Lautiosaari

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli kertoo Keminmaan kunnan kylästä. Rautatieliikennepaikasta kertoo artikkeli Lautiosaaren vaihde.
Lautiosaaren vaihde.

Lautiosaari on kylä Keminmaan kunnassa. Se sijaitsee Kemijoen itärannalla Isohaaran voimalaitospadon altaan ja tulvakanavan muodostamassa saaressa Kemin kaupunginrajan pohjoispuolella. Kylän eteläpuolella sijaitsee Kemi-Tornion lentoasema. Lautiosaari tunnetaan tuttavallisemmin myös nimellä Lautsikka.

Vaikka Keminmaan asutus keskittyi aluksi Kemijoen itäpuolelle, lähes kaikki kunnan palvelut ovat keskittyneet Kemijoen länsipuolelle. Lautiosaaressa toimii nykyään vain muutama yritys, K-market Lautia, Siwa, R-kioski, Posti, perusopetuksen luokka-asteet 1-6 kattava Pölhön koulu ja nuorisotila. Lautiosaaressa sijaitsi aiemmin myös kirjasto, mutta se on lakkautettu kunnan talousvaikeuksien takia ja sen tilalle on perustettu kylätalo. Lautiosaaressa sijaitsee Kaukokiidon Liikenneterminaali.

Lautiosaaresta ovat kotoisin muun muassa näyttelijä Peter Franzén, professori Markus Pessa[1], liikemies Veikko Lesonen ja jalkapalloilija Hannu Tihinen.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Pessa Markus V Kemin lyseon lukion seniorisivut. 9.1.2013. Kemi: Kemin kaupunki. Viitattu 1.6.2013.

Koordinaatit: 65°47′55″N, 24°34′45″E

Tämä suomalaiseen kylään liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.