Leazes Park

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Leazes Park ja siellä sijaitseva järvi, jossa voi soutaa.

Leazes Park on puisto Newcastle upon Tynen kaupungissa, Englannissa. Se oli kaupungin ensimmäinen yleinen puisto ja sijaitsee aivan St James' Park -jalkapallostadionin takana Richardson Roadin ja Barrack Roadin välissä. Puistossa on tenniskenttiä, koripallokenttä ja mahdollisuus vuokrata soutuveneitä, joilla voi soutaa puistossa olevalla järvellä.[1]

Newcastlen asukkaat toivoivat julkista puistoa kaupunkiin 1800-luvun puolivälissä. Vuonna 1857 peräti 3 000 työmiestä esitti vetoomuksen kaupungille sellaisen paikan perustamiselle, jossa asukkaat voisivat virkistäytyä. Seuraavana vuonna asetettiin komitea tutkimaan puistolle sopivaa paikkaa, mutta vasta 23. joulukuuta 1873 valtuutettu Charles Hamond avasi Leazes Parkin. Sen oli suunnitellut kaupungin mittamies John Fulton, ja sen pohjakaava oli pitkälti samanlainen kuin muiden samaan aikaan Englannissa rakennettujen puistojen. Puiston keskellä on järvi, joka luotiin Lort Burn -nimiseen pieneen puroon. Puistoon rakennettiin myös soittolava ja terassi.[2]

Leazes Parkiin on myöhemmin rakennettu lisää rakennelmia, ja sitä on myös peruskorjattu. Se on ympäröity metalliaidalla, ja vuonna 1897 sinne rakennettiin juhlaportti juhlistamaan kuningatar Viktorian 60-vuotisjuhlaa hallitsijana. Charles Hamondin rintakuva asetettiin vuonna 1905 keskelle terassia. Puisto on ollut tämän jälkeen ahkerassa käytössä, ja 1980-luvulla havaittiin sen olevan kunnostuksen tarpeessa. Puiston kunnostustyöt mahdollistuivat, kun Heritage Lottery Fund lahjoitti niitä varten 3,7 miljoonaa puntaa vuonna 2001.[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Leazes Park Active Newcastle. Viitattu 11.9.2011. (englanniksi)
  2. a b Leazes Park Newcastle City Council. Viitattu 11.9.2011. (englanniksi)