Leijukerroskattila

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Leijukerroskattila on biopolttoaineiden polttoon kehitetty lämpökeskusten ja -voimaloiden kattilatyyppi. Leijukerroskattilassa tulipesän alaosasta syötetään ilmavirta, joka saa tulipesässä pidettävän hiekan, tuhkan ja polttoaineen leijumaan. Palaminen tapahtuu näin muodostuvassa pedissä. Polttoaineen jatkuva sekoittuminen tehostaa lämmön ja kaasujen siirtoa.[1]

Leijukerrostekniikka ei aseta polttoaineen laadulle mainittavia laatuvaatimuksia. Polttotekniikan etuna on mahdollisuus käyttää myös kosteita ja matalan lämpöarvon omaavia polttoaineita. Biopolttoaineet kuten kuori, hake, sahausjäte ja turve sopivat erityisen hyvin juuri leijukerrospolttoon. Lisäksi seospolttoaineena voidaan käyttää muun muassa kierrätyspolttoainetta, yhdyskuntajätettä tai lietettä. Poltettava materiaali pitää kuitenkin murskata niin pieneksi, että leijutus onnistuu.[1]

Paineistettua leijukerroskattilaa käytetään ns. PFBC-voimalaitoksessa (pressurized fluidized bed combustion).

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Koivunen, Kirsi: Jätteenpolton tuhkien käsittelytekniikoiden ympäristövaikutukset (Diplomityö) 22.7.2007. Helsinki. Viitattu 22.6.2009.
Tämä tekniikkaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.