Lauberhornin syöksylasku

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Lauberhorn
Hundschopf
Paikkakunta: Sveitsi Lauterbrunnen, Sveitsi
Talviurheilukeskus: Skigebiet Grindelwald-
Wengen
Vuori: Lauberhorn
Rinneluokitus: Musta
Yläasema: 2 326 m
Ala-asema: 1 273 m
Korkeusero: 1 053 m
Pituus: 4 860 m
Keskijyrkkyys: 21,7 %
Stadion: Skistadion Lauberhorn-
rennen Wengen
Hissi
Hissi: Innerwengen,
Wengernalpbahn,
Lauberhorn
Tyyppi: 4-hengen tuolihissi,
hammasrata,
4-hengen tuolihissi
Kapasiteetti: 1 600 henkilöä/h,
302 henkilöä/h,
1 800 henkilöä/h
Ala-asema: 1 273 m
Väliasema 1: 1 506 m
Väliasema 2: 2 061 m
Yläasema: 2 400 m
Miehet
Syöksylasku
Lähtö: 2 315 m
Maali: 1 287 m
Korkeusero: 1 028 m
Pituus: 4 270 m
Maksimijyrkkyys: 90 %
Minimijyrkkyys: 10,5 %
Keskijyrkkyys: 24,1 %
1. MC-kilpailu: 14.1.1967
Alppiyhdistetyn syöksylasku
Lähtö: 2 025 m
Maali: 1 287 m
Korkeusero: 738 m
Pituus: 2 950 m
Maksimijyrkkyys: 90 %
Minimijyrkkyys: 10,5 %
Keskijyrkkyys: 25 %
1. MC-kilpailu: 14.1.2005
Super-G
Lähtö: 2 025 m
Maali: 1 287 m
Korkeusero: 738 m
Pituus: 2 950 m
Maksimijyrkkyys: 90 %
Minimijyrkkyys: 10,5 %
Keskijyrkkyys: 25 %
1. MC-kilpailu: 23.1.1994
Pujottelu
Lähtö: 1 468 m
Maali: 1 273 m
Korkeusero: 195 m
Maksimijyrkkyys: 72 %
Minimijyrkkyys: 14 %
1. MC-kilpailu: 17.1.2016

Lauberhornin syöksylasku Sveitsin Wengenissä on maailman pisin syöksylasku. Se kuuluu vuonna 1967 perustetun alppihiihdon maailmancupin klassikkokilpailuihin ja se on laskettu vuodesta 1930 alkaen Lauberhornin kilpailuissa.

Lauberhornin syöksylasku lasketaan Lauberhorn-vuoren rinteellä. Rata alkaa vuoren eteläsivulta ja päättyy Wengenin eteläpuolelle Schiltwaldin kylään. Nykyään voittoaika tällä melkein 4,5 kilometriä pitkällä radalla on noin kaksi ja puoli minuuttia. Huippunopeuden ollessa jopa yli 160 km/h, Lauberhornin syöksy on huippunopeudeltaan maailmancupin nopein syöksy.

Lauberhornin syöksylasku on myös tunnettu taustalla näkyvistä Eiger-, Mönch- ja Jungfrau-vuorista.

Reitti[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lauberhornin syöksylaskun ja pujottelun reitti.

Syöksylaskun lähtö sijaitsee 2 315 metriä merenpinnan yläpuolella Lauberhornschulterilla, jonne pääsee Lauberhorn-tuolihissillä Kleine Scheideggistä. Rinteen ylin osuus, jonka laskeminen kestää melkein minuutin, on melko tasainen ja koostuu liukuosuuksista sekä pitkistä käännöksistä. Tällä osuudella sijaitsee Russisprung (Russihyppyri), joka on nimetty Bernhard Russin mukaan, joka rakennutti sen vuonna 1988.

Traversenschussin ja nopeutta hidastavan S-mutkan jälkeen seuraa hyppy Hundschopfin yli, jossa mennään kahden kallion välistä 15 metriä alaspäin. Sitä seuraa heti Minschkante, jossa Josef Minsch vuonna 1965 loukkaantui vaikeasti. Sen jälkeen tulee Canadian Corner (Kanadalainen käännös), jossa vuonna 1976 kanadalaiset Dave Irwin ja Ken Read laskivat ulos.[1]

Sitten tulee kapea liukuosuus Alpweg (Alppitie). Se päättyy Kernen-S:ään, erittäin jyrkkään oikean ja vasemman käännöksen yhdistelmään. Vuoteen 2007 asti, tämä osuus oli nimeltään Brüggli-S, mutta se uudelleennimettiin Bruno Kernenin lopettamisen jälkeen. Kernen laski tällä kohtaa rajusti ulos vuonna 1997, mutta loukkasi itseään vain lievästi. Kernen-S johtaa lyhyelle sillalle, joka ylittää ensimmäisen kerran Schiltwaldbach-joen. Sillan jälkeen rinne jatkuu jyrkästi lyhyeen Wasserstation (Vesiasema) -tunneliin, joka menee Wengernalpbahn-rautatien alitse. Toisen kerran Schiltwaldbach ylitetään Wasserstation-tunnelissa, jossa joen uoma kulkee.

Wasserstationin jälkeen alkaa pitkä liukuosuus Langentrejen. Vielä 1950 syöksyrata oli tällä osuudella suora, mutta nykyään siinä on käännöksiä kuin super-G:ssä.[1] Sitten tulee Hanneggschuss, jossa Johan Clarey vuonna 2013 saavutti korkeimman mitatun huippunopeuden maailmancupissa koskaan, 161,9 km/h.[2] Ennen Hanneggschussia on lyhyt silta, jossa ylitetään vuoristotie ja Hanneggschussin jälkeen ylitetään kolmannen kerran Schiltwaldbach.

Hanneggschussin jälkeen seuraavana on Seilersboden, jonka tasaisissa käännöksissä laskijan täytyy olla huolellinen löytääkseen oikean paineen ja nopeuden.[3] Tämän osuuden jälkeen vuorossa on vuonna 2003 tehty Silberhornsprung (Silberhornhyppyri). Hyppyri on suunniteltu niin, että televisiokuvissa näkyy hypyn taustalla Silberhorn-vuori. Seuraavaksi tuleva Österreicherloch (Itävaltalaisreikä) Wegscheiden-alueella sai nimensä vuonna 1954, koska kolme itävaltalaista laski tässä paikassa ulos. Ulosajot aiheuttaneet kolme kumpua on sittemmin pienennetty.[1]

Viimeinen avainosuus on Ziel-S (Maali-S). Teknisesti vaikeat käännökset pitkän syöksyrinteen lopussa vaativat vielä laskijoilta paljon voimaa ja usein ratkaisevat kilpailun lopputuloksen. Vuonna 1991 Gernot Reinstadler laski tässä kohdassa ulos ja kuoli saamiinsa vammoihinsa.

Ziel-S johtaa Zielschussiin, joka 36 asteen (72 %) jyrkkyydellä on rinteen toiseksi jyrkin kohta Hundschopfin jälkeen. Maaliintuloa edeltävää hyppyä madallettiin ennen vuoden 2009 kilpailua turvallisuussyistä ja hyppyyn tuloa levennettiin.[1][4][3] Aiemmin useat laskijat olivat kaatuneet tässä kohdassa, muun muassa Peter Müller, Silvano Beltrametti, Adrien Duvillard ja vuonna 2007 Bode Miller – silti ylittäen maalilinjan voittajana.[1][5][6] Nykyisin hypystä ei enää lennetä paljoakaan ilmaan. Maaliintulo vaatii siltikin laskijoilta viimeiset voimat vielä nykyäänkin.[3] Lauberhornin syöksylaskun maali sijaitsee 1 287 metriä merenpinnan yläpuolella Schiltwaldin vuoristokylässä noin kilometri etelään Wengenin keskustasta.

Alppiyhdistetyn syöksyn lähtö sijaitsee 2 025 metrin korkeudessa Hundschopfia edeltävän S-mutkan yläpuolella,[7] josta on lähdetty myös vuodesta 2023 alkaen alppiyhdistetyn korvanneeseen super-g-kilpailuun.

Lauberhornin pujottelu ja alppiyhdistetyn pujottelu lasketaan Jungfrau / Männlichen -rinteessä ja se päättyy samalle maalialueelle kuin syöksylasku.

Kärkikolmikot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sveitsi on menestynein maa 32 voitolla (30 toista sijaa ja 30 kolmatta sijaa). Toiseksi menestynein maa on Itävalta 31 voitolla (30 toista sijaa ja 31 kolmatta sijaa), lisäksi itävaltalaisilla on 1 toinen sija ja 1 kolmas sija, jolloin maan urheilijat edustivat natsi-Saksaa. Kolmanneksi menestynein maa on Italia 5 voitolla (3 toista sijaa ja 8 kolmatta sijaa).[8][9]

Vuosi Voittaja Toinen Kolmas
1930 Sveitsi Christian Rubi Yhdistynyt kuningaskunta L. F. W. Jackson Yhdistynyt kuningaskunta Bill Bracken
1931 Sveitsi Fritz Steuri Yhdistynyt kuningaskunta H. R. D. Waghorn Sveitsi Willy Steuri
1932 Sveitsi Fritz Steuri Sveitsi Willy Steuri Sveitsi Gody Michel
1933 Kilpailu peruttiin.
1934 Sveitsi Adolf Rubi Sveitsi Arnold Glatthard Sveitsi Ernst von Allmen
1935 Itävalta Richard Werle Sveitsi Willy Steuri Sveitsi Karl Graf
1936 Sveitsi Hans Schlunegger Ranska Émile Allais Itävalta Wilhelm Walch
1937 Sveitsi Heinz von Allmen Itävalta Wilhelm Walch Itävalta Franz Zingerle
1938 Sveitsi Heinz von Allmen Saksa Rudolf Cranz Itävalta Wilhelm Walch
1939 Sveitsi Karl Molitor Saksa Wilhelm Walch Saksa Josef Jennewein
1940 Sveitsi Karl Molitor Sveitsi Hans Gertsch Sveitsi Oskar Gertsch
1941 Sveitsi Rudolf Graf Sveitsi Otto von Allmen Sveitsi Hans Gertsch
1942 Sveitsi Karl Molitor Sveitsi Rudolf Graf Sveitsi Heinz von Allmen
1943 Sveitsi Karl Molitor Sveitsi Heinz von Allmen Sveitsi Marcel von Allmen
1944 Sveitsi Rudolf Graf Sveitsi Fred Rubi Sveitsi Hans Gertsch
1945 Sveitsi Karl Molitor Sveitsi Paul Valär Sveitsi Otto von Allmen
1946 Ranska Jean Blanc Sveitsi Karl Molitor Sveitsi Otto von Allmen
1947 Sveitsi Karl Molitor Sveitsi Edy Rominger Ranska Jean Blanc
1948 Italia Zeno Colò Sveitsi Ralph Olinger Sveitsi Karl Molitor
1949 Sveitsi Rudolf Graf Sveitsi Ralph Olinger Italia Luc de Bigontina
1950 Sveitsi Fred Rubi Sveitsi Bernhard Perren Sveitsi Rudolf Graf
1951 Itävalta Othmar Schneider Itävalta Otto Linher Italia Zeno Colò
1952 Itävalta Othmar Schneider Ranska Maurice Sanglard Itävalta Otto Linher
1953 Itävalta Andreas Molterer Sveitsi Bernhard Perren Itävalta Martin Strolz
1954 Itävalta Christian Pravda Itävalta Martin Strolz Sveitsi Martin Julen
1955 Itävalta Toni Sailer Itävalta Andreas Molterer Itävalta Ernst Oberaigner
1956 Itävalta Toni Sailer Itävalta Josef Rieder Itävalta Othmar Schneider
1957 Itävalta Toni Sailer Sveitsi Roger Staub Itävalta Egon Zimmermann
1958 Itävalta Toni Sailer Yhdysvallat Wallace Werner Sveitsi Willi Forrer
1959 Itävalta Karl Schranz Itävalta Andreas Molterer Sveitsi Roger Staub
1960 Länsi-Saksa Wilhelm Bogner Itävalta Josef Stiegler Itävalta Egon Zimmermann
1961 Ranska Guy Périllat Itävalta Gerhard Nenning Itävalta Karl Schranz
1962 Kilpailu peruttiin.
1963 Itävalta Karl Schranz Ranska Émile Viollat Itävalta Hugo Nindl
1964 Kilpailu muutettiin suurpujotteluksi.[10]
1965 Itävalta Stefan Sodat Itävalta Werner Bleiner Itävalta Karl Schranz
1966 Itävalta Karl Schranz Sveitsi Josef Minsch Sveitsi Edmund Bruggmann
1967 Ranska Jean-Claude Killy Ranska Léo Lacroix Sveitsi Jean-Daniel Dätwyler
1968 Itävalta Gerhard Nenning Itävalta Karl Schranz Sveitsi Edmund Bruggmann
1969 Itävalta Karl Schranz Itävalta Heinrich Messner Itävalta Karl Cordin
1970 Ranska Henri Duvillard Itävalta Karl Cordin Itävalta Heinrich Messner
1971 Kilpailu siirrettiin Sankt Moritziin.
1972 Kilpailu peruttiin.
1973 Kilpailu siirrettiin Grindelwaldiin.
1974 Sveitsi Roland Collombin Itävalta Franz Klammer Italia Herbert Plank
1975 Itävalta Franz Klammer Italia Herbert Plank Norja Erik Håker
1976 Italia Herbert Plank[a] Itävalta Franz Klammer[a] Sveitsi Bernhard Russi[a]
Itävalta Franz Klammer[b] Sveitsi Philippe Roux[b] Kanada Jim Hunter[b]
1977 Itävalta Franz Klammer Länsi-Saksa Sepp Ferstl Sveitsi Bernhard Russi
1978 Kilpailu peruttiin.
1979 Kilpailu siirrettiin Crans-Montanaan.
1980 Kanada Ken Read[a] Itävalta Josef Walcher[a] Itävalta Peter Wirnsberger[a]
Sveitsi Peter Müller[b] Kanada Ken Read[b] Kanada Steve Podborski[b]
1981 Sveitsi Toni Bürgler Itävalta Harti Weirather Kanada Steve Podborski
1982 Itävalta Harti Weirather Itävalta Erwin Resch Itävalta Peter Wirnsberger
1983 Kilpailu siirrettiin Kitzbüheliin.
1984 Yhdysvallat Bill Johnson Itävalta Anton Steiner Itävalta Erwin Resch
1985 Itävalta Helmut Höflehner[a] Sveitsi Franz Heinzer[a] Itävalta Peter Wirnsberger[a]
Itävalta Peter Wirnsberger[b] Sveitsi Peter Lüscher[b] Sveitsi Peter Müller[b]
1986 Kilpailu peruttiin.
1987 Länsi-Saksa Markus Wasmeier Sveitsi Karl Alpiger Sveitsi Franz Heinzer
1988 Kilpailu siirrettiin Leukerbadiin.
1989 Luxemburg Marc Girardelli[a] Länsi-Saksa Markus Wasmeier[a] Sveitsi Daniel Mahrer[a]
Luxemburg Marc Girardelli[b] Sveitsi Pirmin Zurbriggen[b] Sveitsi Daniel Mahrer[b]
1990 Kilpailu siirrettiin Val d’Isèreen.
1991 Sveitsi Daniel Mahrer[c] Norja Atle Skårdal[c] Sveitsi Franz Heinzer[c]
1992 Sveitsi Franz Heinzer Saksa Markus Wasmeier Itävalta Helmut Höflehner
1993 Kilpailu siirrettiin Veysonnaziin.
1994 Sveitsi William Besse Italia Peter Runggaldier Luxemburg Marc Girardelli
1995 Italia Kristian Ghedina[a] Itävalta Peter Rzehak[a] Itävalta Hannes Trinkl[a]
Yhdysvallat Kyle Rasmussen[b] Itävalta Werner Franz[b] Itävalta Armin Assinger[b]
1996 Kilpailu siirrettiin Veysonnaziin.
1997 Italia Kristian Ghedina Ranska Luc Alphand Itävalta Fritz Strobl
1998 Itävalta Hermann Maier[a] Ranska Nicolas Burtin[a] Itävalta Andreas Schifferer[a]
Itävalta Andreas Schifferer[b] Ranska Jean-Luc Crétier[b] Itävalta Hermann Maier[b]
1999 Norja Lasse Kjus Itävalta Hannes Trinkl Itävalta Hans Knauß
2000 Itävalta Josef Strobl Itävalta Hermann Maier Kanada Ed Podivinsky
2001 Kilpailu siirrettiin Kvitfjelliin.
2002 Itävalta Stephan Eberharter Itävalta Hannes Trinkl Itävalta Josef Strobl
2003 Itävalta Stephan Eberharter[a] Yhdysvallat Daron Rahlves[a] Sveitsi Bruno Kernen[a]
Sveitsi Bruno Kernen[b] Itävalta Michael Walchhofer[b] Itävalta Stephan Eberharter[b]
2004 Kilpailu siirrettiin Garmisch-Partenkircheniin.
2005 Itävalta Michael Walchhofer Itävalta Christoph Gruber Yhdysvallat Bode Miller
2006 Yhdysvallat Daron Rahlves Itävalta Michael Walchhofer Itävalta Fritz Strobl
2007 Yhdysvallat Bode Miller Sveitsi Didier Cuche Italia Peter Fill
2008 Yhdysvallat Bode Miller Sveitsi Didier Cuche Kanada Manuel Osborne-Paradis
2009 Sveitsi Didier Défago Yhdysvallat Bode Miller Yhdysvallat Marco Sullivan
2010 Sveitsi Carlo Janka Kanada Manuel Osborne-Paradis Liechtenstein Marco Büchel
2011 Itävalta Klaus Kröll Sveitsi Didier Cuche Sveitsi Carlo Janka
2012 Sveitsi Beat Feuz Itävalta Hannes Reichelt Italia Christof Innerhofer
2013 Italia Christof Innerhofer Itävalta Klaus Kröll Itävalta Hannes Reichelt
2014 Sveitsi Patrick Küng Itävalta Hannes Reichelt Norja Aksel Lund Svindal
2015 Itävalta Hannes Reichelt Sveitsi Beat Feuz Sveitsi Carlo Janka
2016 Norja Aksel Lund Svindal Itävalta Hannes Reichelt Itävalta Klaus Kröll
2017 Kilpailu siirrettiin Garmisch-Partenkircheniin.[11]
2018 Sveitsi Beat Feuz Norja Aksel Lund Svindal Itävalta Matthias Mayer
2019 Itävalta Vincent Kriechmayr Sveitsi Beat Feuz Norja Aleksander Aamodt Kilde
2020 Sveitsi Beat Feuz Italia Dominik Paris Saksa Thomas Dreßen
2021 Kilpailu siirrettiin Kitzbüheliin koronaviruspandemian takia.[12][13]
2022 Norja Aleksander Aamodt Kilde[a] Sveitsi Marco Odermatt[a] Sveitsi Beat Feuz[a]
Itävalta Vincent Kriechmayr[b] Sveitsi Beat Feuz[b] Italia Dominik Paris[b]
2023 Norja Aleksander Aamodt Kilde Sveitsi Marco Odermatt Italia Mattia Casse
2024 Sveitsi Marco Odermatt[a] Ranska Cyprien Sarrazin[a] Norja Aleksander Aamodt Kilde[a]
Sveitsi Marco Odermatt[b] Ranska Cyprien Sarrazin[b] Italia Dominik Paris[b]
  1. a b c d e f g h i j k l m n o p q r s t u v w x y z aa Korvasi muun kilpailun.
  2. a b c d e f g h i j k l m n o p q r s t u v w x y z aa Virallinen Lauberhornin syöskylasku.
  3. a b c Harjoitusten tulokset Gernot Reinstadlerin kuolinonnettomuuden takia. Tuloksilla ei ollut maailmancup-arvoa.

Voittajat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Seuraavat alppihiihtäjät ovat voittaneet Lauberhornin syöksylaskun:

6 voittoa

4 voittoa

3 voittoa

2 voittoa

1 voitto


Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e Geisser, Remo: Evolution eines Dinosauriers. Neue Zürcher Zeitung, 14.1.2012, nro 11, s. 52.
  2. Wengenin syöksyssä tykitettiin ME-lukemat MTV.fi. 19.1.2013. Arkistoitu 9.4.2016. Viitattu 23.1.2017.
  3. a b c Downhill Lauberhorn.ch. Arkistoitu 4.3.2016. Viitattu 23.1.2017. (englanniksi)
  4. Waespe, Ferdinand: Lauberhorn-Zielgelände wird sicherer bernerzeitung.ch. 26.9.2008. Viitattu 23.1.2017. (saksaksi)
  5. Oswalt, Stefan: Ein ewig junger Dinosaurier NZZonline. 10.1.2008. Viitattu 10.1.2013. (saksaksi)
  6. Hegglin, Richard: Lauberhorn, das kniffligste Ski-Puzzle der Welt Basellandschaftliche Zeitung. 13.1.2012. Arkistoitu 2.1.2013. Viitattu 10.1.2013. (saksaksi)
  7. Alppihiihdon MC: Wengen, miesten alppiyhdistetyn syöksylasku areena.yle.fi. 22.1.2019. Yle Urheilu. Viitattu 23.1.2019.
  8. Wengenin maailmancup syöksykilpailujen podiumit 1967 alkaen fis-ski.com. Kansainvälinen hiihtoliitto. Viitattu 23.1.2019. (englanniksi)
  9. Lauberhornin voittajat kilpailujen kotisivuilla lauberhorn.ch. Arkistoitu 16.1.2021. Viitattu 23.1.2019. (englanniksi)
  10. Auftakt in Wengen schon am Freitag 9.1.1964. Arbeiter-Zeitung. Viitattu 19.1.2016. (saksaksi)
  11. Alppicupin syöksykisat peruttiin sääolojen takia 14.1.2017. MTV.fi. Arkistoitu 2.2.2017. Viitattu 23.1.2017.
  12. Cancelled Wengen races to be rescheduled in Kitzbühel/Flachau fis-ski.com. 13.1.2021. Kansainvälinen hiihtoliitto. Viitattu 20.1.2021. (englanniksi)
  13. Alppihiihdon maailmancupin tapahtuma peruttiin Wengenissä yle.fi. 11.1.2021. Yle Urheilu. Viitattu 20.1.2021.
Käännös suomeksi
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: de:Lauberhornabfahrt

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]