Lentoliskot

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Lentoliskot
Fossiili: Triaskausi - Liitukausi
Quetzalcoatlus northropi
Quetzalcoatlus northropi
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Selkäjänteiset Chordata
Luokka: Sauropsidit Sauropsida
Lahko: Pterosauria
Kaup, 1834
Alalahkot
Katso myös
 Wikispecies-logo.svg Lentoliskot Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Lentoliskot Commonsissa

Lentoliskot eli siipisaurukset, pterosaurukset, pterosaurit tai pterodactylit (Pterosauria), olivat dinosaurusten aikaan mesotsooisella maailmankaudella eläneitä lentäviä matelijoita, joilla oli nykyisen lepakon siipeä muistuttavat nahkaiset siivet. Ne eivät silti olleet lintuja eivätkä dinosauruksia. Ne hallitsivat taivaita triaskaudelta liitukaudelle kaikkiaan noin 160 miljoonaa vuotta ja katosivat sukupuuttoon samaan aikaan kuin dinosauruksetkin [1] . Jotkut niistä kasvoivat valtaviksi, suurimpien pterosaurusten siipien kärkiväli saattoi olla jopa yli 17 metriä, pienimmät olivat vain varpusen kokoisia.[2] Alkeelliset pterosaurukset ilmestyivät myöhäistriaskaudella noin 228 miljoonaa vuotta sitten. Lentoliskot kuolivat sukupuuttoon noin 65 miljoonaa vuotta sitten. Lentoliskot olivat ensimmäisiä lentokykyisiä selkärankaisia. Lentoliskolaji Quetzalcoatlus oli myös kaikkien aikojen suurin lentokykyinen eläin. Nykyisin suurin elävä lintu, jättiläisalbatrossi, jonka siipen väli on alle neljä metriä, näyttäisi niiden rinnalla rääpäleeltä. Suurimmat lentoliskot napsivat suihinsa kuuden metrin korkeudelle nousevalla nokalaan jopa tyrannosauruksen poikasia [3].

Levinneisyys ja ominaisuudet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lentoliskoja on todennäköisesti elänyt joka puolella maailmaa, koska niiden fossiileja on löydetty lähes kaikilta mantereilta. Fossiilit ovat yleensä säilyneet huonosti, koska sedimenttien paino on rusentanut lentoliskojen ontot luut. Fossiililöytöjen perusteella on arveltu niiden aivorakenteen kehittyneen nimenomaan näköaistin alueella petolintujen tapaan erityisen tarkkanäköisiksi ja liikkeiltään voimakkaiksi ja lintumaisen ketteriksi. Onttojen luiden takia ne olivat keveitä kokoonsa nähden. Niillä oli suuret, lihaksikkaat nahkasiivet ja joillakin lajeilla lepakkomainen karvoitus. Niiden siipiraajat soveltuivat myös kävelemiseen, joten ne pystyivät kulkemaan neljällä jalalla. Ilmeisesti uroksilla on ollut pääharja, koska munineen löytyneellä kivettyneellä naaraalla ei ollut harjaa. [4]

Brasilian Araripestä on löydetty erittäin hyvin säilyneitä pterosauruksien fossiileja, josta syystä on arveltu niiden hautuneen jossain katastrofissa erittäin nopeasti sedimenttiin. Koska niiden lihaksetkin ovat säilyneet, fossiloituminen on ilmeisesti tapahtunut muutamassa tunnissa. Kolmiulotteiset yksityiskohdat ovat säilyneet hyvin, jopa niin, että korvien luutkin ovat näkyvissä. Paleontologi Stafford Howse Lontoon yliopistosta totesi fossiileja tutkittuaan: "Jos tuo otus olisi kuollut puoli vuotta sitten, hautautunut ja kaivettu esiin, se olisi juuri tämän näköinen. Se on aivan täydellinen joka suhteessa." [5]

Suurimmat lentoliskot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hatzegopteryx thambema, siipiväli yli 12 meträ ja Quetralcoatlus northropi, siipenväli noin 10 metriä, elivät 71–66 miljoonaa vuotta sitten.[6]

Tunnettuja pterosauruksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Dsungaripterus
  • Pteranodon oli myöhäisellä liitukaudella elänyt lentolisko, jonka pituus oli 1,8 metriä ja siipien kärkiväli 7,5 metriä.
  • Pterodactylus oli myöhäisjurakauden lentolisko, jonka siipien kärkiväli oli 50–75 cm. Ne muistuttivat lentäviä dinosauruksia ja näyttivät lähinnä lepakoilta. Niillä oli sormenpäistä nilkkaan ulottuva lenninsiipi. Siipiä vahvistivat sateenvarjon tapaan jänteet (actinofibrillae), jollaisia ei ole lepakoilla. Vahvoihin siipiin verrattuna takaraajat olivat heiveröiset. Santanan läheltä löytynyt lähes täydellinen pterosauruksen fossiili osoittaa, ettei eläin ole voinut liikkua maalla pelkillä takaraajoillaan. Nahka on ollut ilmeisesti paljas, koska merkkejä karvoista ei ole arveluista huolimatta kuitenkaan löytynyt. Pterosaurusfossiilien mahan sisältö on kaikissa tapauksissa ollut kalaa[7].

Miamin yliopiston ekologi Thomas Fleming on arvellut mm. tämän lajin syöneen hedelmiä.[8]

Pterosaurusten luokittelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vanha luokittelu jakaa pterosaurukset kahteen alalahkoon. Alkeelliset lentoliskot olivat alalahkossa Rhamphorhynchoidea ja ne elivät myöhäistriaskaudelta myöhäisjurakaudelle. Alalahkoon Pterodactyloidea kuuluivat tunnetuimmat lentoliskot, jotka saattoivat kasvaa hyvin suuriksi.

Kladistisessa luokittelussa parafyleettistä alalahkoa Rhamphorhynchoidea ei käytetä.


Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • National Geographic 5/2001, s. 108–127: Richard Monasterskyn artikkeli Lentoliskot – Muinaiset taivaiden valtiaat
  • Tiede 3/2011, s. 34–39: Jon Trux Siipisaurusten aikaan
  • Reinikainen, Pekka: Dinosaurusten arvoitus ja Raamattu, Kuva ja sana, s. 88–90, 2003

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Trux, Jon: Siipisaurusten aikaan. Tiede 3/2011, 2011, s. 35.
  2. Reinikainen, Pekka: Dinosaurusten arvoitus ja Raamattu, s. 88-90. Helsinki: Kuva ja sana.
  3. Trux, Jon: Siipisaurusten aikaan. Tiede 3/2011, 2011, s. 35.
  4. Trux, Jon: Siipisaurusten aikaan. Tiede 3/2011, 2011, s. 36–39.
  5. Reinikainen, Pekka: Dinosaurusten arvoitus ja Raamattu, s. 88. Helsinki: Kuva ja sana.
  6. Trux, Jon: Siipisaurusten aikaan. Tiede 3/2011, 2011, s. 37.
  7. Reinikainen, Pekka: Dinosaurusten arvoitus ja Raamattu, s. 88–89. Helsinki: Kuva ja sana.
  8. Reinikainen, Pekka: Dinosaurusten arvoitus ja Raamattu, s. 89. Helsinki: Kuva ja sana.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Reinikainen, Pekka: Dinosaurusten arvoitus ja Raamattu s. 88–90. Helsinki: Kuva ja sana, 2003. ISBN 951-585-117-3.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]