Lehdestys

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Lehdestys on perinteisessä karjataloudessa tavallisesti puita latvomalla harjoitettua karjan, kuten lehmien, lampaiden ja vuohien, talviravinnon keruuta leikkaamalla ja kuivattamalla lehteviä versoja ja oksia kasvavista puista lehdeskimpuiksi eli kerpuiksi.[1][2][3] Lehdestämisen, niiton ja laiduntamisen synnyttämä perinnebiotooppi on nimeltään lehdesniitty.[4][5][6]

Lehdestys osana perinteistä karjataloutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomessa kerput tehtiin kesällä heinänteon jälkeen, ja kerpuiksi kelpasivat tavallisimmista lehtipuista kaikki paitsi lepät. Työkaluina lehdestyksessä käytettiin kirvestä ja vesuria, jota tämän takia nimitettiin myös lehdesraudaksi. Samaa metsää saatettiin käyttää lehdesten keruuseen vajaan kymmenen vuoden välein, ja latvomalla nuoret puut saatiin kasvamaan haaraisiksi niin, että niistä saatiin enemmän lehdeksiä. Tällaisia lehdesniittyjä löytyy vielä Ahvenanmaalta ja Suomen lounaisrannikolta, ja myös Itä- ja Keski-Suomen kaskiviljelyalueilla syntyi sopivaa lehtipuustoa tähän tarkoitukseen. Perinteisesti kerput kuivattiin ja varastoitiin heinien tavoin suovassa tai haasioissa. Lehdestystä harjoitettiin yleisesti vielä 1900-luvun alussa ja harvinaisempana 1950-luvulle saakka.[1]

Lehdestyksen ekologiset vaikutukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Lehdesniitty

Yhdessä muiden perinteisen karjatalouden käytäntöjen kuten laidunnuksen, niiton, kaskeamisen kanssa lehdestys on omalta osaltaan lisännyt perinnebiotooppien lajidiversiteettiä.[7]

Lehdestyksellä on vaikutuksia sekä aluskasvillisuuteen, puustoon että maaperään. Ravinteet kiertävät lehdesniityllä tehokkaasti, kun avoimet ja puustoiset alueet vaihtelevat, ja puut kierrättävät ravinteita syvemmältä maaperästä putoavien lehtien mukana pintamaahan. Puut myös vähentävät pienilmaston äärevyyttä tarjoamalla tuulensuojaa ja estämällä ruohoa kuivumasta auringon paahteessa, samalla kun puiden lehdennys ja harvennus ovat eduksi valoa ja lämpöä vaativille lajeille.[7][8]

Lehdestyksestä hyötyvät kasveista muiden muassa kevätesikko, lehtomaitikka, mäkimeirami, verikurjenpolvi ja sikoangervo sekä monet hyönteiset. Etenkin hitaasti kasvavien ja monihaaraisten, usein jo nuorena lahoamaan alkavien latvottujen puiden rungoille ja latvuksiin muodostuu myös monenlaisia ääreviä mikrohabitaatteja. Siksi lehdestetyissä puissa jäkälät, sammalet ja hyönteisistä etenkin kovakuoriaiset menestyvät hyvin, ja niistä löytyy turvapaikkoja monille uhanalaisille, etenkin eteläisille lajeille sekä pesimä- ja ruokailupaikkoja myös linnuille.[7][8]

Vaikka latvotut puut lahoavatkin jo nuorina ja saattavat olla onttoja, ne elävät silti vanhemmiksi kuin latvomattomat puut, koska niiden latvus on pienempi ja painopiste alempana, jolloin ne kestävät paremmin tuulta eivätkä ole yhtä alttiita myöskään salaman iskuille. Näin niiden säilyminen parantaa myös vanhoilla puilla elävien lajien elinmahdollisuuksia. Tällaisia havaintoja on tehty latvotuilla puilla niin Englannissa, Ruotsissa kuin Norjassakin.[7]

Lehdestyksen lakattua perinteisen karjatalouden myötä monet lehdestyksestä hyötyneet eliölajit ovat käynet uhanalaisiksi. Niiden säilymistä voidaan kuitenkin yrittää turvata erilaisilla hoitotoimenpiteillä.[8]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Lehdekset Historiallinen maatalous. Helsingin yliopisto, Kansatiede. Viitattu 31.1.2012.
  2. Otavan iso tietosanakirja, Otava 1960–1965, hakusana latvominen.
  3. Otavan iso tietosanakirja, hakusana kerppu.
  4. Lehdesniityt www.ymparisto.fi. Ympäristöministeriö. Viitattu 31.1.2012.
  5. Saaristomeren luonto Metsähallitus. Viitattu 31.1.2012.
  6. Lehdesniitty, kuiva keto, laidunniitty ja rantaniitty Ahvenanmaan luonto. Helsingin yliopisto. Viitattu 31.1.2012.
  7. a b c d Pykälä, Juha: Perinteinen karjatalous luonnon monimuotoisuuden ylläpitäjänä, s. 55-56. Suomen ympäristö 495. Helsinki: Suomen ympäristökeskus, 2001. ISBN 952-11-0927-0. Julkaisun tiivistelmä ympäristöhallinnon sivuilla (viitattu 31.1.2012).
  8. a b c Jääskeläinen, Elina (toim.): Perinnebiotooppien hoitomenetelmät ja -kustannukset. Perinnebiotooppien hoidon ohjevihkonen 4, s. 9–10. Maa- ja metsätalousministeriö ja Suomen ympäristökeskus, 2003. Julkaisun verkkoversio (pdf) (viitattu 31.1.2012).

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Lindgren, Leif: Saariston laitumet. Suomennos: Tapio Heikkilä. Helsinki: Metsähallitus, 2000. ISBN 951-37-2968-0.