Lauri Korhonen
| Lauri Korhonen | |
|---|---|
 |
|
| Henkilötiedot | |
| Muut nimet | Lauri Edvard Korhonen |
| Syntynyt | 22. lokakuuta 1894 Kuopio |
| Kuollut | 22. marraskuuta 1947 (53 vuotta) |
| Jääkäri | |
| Korkein sotilasarvo | jääkärikapteeni |
Lauri Edvard Korhonen (22. lokakuuta 1894 Kuopio - 22. marraskuuta 1947) oli suomalainen jääkärikapteeni.[1][2]
Perhetausta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Hänen vanhempansa olivat maanviljelijä Lauri Petter Korhonen ja Maria Väänänen. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1919 Aino Voutilan kanssa, josta hän erosi vuonna 1924 ja avioitui uudelleen vuonna 1932 Aino Maria Pakkasen kanssa.[1][2]
Opinnot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Korhonen kävi Kurkijoen maamiesopiston vuosina 1913–1914 ja jatkoi Helsingin maanviljelyslyseossa, josta hän erosi 1. luokalta vuonna 1915.[1][2]
Jääkärikausi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Korhonen liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavaan jääkäripataljoona 27:n pioneerikomppaniaan 3. maaliskuuta 1916. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella Riianlahdella ja Schmardenissa sekä Aa-joella. Korhonen liittyi 27. Jääkäripataljoonaan 3. maaliskuuta 1916 ja kuului pioneerikomppaniaan. Otti osaa asemasotaan Misse-joella ja Riianlahden rannikkoasemissa, Schmardenin hyökkäykseen sekä Aa-joen talvitaisteluihin. Rintamakomennuksensa jälkeen hän osallistui Polangenissa vuonna 1917 järjestetyille erikoiskursseille (pommarkurssi).[1][2]
Suomen sisällissota[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Korhonen saapui Suomeen (Vaasaan) jääkäreiden pääjoukon mukana vänrikiksi ylennettynä 25. helmikuuta 1918. Hänet komennettiin Suomen sisällissotaan joukkueenjohtajaksi 12. jääkäripataljoonan 3. komppaniaan. Hän otti osaa sisällissodan taisteluihin Kalevankankaalla, missä hän haavoittui 28. maaliskuuta 1918 ja määrättiin haavoista toivuttuaan huhtikuun puolivälissä 6. jääkärirykmentin täydennyspataljoonaan, missä hän palveli komppanianpäällikkönä ja pataljoonan väliaikaisena komentajana.[1][2]
Sisällissodan jälkeinen aika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Korhonen siirrettiin sisällissodan jälkeen kesäkuussa vuonna 1918 päälliköksi Porin rykmenttiin 7. komppaniaan, mistä hänet siirrettiin 12. heinäkuuta 1918 Pioneerikoulutuspataljoonaan sekä myöhemmin Pioneeripataljoonaan, missä hän toimi Panssarijuna l:n komentajana ja 2. komppanian päällikkönä ja talouspäällikkönä. Armeijasta hän erosi 4. tammikuuta 1922 ja siirtyi Suojeluskuntajärjestön palvelukseen 15. tammikuuta 1922 ja hänet sijoitettiin päälliköksi Mikkelin suojeluskuntapiiriin. Tehtävästä hän erosi 31. maaliskuuta 1924 ja siirtyi myyntialalle ja työskenteli automyyjänä eri yrityksissä vuosina 1924–1930. Vuonna 1932 hän siirtyi Vaasan höyrymylly oy:n palvelukseen ja oli vuodesta 1934 alkaen saman yrityksen rehumyllyn hoitajana.[1][2]
Talvi- ja jatkosota[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Korhonen osallistui talvisotaan huoltopäällikkönä Kenttätykistörykmentti 5:n II patteristossa. Välirauhan aikana hän toimi edelleen aluksi samassa tehtävässä, kunnes hänet siirrettiin aluepäälliköksi Vaasan suojeluskuntapiiriin. Jatkosodan puhjettua hänet komennettiin huoltopäälliköksi Jalkaväenkoulutuskeskus 11:een ja edelleen Jalkaväenkoulutuskeskus 21:een, josta hänet siirrettiin edelleen vuonna 1942 talousupseeriksi Jalkaväenkoulutuskeskus 15:een, josta hänet kotiutettiin vielä samana vuonna ja hän siirtyi Huhtamäki-Yhtymän palveluksessa Turkuun keksi- ja leipätehtaan ylimestariksi. Hänet haudattiin Turkuun.[2]
Ylennykset ja kunniamerkit .svg){kind=small}
| Ylennykset | Kunniamerkit | |
|
     |
|
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Puolustusministeriön Sotahistoriallisen toimiston julkaisuja IV, Suomen jääkärien elämäkerrasto, WSOY Porvoo 1938.
- Sotatieteen Laitoksen Julkaisuja XIV, Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975, Vaasa 1975 ISBN 951-99046-8-9.