Lautakunta

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Lautakunta (lyhenne ltk.[1]) on Suomessa, mutta myös muualla maailmassa toimiva kunnallinen valmistelu- ja asiantuntijaelin. Lautakuntia on yleensä useita, esimerkkeinä sivistyslautakunta, keskusvaalilautakunta, tekninen lautakunta ja sosiaali- ja terveyslautakunta.

Suomen kunnissa lautakunnat ovat kunnanhallituksen valvonnan alaisia. Niiden tehtävänä on valmistella asioita kunnanhallitukselle, mutta niillä on myös itsenäistä päätösvaltaa. Aiemmin lakisääteisiä lautakuntia oli yli 20, mutta nykykuntalain mukaan pakollinen on ainoastaan hallinnon ja talouden tarkastamisesta vastaava tarkastuslautakunta. Vapaaehtoisia lautakuntia ovat esimerkiksi kulttuuri-, urheilu- ja matkailulautakunta. Monissa kunnissa lautakuntien lukumäärä on alle kymmenen.

Vaalilautakunta järjestää äänestyspaikoilla vaalit. Suomessa kunnat asettavat oikeusministeriön johdolla vaalilautakunnat presidentinvaaliin, eduskuntavaaleihin sekä kunnallisvaaleihin. Kunnissa kunnanvaltuustot asettavat kunnallisvaalien jälkeen kunnallisen keskusvaalilautakunnan, joka järjestää vaalipäiviksi äänestyspaikkojen vaalilautakunnat.

Kunnanhallituksen alaisina voi toimia myös johtokuntia. Johtokuntien asettaminen on kuntien harkittavissa ja joissakin kunnissa niistä on luovuttu.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Lyhenneluettelo 10.04.2013. Kotimaisten kielten keskus. Viitattu 17.4.2013.
Tämä yhteiskuntaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.