Leena Pöysti

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Leena Pöysti
Henkilötiedot
Syntynyt1976 (ikä 47–48)
Helsinki
Ammatti näyttelijä
Puoliso Max Wikström
Näyttelijä
Aktiivisena 1994–
Merkittävät roolit
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
Svensk Filmdatabas

Leena Pöysti (s. 1976 Helsinki)[1] on suomalainen näyttelijä. Hänet tunnetaan etenkin televisiorooleistaan,[1] esimerkiksi sarjoissa Käenpesä, Roba ja Syke.[2]

Ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Opiskellessaan Kallion ilmaisutaidon lukiossa 17-vuotias Pöysti sai ensimmäisen näyttelijäroolinsa Suomen Kansallisteatterin näytelmässä. Myöhemmin hän opiskeli Taideyliopiston Teatterikorkeakoulussa,[1] josta valmistuttuaan hän esiintyi vierailevana[3] ja 2006–2007 kiinnitettynä näyttelijänä Kansallisteatterissa. Hän on näytellyt lisäksi esimerkiksi Turun kaupunginteatterissa ja Espoon kaupunginteatterissa.[1]

2000-luvun alussa Pöysti näytteli muun muassa televisiosarjoissa Benner & Benner ja Hovimäki. Vuosina 2004–2007 hän näytteli Käenpesässä Pirjo Räsäsen roolissa.[4] Vuodesta 2012 lähtien Pöysti on näytellyt Maikki Kurkelaa poliisisarjassa Roba. Vetäytyvän ja työkeskeisen poliisin rooli erottuu Pöystin usein esittämistä sympaattisista ja rauhallisista hahmoista.[1] Vuonna 2014 Pöysti alkoi näytellä Johanna Alankoa sairaaladraamassa Syke.[2] Pöysti on esiintynyt myös muun muassa televisiosarjoissa Keisari Aarnio,[1] Huone 301[5] ja Karppi.[1]

Elokuvia, joissa Pöysti on esiintynyt, ovat muun muassa Ganes, Suomen hauskin mies[1] ja Syke-sarjaan pohjautuva Hätätila.[6]

Pöysti juonsi keväällä 2008 Hurtta ja stara -kilpailuohjelmaa, jossa julkisuuden henkilöt kouluttivat kodittomia koiria. Hän on tehnyt myös äänitöitä mainoksissa ja äänikirjoissa.[1]

Yksityiselämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pöysti asuu Espoossa. Hän on naimisissa lavastaja ja pelisuunnittelija Max Wikströmin kanssa ja hänellä on kaksi lasta.[7][1]

Filmografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Elokuvat
Vuosi Nimi Rooli
1998 Hiekkamorsian nuoren Sallan ääni
1999 Rakkaudella, Maire äiti kaupassa
2003 Ei siihen kuole Inka
2007 Ganes Satu
2016 Nuotin vierestä Leena nuorena
2018 Suomen hauskin mies Helen Kalm
2021 Syke-elokuva: Hätätila Johanna Alanko
2023 Syke: Särkynyt sydän

Televisio
Vuosi Sarja Rooli
1994–1995 Kovaa maata Kikka
2001 Kaverille ei jätetä Ninni / Taina
2001–2002 Benner & Benner Nina Särki
2002 Tummien vesien tulkit kassaneiti
2003 Hovimäki Ruth Lindhof
2004–2007 Käenpesä Pirjo Räsänen
2007 Maan mitta Katja Halkola
2009 Uutishuone Marjatta
2012– Roba Maikki Kurkela
2014– Syke Johanna Alanko
2018 Keisari Aarnio Saara
2019 Aallonmurtaja Micaela
Rehtori Mikin äiti
Huone 301 Olivia Kurtti
2020–2021 Karppi Sara Tulisuo
2021 Karkurit Maikki Kurkela

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä näyttelijään liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.