Lee Rocker

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Lee Rocker vuonna 2007.

Lee Rocker (oikealta nimeltään Leon Drucker, 3. elokuuta 1961, Massapequa, New York) on yhdysvaltalainen rockabilly-basisti.

Lee Rocker tuli tunnetuksi Stray Cats -yhtyeestä, joka niitti mainetta erityisesti 1980-luvun alkupuolella, ensin Englannissa, mutta myöhemmin maailmanlaajuisesti. Yhtyeessä soittivat Rockerin lisäksi Brian Setzer (kitara, laulu) ja Slim Jim Phantom (rummut), oikealta nimeltään James McDonnell.

Rocker keräsi huomiota villillä soittotyylillä, jossa hän kieppui, seisoi, makasi ja teki milloin mitäkin läskibassonsa kanssa.

Vuonna 1985 Lee Rocker, Slim Jim Phantom ja Earl Slick perustivat yhtyeen nimeltä Phantom, Rocker & Slick. Yhtye teki kaksi levyä. Lee Rocker ja Slim Jim Phantom perustivat 1990-luvulla myös yhtyeen Swing Cats.

Lee Rocker soitti myös Freddie Mercuryn muistokonsertissa ainoana Stray Catsin jäsenenä.

Stray Cats on esiintynyt 2000-luvulla alkuperäisessä kokoonpanossaan. Stray Cats esiintyi vuonna 2004 Helsingin jäähallissa kiertueella, jonka jokainen keikka nauhoitettiin ja julkaistiin CD:nä. Vuonna 2008 Stray Cats oli alkuperäisessä kokoonpanossaan uudestaan Helsingissä.

Nykyisin Lee Rocker esiintyy omalla nimellään, mutta myös aiempien yhtyeidensä kanssa. Rocker on julkaissut useita soololevyjä, joista uusin on vuoden 2012 alussa julkaistu Night Train to Memphis.