Leofric (jaarli)

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Leofric
Mercian jaarli
1020-luvun lopulta vuoteen 1057
Edeltäjä Eadric Streona
Seuraaja Ælfgar

Leofric (k. 1057[1]) oli Knuut Suuren nimittämä Mercian jaarli Eadric Streonan jälkeen. Leoficin vaimo oli kansantaruista tunnetuksi tullut Godiva.

Aika Knuut Suuren jälkeen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Knuut Suuren kuoltua 1035 Leofric kannatti Harald Jäniksenkäpälän valitsemista kuninkaaksi. Kun Wessexin jaarli Godwin kannatti kuninkaan toista poikaa, oli maa sisällissodan partaalla.[2] Tilanne kuitenkin laukesi rauhanomaisesti ja valta jaettiin siten, että kuningatarleski Emma Normandialainen hallitsi eteläistä Englantia Tanskassa oleskelevan poikansa nimissä ja Harald Jäniksenkäpälä muuta osaa maata. Haraldin kuoltua 1040 kruunun sai Knuut Suuren ja Emman poika Hardeknut.

Leofric ja Edvard Tunnustajan valinta kuninkaaksi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kun Hardeknut kuoli 1042 ja uuden kuninkaan valinta alkoi täytyi Edvardin, vaikka häntä kohtaan olikin hyvää tahtoa, kerätä tukijoita.[3] Hänen puolellaan alusta asti olivat Wessexin jaarli Godwin[4] sekä Devonin, Cornwallin ja Worcesterin piispa Lyfing. Myös Lontoon asukkaat tukivat Edvardia, joten hän näyttää olleen eteläisen Englannin ehdokas.[5] Kun Wessex ja Lontoo olivat tehneet valintansa, Edvard kääntyi Mercian ja Northumbrian puoleen. Pohjoiset jaarlit Leofric ja Siward asettautuivat myös Edvardin kannalle tai eivät ainakaan vastustaneet hänen valintaansa, ja niin tie kuninkaaksi oli Edvardille auki.[6]

Emman Normandialaisen karkotus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vaikka kuninkaan äiti Emma Normandialainen oli vaikuttanut poikansa paluuseen maanpaosta takaisin Englantiin Hardeknutin hallituskaudella, Edvard ei voinut antaa äidilleen anteeksi tämän avioliittoa tanskalaisen valloittajan ja isänsä vallan tuhoajan Knuut Suuren kanssa. 16. marraskuuta 1043 Edvard ratsasti tärkeimpien jaarliensa Leofricin, Godwinin ja Siwardin kanssa Gloucesteristä Winchesteriin, missä riisti äidiltään maan ja kaiken irtaimen omaisuuden valtiopetoksesta. Kuningas ei antanut hovin tuomita Emmaa.[7]

Mahtavien jaarlien kamppailu vallasta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Edvard Tunnustajan hallinnon alkuvuosina Godwinin suunnaton rikkaus ja poliittinen kyvykkyys tekivät hänestä merkittävän poliittisen vallankäyttäjän. Lisäksi maantiede suosi häntä, sillä hänen oli helppo matkustaa pääpaikastaan Sussexin Boshamista kuninkaan luo pääkaupunkiin, kun taas jaarlit Leofric ja Siward eivät kyenneet siihen niin vaivattomasti.[8]

Godwinin onnistui 1043 saada poikansa Svein nimitetyksi Cornwallin uudeksi jaarliksi. Jaarlikunta perustettiin osin Wessexin maista, mutta siihen liitettiin Merciasta Oxfordshire, Gloucestershire ja Herefordshire, mikä lisäsi jännitteitä Godwinin ja Leofricin välille. Huolimatta heikkenevistä suhteistaan Leofriciin Godwin pian oli jo ponnistelemassa seuraavan poikansa Haraldin eduksi. Vuoden 1045 alussa Godwin suostutteli kuninkaan luomaan Haraldille East Anglian jaarlikunnan, joka koostui laajoista alueista Suffolkia, Essexistä ja sen viereisistä kunnista Itä-Englannissa.[9]

Leofric ja Godwinin maastakarkotus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Keskusteluissa kuningas Edvardin seuraajasta witanissa syntyi yhteisymmärrys, jonka mukaan kruununperijä olisi kuninkaan serkku Normandian Vilhelm. Uusi arkkipiispa Robert oli erityisen paljon äänessä Vilhelmin puolesta, ja hän näyttää saaneen kannalleen voimakasta tukea Siward-, Leofric- ja Ralph-jaarleilta sekä heidän kannattajiltaan. Vain Godwin kannatti eri kandidaattia, mutta hänet äänestettiin kumoon. Godwinin opposition vuoksi kuningas vaati ja sai Godwinin pojan Wulfnothin ja tämän pojan Hakonin panttivangeikseen ehkäistäkseen Godwinin vastustuksen Witanin äänestystä kohtaan.[10]

Kun maa oli tämän jälkeen ajautumassa sisällissotaan, vei Leofric joukkonsa Edvardin puolelle ja nousi näin vastustamaan Godwinia.[11][12] Godwinin perheen maanpaon aikana Harold Godwininpojalta otettiin pois East Anglian jaarlikunta, minkä kuningas antoi Leofricin vanhimmalle pojalle Aelfgarille.[13]

Kun Edvard otti Godwinin perheeltä kaiken omaisuuden, muut Englannin suurista maanomistajista alkoivat pohtia, kenen vuoro tulisi seuraavaksi. Siward ja Leofric olivat aikaisemmin vastustaneet Godwinia. Jos maan rikkaimman perheen omaisuus ei ollut turvassa, ei silloin olisi heidän omansakaan. Jos Godwin palaisi valtaan, eikö muiden jaarlien oman edun mukaista olisi jättää kuningas hänen armoilleen. Tämä dramaattinen ajattelutavan muutos todentui Godwinin palatessa Englantiin kesällä 1052.[14]

Leofricin perhe ja perintö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Leofricin kuoltua Edvard nimitti Mercian jaarliksi hänen poikansa Aelfgarin,[15] joka kuitenkin kapinoi jatkuvasti[16] ja jonka Edvard kahdesti erotti.[17] Aelfgarin lapset olivat Mercian jaarli Edwin,[18], Northumbrian jaarli Morkere,[19] sekä tytär Ealdgyth,[20] joka oli ensin naimisissa Walesin kuninkaan Gruffydd ap Llywelynin[21] (jota vastaan taistellessa Leofricin veli Edwin oli 1039 kuollut) ja tämän kuoltua kuningas Harald Godwininpojan kanssa.[22]

Leofrickin perheen (Leofric, hänen vaimonsa, Ælfgar-jaarli ja hänen vaimonsa, ja heidän poikansa Edwin ja Morkere) maitten arvo oli 2400£, Godwinin perheen yli 5000£.[23] Keski-Englannissa Leofricin perhe oli suurin maanomistaja.[24]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Alexander, M. V.C.: Three crises in early English history. Boston: Universal Press of America, 1998. (englanniksi)
  • Barlow, F.: Edward the Confessor. University of California Press, 1970. ISBN 0520016718. (englanniksi)
  • Cannon, J. & A.Hargraves: The Kings & Queens of Britain. Oxford: Oxford University Press, 2001. (englanniksi)
  • DeVries, K.: The Norvegian invasion of England in 1066. Great Britain: The Boydell Press, 1999. (englanniksi)
  • Domesday Book. Editors: A. Williams & G. H. Martin. London: Penguin Books, 2002. (englanniksi)
  • Howarth, D.: 1066 the Year of the Conquest. Aylesbury, Great Britain: Hazell Watson & Vinery Ltd, 1977. (englanniksi)
  • Mason, E.: The House of Godwine. The History of a Dynasty. Great Britain: Cambridge University Press, 2004. ISBN 1 85285 389 1. (englanniksi)

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. DeVries s. 140
  2. Mason, s.36
  3. Barlow 1970 s.55
  4. Devries s. 86
  5. Barlow 1970 s.56
  6. Barlow 1970 s. 527
  7. Stenton s. 420. Stenton kuvaa Emman karkotusta yhdeksi Edvardin hallituskauden ratkaisemattomista mysteereistä. Kuningas syytti äitiään kirjeen kirjoittamisesta Norjan Maunu-kuninkaalle
  8. Alexander s.3
  9. Alexander s.4
  10. Alexander s.6
  11. DeVries s. 93
  12. Mason, s.63
  13. Mason, s.67
  14. Alexander s.11
  15. Mason, s.83
  16. Mason, s.89. Anglosaksien kronikan mukaan hän petti sekä kuninkaan etä kansan.
  17. Mason, s.94
  18. Mason, s.127
  19. Mason, s.129
  20. Mason, s.192
  21. Mason, s.140
  22. Mason, s.139
  23. Domesday Book
  24. Mason, s.53