Leijonankita
| Leijonankita | ||||||||||||||||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
| Tieteellinen luokittelu | ||||||||||||||||||||
|
||||||||||||||||||||
| Kaksiosainen nimi | ||||||||||||||||||||
| Antirrhinum majus L. |
||||||||||||||||||||
| Katso myös | ||||||||||||||||||||
| |
Leijonankita eli isoleijonankita (Antirrhinum majus) on monivuotinen, usein koristekasvina viljelty ruohokasvi. Aiemmin se luokiteltiin naamakukkaiskasveihin (Scrophulariaceae), mutta nykytiedon mukaan se kuuluu ratamokasvien heimoon, kuten kuuluu koko runsaslajinen Antirrhinum-suku.[1] Leijonankita on kotoisin Välimeren alueelta.
Sisällysluettelo |
Ulkonäkö ja koko [muokkaa]
Leijonankita kasvaa noin 30–70 senttimetriä korkeaksi. Sen varsi on pysty ja kalju tai nystykarvainen. Lehdet ovat ehyet, soikean-puikeat ja suippotyviset, lehtiasento on vastakkainen tai kierteinen. Leijonankidan kukinto on monikukkainen terttu ja yksittäiset kukat ovat suuret. Teriöt voivat olla väriltään purppuranpunaiset, vaaleanpunaiset, keltaiset, oranssit tai valkoiset. Hedelmänä on 10–14 mm pitkä kota, joka on nystykarvainen ja kärjestä avautuva.
Leijonankita koristekasvina [muokkaa]
Leijonankidasta on jalostettu suuri määrä koristekasveina kasvatettavia lajikkeita, jotka jakaantuvat ryhmiin:
- Maximum-ryhmä – Leikkoleijonankita
- Nanum-ryhmä – Ryhmäleijonankita
- Pumilum-ryhmä – Kääpiöleijonankita
Lähteet [muokkaa]
- Mossberg, B. & Stenberg, L.: Suuri Pohjolan kasvio. 2. painos. Suom. Vuokko, S. & Väre, H. Tammi, 2005. ISBN 951-31-2924-1.
- Räty, E. & Alanko, P: Viljelykasvien nimistö. Helsinki: Puutarhaliitto, 2004. ISBN 951-8942-57-9.
Viitteet [muokkaa]
- ↑ Stevens, P. F. (2001-2010): Angiosperm Phylogeny Website (Plantaginaceae genera) Viitattu 1.4.2010. (englanniksi)