Liahona (lehti)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Liahona on Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen kirkon virallinen lehti. Lehti on saanut nimensä Mormonin kirjassa mainitusta Liahonasta, joka oli eräänlainen kompassin tapainen suunnannäyttäjä. Koska Liahona osoitti uskollisille oikean suunnan, pidetään sitä Mormonin kirjassa myös Kristuksen vertauskuvana. Myös kirkon lehden tulisi sen oman ymmärryksen mukaan ohjata ihmisiä oikeaan.

Vuoteen 1998 Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen kirkon lehti tunnettiin Suomessa nimellä Valkeus. Valkeus alkoi ilmestyä vuonna 1948. Englanninkielinen Liahona tunnettiin vuoteen 1995 nimellä Tambuli, muun kielisillä lehdillä oli omat nimensä. Vuonna 1999 siirryttiin kaikkialla maailmassa yhtenäiseen nimikäytäntöön.

Suomenkielinen Liahona ilmestyy kuukausittain, samoin kuin sen englanninkielinen sisarjulkaisukin. Kaikkiaan lehti ilmestyy 51 eri kielellä, julkaisutiheys voi vaihdella yhdestä kahteentoista numeroon vuodessa. Touko- ja marraskuun numeroissa on selostus huhti- ja lokakuussa pidetyistä Kirkon puolivuotiskonferensseista Salt Lake Citystä sekä konferenseissa pidetyt puheet. Muiden kuukausien lehdet sisältävät artikkeleita ajankohtaisista asioista, hengellisiä kirjoituksia sekä Kirkon yleisauktoriteettien pitämiä saarnoja ja puheita. Liahonan artikkelit on tarkoitettu henkilökohtaiseen tutkimiseen, mutta niitä tutkitaan myös pappeuskokouksissa ja kotiopetus- sekä kotikäyntiopetuskäynneillä.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]