Lasse Marttinen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Lasse Marttinen (25. syyskuuta 1926 Helsinki28. marraskuuta 2007 Espoo) oli suomalainen Brondan vintin taiteilijaryhmään 1950-luvulla kuulunut taidemaalari.

Marttinen opiskeli Suomen Taideakatemian koulussa 1946–1948 ja Vapaassa Taidekoulussa 1947–1949. Hän oli mukana perustamassa vuosina 1953–1959 toiminutta Brondan vintin taiteilijaryhmää. Marttinen toimi myös muusikkona 1946–1956 ja lavastajana 1955–1960. Hän ohjasi myös taidekerhoja ja perusti 1968 Espoon Taidekoulun jossa hän toimi opettajana.

Marttinen oli 1940-luvulla myös nuortenlehti Kimmon päätoimittajana ja hän piirsi jonkin aikaa kahta lehdessä ilmestynyttä sarjakuvaa (Kimmo ja Janne Jännäri).

Marttinen maalasi maisemia ja hän teki myös virallisia muotokuvia. Marttisen teoksia on muun muassa Tampereen nykytaiteen museossa, Amos Andersonin taidemuseossa, Oulun taidemuseossa sekä Nelimarkka-museossa.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]