Lemon (salibandyseura)

Wikipedia

Loikkaa: valikkoon, hakuun

Lemon on vuosina 1987–1990 aktiivisesti toiminut helsinkiläinen salibandyseura. Yhdistys perustettiin 13. tammikuuta 1987, ja yhdistysrekisteriin se kirjattiin 9. maaliskuuta 1987. Lemon ry:n toiminta käytännössä hiljeni vuonna 1990, kun salibandyjoukkue siirtyi kokonaisuudessaan pelaamaan Tapanilan Erän nimen alle.

Seura oli aikanaan lähes ensimmäisten joukossa, kun salibandyn harrastus alkoi Suomessa löytää laajempaa harrastuspohjaa. Seuran säännöissä mainittiin, että "Seuran tarkoituksena on ylläpitää ja kehittää sisäbandyn harrastusta jäsentensä keskuudessa". Sittemmin lajin nimeksi on kylläkin vakiintunut salibandy, vaikka joillekin Lemonissa pelanneille lienee jäänyt myös muistikuva pelistä nimeltä "Sähly".

Joukkue ylsi vuonna 1987 salibandyn SM-sarjan karsintoihin saakka. Kauden 2006–2007 Suomen mestariksi pelanneen SSV:n historiasta kertovassa artikkelissa mainitaan, että "SSV, Bolla Bolla, Lemon ja SaPa kisasivat pääsarjapaikasta".[1]

[muokkaa] Viitteet

  1. http://www.ssv.fi/mp/db/file_library/x/IMG/17495/file/6-9historiaa.pdf
Henkilökohtaiset työkalut