Leksikologia

Wikipedia
Ohjattu sivulta Leksikografia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Leksikologia eli sanasto-oppi tutkii sanojen alkuperää (etymologia), esineiden ja asioiden nimitysperusteita (onomasiologia) ja sanaston kuvauksen ja esittämisen periaatteita (leksikografia). Käytännössä leksikografi on sanakirjankirjoittaja.

Leksikologiassa voidaan tutkia myös, mitä elementtejä sanastossa on. Tällöin leksikaalisessa morfologiassa tutkitaan sananmuotoja ja leksikaalisessa semantiikassa tutkitaan sananmuotojen merkityksiä.

Yleensä leksikologiassa tutkimuskohteena on yleiskieli tai jokin murre, mutta kun kohteena jonkin ammattialan sanasto, kyseessä on oppisanasto. Yleiskielen sanastotyössä työ lähtee sanasta (materiaalista), jonka sisältö pitää selittää. Ammattikielen sanastotyössä lähtökohtana on käsite, jolle pitää löytää sopiva sana (termi) ja määritelmä. Termillä on aina tarkkarajainen merkitys päinvastoin kuin yleiskielen sanalla, jolla voi olla hyvinkin rönsyilevä merkitys. Terminologisessa sanastotyössä käsiteanalyysi on välttämätön työvaihe.

Esimerkiksi käsi-sana on etymologisen tutkimuksen mukaan suomalais-ugrilainen sana, minkä takia sen alkuperäinen motivaatio on täysin hämärän peitossa. Ymmärtämistä tarkoittava sana käsittää on saanut merkityksensä konkreettisesta käsin kiinni ottamisesta: joskus varas on voitu käsittää. Onomasiologinen tutkimus tuo tietoon, että tämä konkreettinen tekeminen on muuttunut abstraktiseksi älyllä ja tietoisuudella kiinni ottamiseksi: nykyään käsitetään vitsi, tehtävä, tai ryhmä voi käsittää 10 ihmistä.

Leksikografiassa nämä tiedot esitetään jonkin periaatteen mukaisesti: etymologisessa sanastossa luvun hakusanana on käsi, jonka alaluvussa esitetään johdokset (käsittää, käsite, käsitys, kättely, kätevä jne.) Ns. tavallisessa sanastossa sekä käsi että käsittää ovat omina lukuinaan yleensä ilman mitään viittausta toisiinsa. Lisäksi periaatteena voi olla mm. mainita jokaisen sanan sanaluokka (substantiivi, adjektiivi, verbi jne.).

Yksikielisessä terminologisessa sanastossa termi on selitettynä (laveasti) toisin sanoin. Kaksi- tai useampikielisessä sanastossa termille annetaan vain yksisanainen vastine. Usein kahden kielen termit eivät kuitenkaan täysin vastaa toisiaan, jolloin joudutaan yhden kielen termi selittämään toisella kielellä hyvinkin laajasti. Tällöin jälleen joudutaan pohtimaan sanakirjan leksikografista puolta: mikä on monikielisen termisanaston ns. normikieli, jonka suhteessa sanat pitää selittää muilla kielillä.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Tyysteri, Laura & Lehtosalo, Kaisa: Hyvä sanakirja - tieteellisiä, käytännöllisiä ja eettisia näkökulmia leksikografiaan. Suomen kieli ja suomalais-ugrilainen kielentutkimus, Turun yliopisto, 2014.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]