Leningradin ydinvoimalaitos

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Venäjän Leningradin alueen kartta. Ydinvoimala sijaitsee Suomenahden etelärannalla, Sosnovyi Borin kaupungin lounaispuolella.
Venäjän Leningradin alueen kartta. Ydinvoimala sijaitsee Suomenahden etelärannalla, Sosnovyi Borin kaupungin lounaispuolella.
Leningradin ydinvoimala
Venäjän Leningradin alueen Sosnovyi Born ydinvoimalan sijainti Suomelahden rannalla.

Leningradin ydinvoimalaitos (ven. Ленинградская АЭС; Ленинградская атомная электростанция, Leningradskaja AES; Leningradskaja atomnaja elektrostantsija) eli Sosnovyi Borin voimalaitos on Suomenlahden kaakkoisrannalla Leningradin alueella Sosnovyi Borissa sijaitseva ydinvoimalaitos. Laitos sijaitsee noin 70 km Pietarin keskustasta länteen. Voimalassa on neljä 1 000 megawatin RBMK-reaktoria. Vanhat reaktorit korvaavien uusien yksiköiden rakennushanke on aloitettu.lähde?

Leningradin ydinvoimalaitos ilmakuvassa kesällä 2010.

Suomessa voimalaitosta kutsutaan Sosnovyi Borin ydinvoimalaksi sijaintikaupunkinsa vuoksi. Virallinen nimi Leningradin ydinvoimalaitos johtuu siitä, että voimala on perustettu palvelemaan silloista Leningradia ja se sijaitsee nykyisellä Leningradin alueella.

Sähköntuotanto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Laitos kuuluu Rosenergoatomin hallintaan ja se tuottaa 28 % Luoteis-Venäjän sähköstä, vastaa 50 %:sta Pietarin alueen sähkönkulutusta vastaavasta tuotannosta, ja 25 % neljän reaktorin tuotannosta viedään Suomeen.lähde? Voimalan kapasiteetti on 28 terawattituntia sähköä vuodessa. Voimalan tuottama sähkö siirretään Lenenergon järjestelmän kautta valtakunnanverkkoon 330 kV ja 750 kV kaapeleita myöten.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Voimalaa alettiin rakentaa syyskuussa 1967 ja Leningrad-1-reaktori, joka oli Neuvostoliiton ensimmäinen RBMK-1000-tyyppinen ydinreaktori, aloitti toimintansa 1973. Seuraava reaktori otettiin käyttöön 1975. Ykkös- ja kakkosyksikkö ovat ensimmäisen sukupolven RBMK-reaktoreita. Kolmas- ja nelosreaktori otettiin käyttöön 1979 ja 1981 ja ne ovat toisen sukupolven reaktoreita.

Kaikki Leningradin ydinvoimalaitoksen yksiköt ovat RBMK-tyyppisiä grafiittihidasteisia reaktoreita, kuten Tšernobylin 1986 tapahtuneen onnettomuuden aiheuttaneella laitosyksikölläkin.

Voimala ei täytä läntisiä turvanormeja edes monien venäläisasiantuntijoiden mielestälähde?. Ruotsalaiset asiantuntijat vaativat voimalan sulkemista 1992. Suomen säteilyturvakeskus ei esittänyt yhtä jyrkkää kantaa oman tarkastusmatkansa jälkeenlähde?.

Kaikille laitosyksiköille on tehty niiden ikää pidentäviä korjaus- ja modernisointitöitä. Sähköntarpeen voimakas kasvu on käytännössä estänyt vanhentuneiden RBMK-tyyppisten voimalaitosten sulkemisen, ja käyttöikää on pidennetty esimerkiksi uudistamalla vanhimpien reaktoreiden automaatiota ja muilla modernisointitöillä.lähde?

Merikaapelihanke[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 2006 oli esillä hanke, jossa Sosnovyi Borista suunniteltiin rakennettavaksi Suomenlahden poikki niin sanottu Kotkan merikaapeli. Suomen sähköntuonti Venäjän kantaverkosta on enimmillään sopimusten mukaan 1 400 MW. Kotkan merikaapeli olisi lisännyt tuontia enimmillään 2 400 MW:iin. Kauppa- ja teollisuusministeriö hylkäsi hankkeen joulukuussa 2006.lähde?

Leningrad II[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Leningradin ydinvoimalan II vaiheen rakennustyömaan alue ilmakuvassa kesällä 2010.

Leningradin voimalan vanhentuvien yksiköiden korvaamiseksi ja lisäenergian tuottamiseksi Sosnovyi Borissa on aloitettu uuden Leningrad II -voimalan rakennustyöt. Laitokseen suunnitellaan neljää VVER-tyyppistä 1170 MW:n reaktoria. Kahden ensimmäisen reaktorin rakennussopimus pietarilaisen AtomEnergoProjekt-yhtiön kanssa solmittiin vuonna 2007; sopimuksen arvo on 5,8 miljardia dollaria. Ensimmäisen reaktorin perustan valu tehtiin 2008-2009 ja toisen valu aloitettiin kesällä 2009. Näiden yksiköiden odotetaan valmistuvan vuosina 2013 ja 2014.[1] Kaikki vanhat yksiköt jatkavat toimintaansa ainakin vuoteen 2018.[2]

Leningrad 1 -reaktorin alasajo[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Venäjän ydinturvallisuusviranomainen ilmoitti Suomen säteilyturvakeskukselle 31.7.2012 ryhtyneensä ajamaan 1-reaktoria alas sen grafiittihidasteessa ilmenneiden halkeamien ja turpoamisen takia[3] Reaktori kytkettiin korjausten jälkeen takaisin sähköverkkoon joulukuussa 2013.[4]

Leningradin ydinvoimalaitoksen onnettomuuksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

7.1.1974 1-reaktori

Betonisen radioaktiivisia kaasuja sisältäneen säiliön räjähdys. Ei raportoitu. Ei raportoituja päästöjä eikä uhreja.[5]

6.2.1974 1-reaktori

Toisiojäähdytyspiirin murtuma. Ei raportoitu. Radioaktiivisen höyryn päästö, ei raportoitu. Kolme kuollutta, ei raportoitu.[6]

28.11.1975-30.12.1975 1-reaktori

Reaktoriytimen osittainen sulaminen. Ei raportoitu. Tuuletettu ilmakehään 1,5 MCi radioaktiivisia isotooppeja, ei raportoitu. Ei raportoituja uhreja.[7]INES3. Reaktoriytimen osittainen sulaminen kuuluu tyypillisesti INES-asteikolla luokkaan 4, mutta henkilövahinkoja tai ympäristön saastumista ei raportoitu.[8]

Heinäkuu 1976 keski- ja matala-aktiivisen jätteen varasto, rakennus no. 465

Öljyisistä räteistä betonisiilossa itsestään syttynyt tulipalo. Ei raportoitu. Sammutusvesien mukana siilon rakenteisiin imeytyi ja ympäristöön tihkui H3, Cs137, Sr90 ja Pu239 isotooppeja, ei raportoitu. Ei raportoituja uhreja.[9]INES2

Syyskuu 1979 keski- ja matala-aktiivisen jätteen varasto, rakennus no. 668

Vuoden 1976 varastosiilon tulipalon toisinto. Ei raportoitu. Pohjavesi saastui, ei raportoitu. Ei raportoituja uhreja.[10]INES2

28.-30.12.1990 1-reaktori

Reaktorin kantta korjailtiin neljäntoista vuoden takaisen ytimensulamisonnettomuuden jäljiltä. Erittäin saastuneita grafiitin paloja ja pölyä levisi reaktorihallia ympäröiviin tiloihin, joiden säteilyarvot nousivat yli henkilökunnan sallittujen raja-arvojen. Ei raportoitu. Kohonneita plutonium-arvoja havaittu laitoksen ulkopuolella, ei raportoitu. Ei raportoituja uhreja.[11]

3.12.1991 ydinpolttoaineen varasto

Uutta ydinpolttoainekuormaa junasta purkaneet työntekijät tipauttivat polttoainesauvoja sisältäneen säiliön. 10 polttoainenippua vaurioitui, mutta työntekijät yrittivät salata tapahtuneen myös laitoksen johdolta. Ei raportoitu.[12]

24.3.1992 3-reaktori

Jäähdytysnesteen primääripiirin venttiilivika johti jäähdytysnesteen menetykseen ja reaktoriytimen osittaiseen sulamiseen. Ensimmäinen Leningradin ydinvoimalaitoksen julkisesti myöntämä ja raportoima onnettomuus. 4000 curieta reagoimattomia kaasuja ja 2,5 curieta I131 vapautui ilmakehään. Ei raportoituja uhreja.[13]INES3. Reaktoriytimen osittainen sulaminen kuuluu tyypillisesti INES-asteikolla luokkaan 4, mutta henkilövahinkoja tai ympäristön merkittävää saastumista ei raportoitu.[14]

1993 2-reaktori

Huoltotöiden yhteydessä polttoainekanavaan oli tipahtanut metallikappale. Jäähdytysjärjestelmän vika havaittiin reaktoria uudelleen käynnistettäessä. RBMK-reaktorin rakenteellisten heikkouksien takia polttoainekanavan tukkeutuminen johtaa höyrytaskun muodostumiseen, neutroniabsorption paikalliseen menetykseen ja siten hallitsemattomaan ydinreaktioon. Mikäli vikaa ei oltaisi havaittu, ydin olisi ollut vaarassa sulaa osittain. Ei tarkempia tietoja.[15]

22.2.1994 1-reaktori

Juuri huollossa hitsattu putkisauma petti ja taustasäteily nousi yli kymmenkertaiseksi normaalista höyryn purkautuessa ilmakehään. Ei tarkempia tietoja.[16]

Tammikuu 1996 käytetyn polttoaineen varasto, rakennus no. 428

Käytetyn polttoaineen varastoaltaan jäähdytyksessä käytettävän veden havaittiin vuotavan altaasta 12l/vrk nopeudella. Puoli vuotta myöhemmin vuoto oli 144l/vrk ja kun vuoto nousi maaliskuuhun 1997 mennessä 360l/vrk, Suomen Säteilyturvakeskus kävi paikkaamassa vuotaneen altaan, joka sijaitsee 90 metrin päässä Suomenlahdesta. Vuotaneessa jäähdytysvedessä oli mm. Cs137 -isotooppeja.[17]

28.1.2000 1-reaktori Reaktoria huoltotöiden jälkeen uudelleen käynnistettäessä havaittiin jäähdytysnestekierrossa polttoainekanavassa vika, jonka syyksi paljastui primääripiiriin huollossa tipahtanut kumin kappale. RBMK-reaktorin rakenteellisten heikkouksien takia polttoainekanavan tukkeutuminen johtaa höyrytaskun muodostumiseen, neutroniabsorption paikalliseen menetykseen ja siten hallitsemattomaan ydinreaktioon. Mikäli vikaa ei oltaisi havaittu, ydin olisi ollut vaarassa sulaa osittain. Raportoitu.[18]

19.10.2000 käytetyn polttoaineen varaston rakennustyömaa

Maaperän havaittu saastuneen käytetyn polttoaineen varastoaltaan no. 428 vuodon takia. Maaperää kuorittu ja viety kiinteän radioaktiivisen jätteen varastoon.[19]
  • Sosnovyi Borin palopäällikkö on antanut Leningradin ydinvoimalaitokselle vuosittain jopa 140 huomautusta palomääräysten rikkomisesta.[20]
  • 3-reaktorin huoltotöiden yhteydessä 1996-1997 jäähdytyspiireissä havaittiin 370 murtumaa. Aiemmissa tarkastuksissa niitä ei oltu havaittu.[21]
  • 2001 4-reaktorin grafiittihidasteen huomattiin vanhentuneen huomattavasti ennenaikaisesti.[22]

INES-asteikon tapahtumat luokissa 1-3 määritellään "turvallisuuteen vaikuttaviksi tapahtumiksi" ja vasta luokissa 4-7 ydinonnettomuuksiksi.[23]

Leningrad 1 -reaktorin ytimen sulaminen 30.11.1975[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

30.11.1975 1-reaktorin ydin suli osittain ja ilmakehään vapautui eräiden arvioiden mukaan 137 000-1 500 000 curien päästö mm. Cs137, Cs134, Ce144, Sr90, Pu238, Pu239 ja Am241-isotooppeja. Tšernobylissä päästöjen määrä oli yli 50MCI, eli 33-365-kertainen. Fukushiman päästöt olivat noin kymmenesosa Tšernobylin päästöistä eli pahimmillaan Leningrad 1-reaktorin ytimen sulamisen yhteydessä saattoi vapautua kolmasosa Fukushiman päästöjä vastaavasta määrästä.[24] Pitkän aikavälin tilastolliset tutkimukset eivät kuitenkaan tue tätä pahimman katastrofin teoriaa.[25] STUKin julkaisemissa mittauksissa vuosilta 1975-1976 ei ole havaittavissa tilastollisesti merkittäviä poikkeamia.[26] Reaktoria tuuletettiin suoraan ilmakehään kuukauden ajan ja tonneittain saastunutta puhdistus- ja lauhdevettä juoksutettiin Suomenlahteen. Tšernobylin saastepilvi levisi myöhemmin mm. Suomenlahden ja Suomen yli. Leningradin voimalaitoksen ympäristö, Suomenlahti sen edustalla ja osa Kymenlaaksoa saivat tuolloin yhtä suuren päästöannoksen kuin Ukrainassa suljetun alueen ympärillä on mitattu. Jälkikäteen Leningrad 1-reaktorin sulamisonnettomuuden voidaan arvioida kuuluneen kansainvälisellä INES-asteikolla luokkaan 3.[27][28][29]

Onnettomuus sai alkunsa kun reaktoria oltiin käynnistämässä uudelleen huoltoseisokin jälkeen. Tehoa hitaasti nostettaessa ydinreaktio riistäytyi vähintään kahdesti operaattoreiden hallinnasta ja reaktorin jatkuvan tehon ylittäessä 1720MW (suunniteltu 1000MW) reaktoriytimen polttoainekanavat vaurioituivat ja noin kolmekymmentä polttoainenippua suli. Onnettomuus oli toiseksi pahin RBMK-reaktorityypille tapahtunut onnettomuus Tšernobylin vuoden 1986 onnettomuuden jälkeen. Reaktorissa oli uusi polttoaine-erä, joka ei ollut vielä yhtä radioaktiivinen kuin käytetty polttoaine. Neuvostoliitto pyrki salaamaan tapahtuman järjestelmällisesti, eikä siitä ole vieläkään saatavilla virallisia dokumenttejä. Väestöä ei varoitettu millään tavalla eikä kohonneista säteilyarvoista uutisoitu edes Suomessa. Tšernobylin ydinvoimalaonnettomuus tapauksessa 26.4.1986 reaktori oli sen sijaan täynnä käytettyä polttoainetta. Leningradin 1-reaktorin sulamisonnettomuus toistui lähes täysin samoin Tšernobylin 1-reaktorissa vuonna 1982. Tšernobylin vuoden 1982 onnettomuus salattiin myös ja Tšernobylin 26.4.1986 tapahtunut onnettomuus paljastui vasta 28.4.1986 kun kohonneita säteilyarvoja mitattiin Forsmarkin ydinvoimalaitoksessa Ruotsissa ja Neuvostoliitto joutui tunnustamaan tapahtuneen. Tuohon aikaan Neuvostoliitossa oli kuitenkin jo vallalla perestroika ja hieman avoimempi ilmapiiri.[30][31]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Go ahead for second Leningrad II unit World Nuclear News 22.7.2009.
  2. Sosnovyi Borin uusi reaktori valmistuu aikataulussa yle.fi/uutiset 14.11.2009
  3. [1]Farlig reaktor vid Finska viken nedkörd. HBL 2.8.2012
  4. Restored RBMK back on line 2.12.2013. World Nuclear News. Viitattu 29.1.2014. (englanniksi)
  5. [2]
  6. [3]
  7. [4]
  8. http://www.stuk.fi/ydinturvallisuus/ydinvoimalaitokset/vakavuusasteikko/fi_FI/maaritelmat/
  9. http://www.greenworld.org.ru/?q=ang_lnpp1_main]
  10. [5]
  11. [6]
  12. [7]
  13. [8]
  14. http://www.stuk.fi/ydinturvallisuus/ydinvoimalaitokset/vakavuusasteikko/fi_FI/maaritelmat/
  15. [9]
  16. [10]
  17. [11]
  18. [12]
  19. [13]
  20. [14]
  21. [15]
  22. [16]
  23. http://www.stuk.fi/ydinturvallisuus/ydinvoimalaitokset/vakavuusasteikko/fi_FI/maaritelmat/
  24. [Frank N. von Hippel (September/October 2011 vol. 67 no. 5). "The radiological and psychological consequences of the Fukushima Daiichi accident". Bulletin of the Atomic Scientists. pp. 27–36.]
  25. [17]
  26. [18]
  27. [19]
  28. [20]
  29. [21]
  30. [22]
  31. [23]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Koordinaatit: 59°50′50″N, 29°02′37″E