Leevan Sands
Wikipedia
| Mitalit | |||
|---|---|---|---|
| Maa: |
|||
| Miesten yleisurheilu | |||
| Peking 2008 | kolmiloikka | ||
| MM-kilpailut | |||
| Pariisi 2003 | kolmiloikka | ||
Leevan Sands (s. 16. elokuuta 1981 Nassau, Bahama) on bahamalainen kolmiloikkaaja.[1]
Sands osallistui 1998 Annecyn nuorten MM-kisoihin, mutta karsiutui tuloksellaan 15,70. Kaksi vuotta myöhemmin Santiago de Chilen nuorten MM-kisoissa hän karsiutui pituushypyssä tuloksella 719, mutta loikki kolmiloikassa viidenneksi tuloksella 16,22. 2002 Kansainyhteisön kisoissa Sands sijoittui kolmanneksi loikittuaan 17,26. Vuonna 2003 hän voitti NCAA-mestaruuden ja MM-pronssia Pariisin MM-kisoissa tuloksella 17,26. Kauden lopussa hän oli IAAF:n yleisurheilufinaalissa seitsemäs.[1]
Sands karsiutui Ateenan olympialaisissa 2004 ja sijoittui samana vuonna IAAF:n yleisurheilufinaalissa kuudenneksi.[1] Seuraavana vuonna hän oli Helsingin MM-kisoissa neljäs tuloksella 17,39[2] ja IAAF:n yleisurheilufinaalissa viides.[1] Maaliskuussa 2006 kävi ilmi, että Sands oli antanut doping-näytteen, joka sisälsi levmetamfetamiinia. Hän sai tapauksesta kuuden kuukauden kilpailukiellon, joka päättyi 9. syyskuuta 2006.[3]
Sands hyppäsi Pekingissä 2008 omansa ja maansa ennätyksen kolmiloikan olympiafinaalissa. Tuloksella 17,58 Sands ylsi pronssille tasaisessa kilpailussa.[4]
[muokkaa] Ennätykset[1]
- Pituushyppy: 813 (2005)
- Kolmiloikka: 17,58 (2008)
[muokkaa] Lähteet
- ↑ 1,0 1,1 1,2 1,3 1,4 Leevan Sands IAAF:n tietokannassa (englanniksi)
- ↑ http://www.iaaf.org/WCH05/results/gender=M/discipline=TJ/combCode=hash/roundCode=f/index.html
- ↑ http://www.iaaf.org/news/Kind=1073741824/newsId=35950.html
- ↑ Evora loikki olympiakultaa kärkituloksella MTV3.fi. 21. elokuuta 2008. MTV. Viitattu 21. elokuuta 2008.

