Lauri Wilskman

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Lauri Wilskman

Lauri Wilskman (14. toukokuuta 1887 Viipuri25. marraskuuta 1937 Nurmijärvi) oli suomalainen yleisurheilija ja metsänhoitaja.[1]

Henkilöhistoria[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Wilskmanin vanhemmat olivat hovioikeudenneuvos Oscar Waldemar Wilskman ja Hanna Augusta Svahn ja puoliso vuodesta 1916 Ilme Seppälä (Helenius). "Suomen urheilun isäksi" tituleerattu Ivar Wilskman oli hänen isänsä serkku. Wilskman tuli ylioppilaaksi Viipurin vanhasta yhteiskoulusta 1907 ja suoritti metsänhoitotutkinnon 1911, jolloin hänestä tuli myös metsäkonduktööri. Wilskman työskenteli sekä maanviljelysseurojen palveluksessa että toimi metsätarkastajana ja muun muassa Saimaan kanavan metsänhoitajana. Vuodesta 1928 alkaen hän hoiti omistamaansa Viipurin Metsätoimistoa aina kuolemaansa saakka.[1]

Urheilu-ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Wilskman sijoittui Lontoon 1908 olympialaisten korkeushypyssä 17:nneksi tuloksella 171 cm sekä karsiutui niin tavallisen kuin antiikin tyylinkin kiekonheiton loppukilpailusta. Hän saavutti korkeushypyssä SM-hopeaa vuonna 1909 ja sijoittui SM-kisoissa neljänneksi vuonna 1911. Hänen ennätyksensä korkeushypyssä oli 174 cm vuodelta 1908 ja kiekonheitossa 40,24 m vuodelta 1915.

Seuratasolla Wilskman edusti Viipurin Reipasta ja Viipurin Akateemisia Urheilijoita, joista jälkimmäisen perustajajäsen hän oli.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Siukonen, Markku: Urheilukunniamme puolustajat – Suomen olympiaedustajat 1906–2000, s. 373–374. Jyväskylä: Graface, 2001. ISBN 951-98673-1-7.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b ”Wilskman, Lauri”, Suomen metsänhoitajat. Finlands forstmästare 1931-1945, s. 697-698. Helsinki: Suomen Metsänhoitajaliitto, 1946.
Tämä urheilijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.