Lev Gumiljov

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Stamps of Kazakhstan, 2012-12.jpg
Nuori Lev Gumiljov vanhempiensa Nikolai Gumiljovin ja Anna Ahmatovan kanssa vuonna 1913.

Lev Nikolajevitš Gumiljov (ven. Лев Николаевич Гумилёв; 14. lokakuuta (J: 1. lokakuuta) 1912 Pietari15. kesäkuuta 1992 Pietari) oli venäläinen historiantutkija, maantieteilijä, etnografi ja paleografi. Hänen ajatuksensa etnisten ryhmien syntymästä ja häviämisestä ovat synnyttäneet poliittisen ja kulttuurisen liikkeen uus-euraasialaisuuden.

Lev Gumiljovin vanhemmat olivat kuuluisia runoilijoita: Nikolai Gumiljov ja Anna Ahmatova. Vanhemmat erosivat, kun hän oli lapsi. Hänen isänsä ammuttiin vuonna 1921, eikä hän yhteiskunnallisen taustansa takia päässyt aluksi opiskelemaan yliopistoon. Hän toimi aluksi tutkimusretkien nuorempana avustajana. Hän pääsi opiskelemaan yliopistoon 1934, mutta pidätettiin ensimmäisen kerran 1935. Hänet vapautettiin pian, mutta häneltä kiellettiin paluu opiskelemaan yliopistoon, joten hän jatkoi opintojaan yksityisesti opiskelemalla vanhoja turkin- ja itämaisia kieliä.

Päästyään taas opiskelemaan, Lev Gumiljov erotettiin jälleen Leningradin yliopistosta 1938 äitinsä Anna Ahmatovan poliittisen epäsuosion takia. Hän sai viiden vuoden tuomion, jonka hän kärsi vankilassa Norilskissa. Vapauduttuaan hän jatkoi oleskeluaan Siperiassa toimimalla tutkimusretkikunnassa. Vuonna 1944 Gumiljoville myönnettiin lupa ilmoittautua vapaaehtoisena sotaan ja mennä rintamalle. Hän osallistui puna-armeijaan Berliinin taisteluun. [1]

Sodan jälkeen Gumiljov suoritti loppututkinnon ulkopuolisena opiskelijana aloittaen jatko-opinnot. Mutta ongelmat jatkuivat hänen äitinsä jouduttua jälleen viranomaisten silmissä "häpeään". Vuoden 1949 alussa hän aloitti työn Neuvostoliiton kansojen etnografisessa museossa, mutta pidätettiin jälleen marraskuussa 1949 ja tuomittiin kymmenen vuoden tuomioon vankileireillä, ensin Karagandassa ja sitten Omskissa. [2]

Josif Stalinin kuoleman jälkeen Gumiljov palasi Leningradiin 1956, jossa Eremitaašin johtaja Mihail Artamonov palkkasi hänet kirjaston henkilökuntaan. Artamonov sai hänet kiinnostumaan tataareista ja hän alkoi opettaa yliopistossa vuodesta 1960 alkaen. Kaksi vuotta myöhemmin hän väitteli tohtoriksi antiikin turkkilaisista. 1960-luvulta lähtien Gumiljov työskenteli Maantieteen instituutissa ja laati toisen väitöskirjan, tällä kertaa maantieteestä. Hänen sallittiin julkaista töitään, mutta joutui taas julkaisukieltoon 1970-luvulla Brežnevin hallintoaikana. [3]

Vaikka neuvostoviranomaiset olivat torjuneet Gumiljovin ajatukset ja useimmat hänen teoksistaan olivat julkaisukiellossa, Gumiljovin kirjat, radio- ja televisio-ohjelmat ja haastattelut tulivat suosituiksi erityisesti perestroikan vuosina. [4] Osoitukseksi hänen suosiostaan Kazakstanin presidentti Nursultan Nazarbajev rakennutti Lev Gumiljovin Euraasialaisen yliopiston vastapäätä omaa palatsiaan Kazakstanin uuteen pääkaupunkiin Astanassa.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Geraldine Norman, The Eremitage, The Biography of a Great Museum, Random House 1997, s. 338
  2. emt s. 338
  3. emt s. 338
  4. emt s. 338