Lehtikuusentatti

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Lehtikuusentatti
Suillus grevillei.jpg
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumalliset Eucarya
Kunta: Sienet Fungi
Kaari: Kantasienet Basidiomycota
Alakaari: Avokantaiset Agaricomycotina
Luokka: Varsinaiset avokantaiset Agaricomycetes
Alaluokka: Agaricomycetidae
Lahko: Boletales
Heimo: Suillaceae
Suku: Voitatit Suillus
Laji: grevillei
Kaksiosainen nimi
Suillus grevillei
(Klotzsch) Singer[1]
Katso myös
 Wikispecies-logo.svg Lehtikuusentatti Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Lehtikuusentatti Commonsissa

Lehtikuusentatti (Suillus grevillei) on löysähkömaltoinen voitattia muistuttava hyvä ruokasieni.

Koko ja ulkonäkö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lehtikuusentatin lakin alapinta koostuu pilleistä, kuten kaikilla tateilla. Sen halkaisijaltaan alle 15-senttinen lakki on tatiksi keskikokoinen. Väriltään helposti irtoava ja liman peittämä lakki on kullankeltainen tai tumman suklaan punainen. Pillit ovat kirkkaan keltaisia, mutta ne tummuvat paineltaessa. Ruskeapilkkuisessa jalassa on suojusjätteenä rengas, joka katoaa vanhemmiten. Malto on pehmeää ja vetistä ja väriltään vaalean keltaista. Maku on mieto, hieman hapan.[2][3]

Samankaltaiset lajit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lehtikuusentatti muistuttaa voitattia, mutta lehtikuusentatin jalka on pitempi, jopa yli 10 cm pitkä. Muita samankaltaisia sieniä, joihin lehtikuusentatin voi sekoittaa ovat turjantatti (Suillus clintonianus), harmotatti (Suillus aeruginascens) ja jyvästatti (Suillus granulatus).[2][3]

Kasvuaika ja -paikka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomessa lehtikuusentatti muodostaa itiöemiä elo-syyskuussa ja on paikoin satoisa, vaikkakaan ei yleinen. Tattia kasvaa vain lehtikuusten mykoritsasienenä, joiden läheisyydestä sen tapaa lähes jokaisen lehtikuusiyksilön juurelta. Myös muiden ulkomaista alkuperää olevien havupuiden juurisienenä sitä on tavattu.[2][3]

Käyttö ravinnoksi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lehtikuusentatti on hyvänmakuinen monin tavoin laitettuna ja myrkytön. Limainen kelmu tulee poistaa ennen valmistusta. Sieni ei sovellu kuivattavaksi.[2][3]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Taksonomian lähde: Index Fungorum Luettu 31.8.2008
  2. a b c d Eriksson, K. & Kotiranta, H.: Käytännön sieniopas, s. 66. Kirjayhtymä, 1985. ISBN 951-26-2809-0.
  3. a b c d Salo, P., Niemelä, T. & Salo U.: Suomen sieniopas. WSOY & Luonnontieteellisen keskusmuseon kasvimuseo, 2006. ISBN 951-0-30359-3.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]