi)
  7. Miley Cyrus Discusses Her Chemistry With Liam Hemsworth On 'Ellen' MTV News. Viitattu 8.5.2010. (englanniksi)
  8. Miley Cyrus & Liam Hemsworth Breakup Rumors Clevver TV. Viitattu 7.9.2010. (englanniksi)
  9. Miley Cyrus nd Liam Hemsworth Split People magazine. Viitattu 7.9.2010. (englanniksi)
  10. Miley Cyrus nd Liam Hemsworth Call It Quits youtube.com: Clevver TV. Viitattu 7.9.2010. (englanniksi)
  11. Source: Miley Cyrus & Liam Hemsworth Are Back Together People. Viitattu 12.10.2010. (englanniksi)
  12. Miley Cyrus Says Co-Star Liam Hemsworth Is Her Best Friend MTV. Viitattu 3.11.2010. (englanniksi)

Aiheesta muualla [muokkaa]