Lekebergin kunta
Koordinaatit:
|
|
||
|---|---|---|
Vaakuna |
||
|
|
||
| Valtio | ||
| Lääni | Örebron lääni | |
| Maakunta | Närke | |
| Keskustaajama | Fjugesta | |
| Kuntakoodi | 1814 | |
| Pinta-ala | ||
| – Maa | 463,16 km² | |
| Väkiluku | 7 223 | |
| – Tiheys | 15,6 as./km² | |
Lekeberg on Ruotsin kunta. Se sijaitsee Närken maakunnassa Örebron läänissä. Vuoden 2011 lopussa kunnassa oli 7 223 asukasta ja sen maapinta-ala oli 463,16 km².[1][2] Kunnan keskustaajama on Fjugesta.
Lekeberg on perustettu vuonna 1998 erottamalla se Örebron kunnasta.
Kunnassa sijaitsevat Risebergan luostarin rauniot ja Garphyttanin kansallispuisto.
Vuonna 2007 kunnassa oli 103,89 km² peltoa,[3] joten saman ajankohdan maapinta-alaan[4] vertaamalla saadaan peltojen osuudeksi 22,3 prosenttia kunnan maapinta-alasta.
Sisällysluettelo |
Kuntajaon kehitys[muokkaa]
Fjugesta oli vuosina 1906–1923 taajaväkinen yhdyskunta, joka kuului Knistan maalaiskuntaan.
Lekebergin maalaiskunta muodostettiin vuoden 1952 kuntauudistuksessa yhdistämällä aiemmat maalaiskunnat Edsberg, Hackvad, Hidinge, Knista ja Kräcklinge. Kunta sai nimensä Lekebergsåsenista eli Lekeberg-nimisestä harjusta. Vuonna 1967 kuntaan liitettiin vielä Kvistbron seurakunta jaetusta Svartån maalaiskunnasta sekä Tångeråsan seurakunta. Tångeråsa oli vuonna 1952 liitetty Vibyn maalaiskuntaan ja 1965 Hallsbergin kauppalaan.
Vuoden 1971 Lekeberg liitettiin Örebron kuntaan. Vuoden 1995 alussa perustettiin uudelleen Lekebergin kunta, joka oli rajoiltaan sama kuin maalaiskunta vuosina 1967–1970.
Väestönkehitys[muokkaa]
Vuoden 2011 lopussa 4,5 prosenttia kunnan väestöstä oli ulkomaalaistaustaisia, joista 3,8 prosenttia oli syntynyt ulkomailla.[6]
Hieman vanhempien vuoden 2009 lopun tietojen mukaan kunnassa asui 75 Suomessa syntynyttä,[7] mikä vastasi 1,1 prosenttia kunnan väestöstä.
Vuoden 1984 lopun tietoja ulkomailla syntyneistä ja Suomessa syntyneistä Lekebergin kunnassa ei ole saatavilla, sillä tuolloin alue kuului vielä Örebron kuntaan.
Vuoden 2010 tietojen mukaan 20 vuotta täyttäneiden kuntalaisten mediaaninettotulot olivat 189 491 kruunua.[8] Vuodelta 2007 olevan tiedon mukaan kuntalaisten nettovarallisuuden mediaani oli 70 000 kruunua.[9]
Vuoden 2011 lopussa kunnan väestö jakautui eri ikäryhmiin seuraavasti:[10]
- 0–17-vuotiaat: 21,8 %
- 18–64-vuotiaat: 58,1 %
- 65 vuotta täyttäneet: 20,1 %
Elinkeinot[muokkaa]
Seuraava taulukko kuvaa työpaikkojen ja työllisten jakautumista eri elinkeinojen kesken. Luvut on laskettu kahdessa eri Statistiska centralbyrånin tilastossa[11][12] ilmoitettujen perusteellisempien tietojen pohjalta. "Päiväväestö" (ruots. dagbefolkning) kertoo kunnassa sijaitsevista työpaikoista ja "yöväestö" (ruots. nattbefolkning) puolestaan kunnassa asuvien elinkeinosta. Työpaikkaomavaraisuus on laskettu päivä- ja yöväestön suhteena. Alkutuotanto tarkoittaa maa- ja metsätaloutta sekä kalastusta. Jalostuksen kohdalla on laskettu yhteen tavaranvalmistus- ja kierrätysteollisuus, energia- ja ympäristöyritykset sekä rakennusteollisuus. Muut toimialat on laskettu palveluihin lukuunottamatta niitä, joiden elinkeino on tuntematon.
| Elinkeino | |||
|---|---|---|---|
| Työpaikat (%) |
Työlliset (%) |
||
| alkutuotanto | 10,4 | 5,9 | |
| jalostus | 22,4 | 25,8 | |
| palvelut | 64,4 | 66,8 | |
| tuntematon | 2,8 | 1,5 | |
| Työpaikkoja ja työllisiä | 1 895 | 3 454 | |
| työpaikkaomavaraisuus | 54,9 | ||
Taajamat[muokkaa]
Kunnassa on 3 taajamaa, joiden osuus kunnan väestöstä vuoden 2010 lopussa oli 42,2 prosenttia.[13] Taajamien ulkopuolella asui tuolloin 4 126 asukasta.[13] Seuraavassa on lueteltu kunnan alueella sijaitsevat taajamat väkilukuineen:[14]
| # | Taajama | Väkiluku (31.12.2010) |
|---|---|---|
| 1 | Fjugesta | 2 033 |
| 2 | Mullhyttan | 503 |
| 3 | Lanna* | 472[15] |
Kunnan keskustaajama on lihavoitu. Asteriskilla (*) merkityt taajamat kuuluvat tähän kuntaan vain osittain, ja edellä on merkitty kunkin taajaman tähän kuntaan kuuluvan osan väestö. Koko Lannan taajamassa on 537 asukasta, ja se kuuluu osittain myös Örebron kuntaan.[15]
Entiset taajamat[muokkaa]
Ruotsissa on tilastoitu taajamaväestö aikaisemmin myös vuosina 1960, 1965, 1970, 1975, 1980, 1990, 1995, 2000 ja 2005. Jonakin tai joinakin näistä vuosista kunnassa on ollut myös seuraavan luettelon mukaiset taajamat, jotka eivät enää ole taajamia:[16]
Pientaajamat[muokkaa]
Yli 200 asukkaan taajamien lisäksi kunnassa on vuoden 2010 tietojen perusteella myös seuraavat 50–199 asukkaan pientaajamat:[17]
Entiset pientaajamat[muokkaa]
Ruotsissa on tehty tilastoja pientaajamista aikaisemmin myös vuosina 1990, 1995, 2000 ja 2005. Seuraavat paikkakunnat ovat olleet pientaajamia jonakin tai joinakin vuosina vuosien 1995, 2000 ja 2005 aikana, mutta ne eivät olleet pientaajamia vuonna 2010:[18]
Kunnanvaltuusto[muokkaa]
Ruotsissa valitaan joka neljäs vuosi edustajat valtiopäiville, maakäräjäkuntien valtuustoihin ja kunnanvaltuustoihin. Seuraavassa taulukossa on esitetty valtiopäivillä edustettuina olevien puolueiden ääniosuudet ja paikat Lekebergin kunnanvaltuustossa viimeksi pidettyjen kunnallisvaalien perusteella.
| Puolue | |||
|---|---|---|---|
| Osuus äänistä, %[19] |
Valittuja edustajia[20] |
||
| Maltillinen kokoomus | 17,36 | 6 | |
| Keskustapuolue | 18,73 | 7 | |
| Kansanpuolue liberaalit | 3,60 | 1 | |
| Kristillisdemokraatit | 7,38 | 3 | |
| Ruotsin sosiaalidemokraattinen työväenpuolue | 29,93 | 10 | |
| Vasemmistopuolue | 3,24 | 1 | |
| Ympäristöpuolue vihreät | 6,21 | 2 | |
| Ruotsidemokraatit | 5,80 | 2 | |
| Muut | 7,74 | 3 | |
| Yhteensä | 35 | ||
Muiden puolueiden saamat valtuustopaikat jakautuivat eri ryhmille seuraavasti:[21]
- Framtidspartiet i Lekeberg: 3 paikkaa
Seurakunnat[muokkaa]
Vuoden 2012 aluejaon mukaan kunnassa on seuraavat Ruotsin kirkon seurakunnat:[22]
- Knista
- Edsberg
Historialliset seurakunnat[muokkaa]
Seuraavassa luettelossa on mainittu kaikki nykyisen kunnan alueella sijainneet seurakunnat.[23] Lähteessä Lekebergin kunta on vielä osa Örebron kuntaa, mutta siihen kuuluvat seurakunnat on jätetty tässä pois. Jos seurakunta on lakkautettu, niin sen perässä on asteriski (*). Mahdolliset suluissa lukevat nimet ovat seurakunnan vaihtoehtoisia tai vanhempia nimiä. Jos nimen perässä lukee kbfd, niin kyseessä "kirkonkirjapiiri" (ruots. kyrkobokföringsdistrikt), joka ei ole muodostanut omaa seurakuntaa, vaikka ne seurakuntiin rinnastetaankin.
- Edsberg (Kälkesta)
- Hackvad
- Hidinge
- Knista
- Kräcklinge
- Kvistbro
- Tångeråsa
Lähteet[muokkaa]
- ↑ a b Folkmängden efter kommun, civilstånd och kön. År 1968-2011 Statistiska centralbyrån. Viitattu 14.7.2012. (ruotsiksi)
- ↑ a b Land- och vattenareal per den 1 januari efter kommun och arealtyp. År 2012 Statistiska centralbyrån. Viitattu 14.7.2012. (ruotsiksi)
- ↑ Åkerarealens användning efter kommun och gröda. År 1981, 1985, 1989-1995, 1999-2007 25.11.2011. Statistiska centralbyrån. Viitattu 13.1.2013. (ruotsiksi)
- ↑ Land- och vattenareal per den 1 januari efter region och arealtyp (uppdateras ej). År 2000-2011 9.3.2012. Statistiska centralbyrån. Viitattu 13.1.2013. (ruotsiksi)
- ↑ Folkmängden i Sveriges kommuner 1950-2011 enligt indelning 1 januari 2012 (XLS) 20.2.2012. Statistiska centralbyrån. Viitattu 4.8.2012. (ruotsiksi)
- ↑ Sveriges befolkning, kommunala jämförelsetal, 31 december 2011 (XLS) Statistiska centralbyrån. Viitattu 23.11.2012. (ruotsiksi)
- ↑ Utrikes och inrikes födda kommunvis efter födelseland den 31 december 2009 enligt indelningen den 1 januari 2010 (XLS) Tabeller över Sveriges befolkning 2009. Statistiska centralbyrån. Viitattu 23.11.2012. (ruotsiksi)
- ↑ Nettoinkomst 2010 (XLS) 25.1.2012. Statistiska centralbyrån. Viitattu 13.1.2013. (ruotsiksi)
- ↑ Kommuner rangordnade efter störst genomsnittlig nettoförmögenhet per person 2007, korrigerad 2010-03-22 (XLS) 22.3.2010. Statistiska centralbyrån. Viitattu 13.1.2013. (ruotsiksi)
- ↑ Sveriges befolkning, kommunala jämförelsetal, 31 december 2011 (XLS) 19.4.2012. Statistiska centralbyrån. Viitattu 23.11.2012. (ruotsiksi)
- ↑ Antal förvärvsarbetande (dagbefolkning) efter näringsgren (SNI 2007) åren 2000-2010 (XLS) 12.12.2011. Statistiska centralbyrån. Viitattu 11.1.2013. (ruotsiksi)
- ↑ Antal förvärvsarbetande (nattbefolkning) efter näringsgren (SNI 2007) åren 2000-2010 (XLS) 12.12.2011. Statistiska centralbyrån. Viitattu 11.1.2013. (ruotsiksi)
- ↑ a b Tätortsgrad (inv i och utanför tätort), per kommun 2005 och 2010 28.5.2012. Statistiska centralbyrån. Viitattu 1.9.2012. (ruotsiksi)
- ↑ Landareal, folkmängd och invånartäthet (inv/km2), per tätort 2005 och 2010 28.5.2012. Statistiska centralbyrån. Viitattu 1.9.2012. (ruotsiksi)
- ↑ a b Tätorter 2010, korrigerad version 2012-11-14 (PDF) MI38 Småorter och tätorter. 14.11.2012. Statistiska centralbyrån. Viitattu 23.11.2012. (ruotsiksi)
- ↑ Befolkning i tätorter 1960-2010 (XLS) 29.5.2012. Statistiska centralbyrån. Viitattu 23.10.2012. (ruotsiksi)
- ↑ Småorternas landareal, folkmängd och invånare per km2 2005 och 2010 (XLS) 2.10.2012. Statistiska centralbyrån. Viitattu 5.10.2012. (ruotsiksi)
- ↑ Landareal per småort (orter med 50-199 invånare), folkmängd och invånare per kvadratkilometer. Vart femte år 1995-2010 Statistiska centralbyrån. Viitattu 9.11.2012. (ruotsiksi)
- ↑ Val till kommunfullmäktige - Röster Valmyndigheten. Viitattu 10.9.2012. (ruotsiksi)
- ↑ Val till kommunfullmäktige - Valda Valmyndigheten. Viitattu 10.9.2012. (ruotsiksi)
- ↑ Val till kommunfullmäktige - Valda (Lyhenteet katsottu kunnan omalta tulossivulta) Valmyndigheten. Viitattu 6.10.2012. (ruotsiksi)
- ↑ Församlingsfolkmängd efter kön 31 december 2011 (XLS) Statistiska centralbyrån. Viitattu 4.10.2012. (ruotsiksi)
- ↑ Församlingarna kommunvis Sveriges församlingar genom tiderna. Skatteverket. Viitattu 15.11.2012. (ruotsiksi)
Aiheesta muualla[muokkaa]
| Askersund • Degerfors • Hallsberg • Hällefors • Karlskoga • Kumla • Laxå • Lekeberg • Lindesberg • Ljusnarsberg • Nora • Örebro |
| Katso myös: Luettelo Ruotsin kunnista • Ruotsin läänit |