Las Navas de Tolosan taistelu

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Las Navas de Tolosan taistelu
Osa Reconquistaa
Päivämäärä:

16. kesäkuuta 1212

Paikka:

La Carolinan kaupungin lähellä, nykyinen Espanja, 38.28443°N, 3.58286°W. Baskinkielinen sana Navas tarkoittaa vain vuorten ympäröimää tasannetta.

Lopputulos:

Kristittyjen voitto.

Osapuolet

Estandarte del Reino de Castilla.svg Kastilia
Estandarte de la Corona de Aragon.svg Aragonia-Barcelona
EstandNavarra.png Navarra

Flag of Almohad Dynasty.svg Almohadit

Komentajat

Diego López de Haro
Alfonso VIII
Pietari II
Sancho VII

Muhammad an-Nasir

Las Navas de Tolosan taistelu vuonna 1212 oli käänteentekevä tapahtuma reconquistan historiassa.[1][2] Aiemmin keskenään kiistelleet Iberian niemimaan kristityt ruhtinaat yhdistivät hetkeksi voimansa ja voittivat Muhammad an-Nasirin johtamat muslimit.[3] Tappion jälkeen vuonna 1224 almohadien valtakunta niemimaalla hajosi pieniksi taifoiksi.[4] [5]

Taustaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kristittyjen kuninkaiden armeija oli kokenut valtavan tappion vuonna 1195 Alarcosin taistelussa[6] kalifi al-Mansuria (1184-99)[7] vastaan.[8][9][10][11] Kalifi palasi Sevillaan, mahdollisesti Marokon kapinallisten berbereiden vuoksi,[12] joten lopullinen välienselvittely jäi hänen seuraajansa huoleksi.[13][14][15]

Iberian niemimaa vuonna 1210. Almohadien valtakunta (ruskea) ulottuu Afrikan puolelle saakka. Sen rajanaapureina ovat pohjoisen kristityt kuningaskunnat Portugali (sininen), León (okra), Kastilia (punainen) ja Aragonia-Barcelona (vihreä). Navarra (keltainen) on jäänyt eristyksiin Aragonian ja Kastilian väliin.

Kalifi Muhammad an-Nasir (1199–1213) nousi maihin Gibraltarissa keväällä 1211. Hänen aikeenaan oli hyökätä vakavimpana uhkanaan pitämänsä Kastilian kuninkaan Alfonso VIII:n kimppuun. Kalifi marssi Salvatierraan, ja kahden kuukauden piirityksen jälkeen Alfonso määräsi linnoituksen puolustajat luopumaan vastarinnasta.[16] Kalifi vertasi valtausta Kastilian kuninkaan oikean käden irti leikkaamiseen, mutta syksyn tullen hän palasi Córdobaan.[17] Linnoituksen antautumista vastustanut kruununperijä Ferdinand kuoli kuumeeseen kuukauden kuluttua,[18] mutta hänen isänsä Alfonso VIII jatkoi väsymättä valmisteluitaan odotettavissa olevaa kevään sotaretkeä varten.

Paavi Innocentius III lupasi toukokuussa 1212 synninpäästön kaikille ristiretkelle osallistuville ja myös kaikille sotatoimia rahoittaville.

Lokakuussa 1211 julkisuuteen levisi kalifin kirje, jossa kalifi totesi muslimien ”siivonneen Jerusalemin saastaisista kristityistä” ja kehotti kristittyjä luopumaan uskostaan ja kääntymään muslimeiksi, sillä ”saraseenien laki on parempi kuin teidän”. Kirjeessä uhattiin myös sotaretkellä Roomaan. Kirje oli ilmeisesti propagandasyistä tehty väärennös, mutta useat trubaduurit tarttuivat kirjeen uhkiin ja tekivät pilkkalauluja, joilla kannustettiin kaikkia kristittyjä liittymään maurien ristiretkeen.[19][20] [21] Paavi Innocentius III julisti toukokuussa 1212 synninpäästön paitsi kaikille ristiretkelle osallistuville, myös kaikille sotatoimia rahoittaville.[22] Kastilian kuningas Alfonso VIII lähetti Toledon arkkipiispan Rodrigon Italiaan, Ranskaan ja Saksaan väkeä rekrytoimaan.[17]

Lopulta monikansalliset joukot olivat valmiit kohtaamaan kalifin sotilaat. Ranskalaisten mukana oli paavin legaatti, Narbonnen arkkipiispa Arnaud, Bordeaux’n arkkipiispa Guillaume, Astarac kreivi Centule ja monia muita. Mukana oli ritarikuntien sotilasmunkkeja[23] sekä Navarran kuningas Sancho VII. Keskenään taistelevat Leónin ja Portugalin kuninkaat eivät osallistuneet tähän ristiretkeen, mutta kummastakin maasta joukkoihin liittyi runsaasti vapaaehtoisia.[24]

Edetessään etelää kohti ristiretkeläiset valtasivat 24. kesäkuuta 1212 Malagónin ja Calatravan 1. heinäkuuta. Täällä osa ristiretkeläisistä päätti keskeyttää etenemisen kuumaan säähän vedoten, mutta Narbonnen arkkipiispa ja Blazorin Theobald pysyivät iberialaisten rinnalla, jatkoivat marssiaan ja liittyivät Sancho VII:n joukkoihin. Tämän jälkeen vallattiin melko vaivattomasti Alarcos, Piedrabuena, Benavente ja Caracuel, mutta Salvatierran ohi joukot menivät ilman valtausyritystä.[25] [26]

Taistelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Joukkojen vahvuudet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ristiretkeläisten kokonaisvahvuus oli 2 000 ranskalaista ritaria, 10 000 iberialaista ratsukkoa ja 50 000 jalkamiestä, ja kalifin joukkojen kokonaisvahvuuden arvioidaan nousseen jopa 200 000 mieheen.[27] Ranskalaisten monenkirjavasta ja kurittomasta joukosta mainitaan olleen miltei enemmän vahinkoa kuin apua.[28] Heistä suuri osa luopui sotaretkestä jo ennen taistelua,[29] [30] mutta siitä huolimatta kumpikin armeija oli suurin Iberian niemimaalla koskaan nähty.[31]

Kalifin strategia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kristittyjen edetessä etelää kohti kalifi sai jatkuvasti tietoja tapahtuneesta. Hän oli hyvin tietoinen lähestyvän armeijan eripuraisuudesta ja pyrki vuoristoisessa maastossa hidastamaan ja estämään sen etenimistä. An-Nasir arveli, aivan oikein, että mitä pitempi aika kuluisi, sitä heikommaksi kävisi monikansallisten joukkojen keskinäinen luottamus ja taistelumoraali. Morenavuoren luokse hän pystytti ketjun vahvoja vartioasemia, joita vastaan hyökätessään kristityt joutuisivat sotimaan itselleen epäedullisissa paikoissa. Lisäksi kalifi oli omalla maallaan, joten ruuan ja muun huollon järjestäminen oli suhteellisen helppoa.[31]

Lammaspaimen johdattaa kristityt ohi vartioiden[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kalifin strategia osoittautui oikeaksi. Osa ranskalaisista ritareista oli jo vetäytynyt kuumaan ilmastoon vedoten, vaikka ilmeisesti kyse oli kykenemättömyydestä tulla toimeen ylpeiden iberialaisten kanssa.[30] Alfonso koetteli turhaan usean kalifin etuvartioaseman murtamista. Kuninkaiden neuvonpidossa Navarran Sancho ja Aragonian Alfonso kehottivat kääntymään takaisin ja hyökkäämään ohitettujen muslimilinnoitusten kimppuun etenemisen sijasta. Toledon arkkipiispa Rodrigo, yksi keskiajan sotaisimmista kirkonmiehistä, asettui ainoana Alfonson kannalle.[31] Tässä vaiheessa leiriin ilmaantui lammaspaimen, joka tarjoutui näyttämään tien vartioasemien ohi. Armeija eteni vuorensolia pitkin vaikeakulkuisessa maastossa, ja sen onnistui kiertää kalifin vartioasemat ja edetä kohti Tolosaa.[32]

Armeijat kohtaavat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

F. P. Van Halenin maalaus taistelusta

Ristiretkeläiset saapuivat Las Navas de Tolosaan 13. kesäkuuta 1212 ja kohtasivat kalifin Córdobasta lähettämät joukot Losan solassa. Kahden päivän ajan joukot seisoivat kasvotusten ja valmistautuivat tulevaan yhteenottoon. Arkkipiispa Rodrigo antoi kaikille synninpäästön.[33]

Mielenkiintoinen kysymys kuuluu, miksi Alfonso ei hyökännyt heti, vaan kulutti kaksi päivää rukoilemiseen. Vaikka kalifin valiojoukkoja oli jäänyt ohitettuja vartioasemia puolustamaan, oli selvää, että taistelu tultaisiin käymään juuri tässä paikassa, sillä kalifin joukot sulkivat ainoan käyttökelpoisen tien. Syytä Alfonson viivyttelyyn ei tiedetä. Muslimit käyttivät tilannetta hyväkseen ja varustivat pienen Campana Ronegadero -joen eteläpuolen puolustusta varten. Kalifilla oli 100 000 ratsukkoa rivissä. Hän komensi itse keskustaa, ja hänen kuninkaallisena merkkinä oli päivänvarjo, jota henkivartija piti korkealla kalifin pään päällä kaikkien nähtävillä.[32]

Kristityt hyökkäävät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kun taistelu alkoi 16. kesäkuuta Diego López de Haro komensi ristiretkeläisten keskustassa monikansallisia etujoukkoja, Navarran Sancho VII oikeaa laitaa ja Aragonian Pietari II vasenta. Kastilian Alfonso VIII ja ritarikunnat olivat näiden takana.[34][35] Kristityt hyökkäsivät, ja sivustoilla maurit saatiin painostettua vetäytymään, jolloin he joutuivat puiden ja kalliolohkareiden sekaiseen maastoon, mikä suosi kristittyjen aseistusta. Keskustassa tilanne oli kuitenkin tasainen ja rintama sahasi edestakaisin. Calatravan ritarit joutuivat perääntymään ja kristityt pakenivat. Muslimien vastahyökkäys kilpistyi kuitenkin kristittyihin jalkamiehiin ja Alfonso VIII:n vastaus sai kalifin päivänvarjon kantajan laskemaan kannattelemansa symbolin, jolloin muslimien keskusta joutui sekasortoon.[36] Kun samalla Aragonian ja Navarran kuninkaat tekivät sivustoissa pihtiliikkeen ja Alfonso hyökkäsi eteenpäin, murtuivat vastustajan linjat täydellisesti. Sancho kääntyi kohti saraseenien keskustaa ja valtasi kalifin sotateltan: kalifi pakeni henkensä edestä aina Jaéniin saakka.[37][38][39]

Saalis[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alfonso lähetti kalifin teltan ja viirin lisäksi paavi Innocentius III:lle selostuksen tapahtuneesta:[34]

»Vangiksi ottamamme saraseenit arvioivat, että heidän puoleltaan kaatui 100 000 sotilasta, tai enemmänkin. Mutta Herramme armeijasta...niin uskomatonta kuin onkin, ellei sitten kyseessä ole ihme, tuskin 25 tai 30 kristittyä kuoli koko armeijasta. Oi mikä autuus ja ilo! Oi mikä kiitoksen hetki! Vaikka joku voisi haikeasti valittaa niin harvan suuresta joukostamme päässeen marttyyrina Kristuksen luo.»

Kuninkaan tytär iloitsi voitosta sisarelleen Ranskan kruununperijän vaimolle Blankalle lähettämässä kirjeessä, jossa hän aivan oikein ennusti voiton olevan alkusoittoa tuleville valloituksille:[40]

»Isämme, kuninkaamme ja herramme, löi Miramamolín huolellisesti valmistellussa taistelussa; uskomme tämän olevan merkittävä kunnian osoitus, sillä tähän saakka Marokon kuninkaan tappio on ollut ennenkuulumatonta.»

Kalifin teltasta ottamansa gobeliinin Alfonso VIII lähetti Las Huelgasin luostariin lähelle Burgosia, missä se on edelleenkin taistelun muistona. Kalifi julisti Sevillasta 31. kesäkuuta 1212, ettei tappio ollut niin suuri kuin yleisesti luultiin, ylisti kristittyjen raskaita menetyksiä ja kaiken kaikkiaan uskotteli, ettei ollut kokenut taistelukentällä tappiota.[41] Kalifi kuoli jo seuraavana vuonna 1213, mahdollisesti alaistensa myrkyttämänä.[42]

Merkitys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pian taistelun jälkeen Almohadien valtakunta Afrikassa hajosi kolmeen osaan, ja kristityt kuningaskunnat valloittivat muutamassa vuosikymmenessä vaaleanvihreällä merkityt taifat.[43]

Vaikka kristittyjen voitot aluksi näyttivät pieniltä – saadun sotasaaliin lisäksi vain muutama kaupunki vallattiin – ja liittolaisarmeija hajaantui aivan an-Nasirin ennustuksen mukaisesti, taistelu oli käänteentekevä tapahtuma Iberian niemimaan ja Euroopan historiassa.[44] Las Navas oli alkusoittoa almohadien tappiolle ja enteili kristittyjen kuningaskuntien lopullista voittoa saraseeneista.[45] Kastiliasta tuli niemimaan johtava valtio, joka hallitsi keskeisiä alueita, suurimpia jokia ja tärkeimpiä teitä.[46][10] Ristiretkeläisten kalifilta saama sotasaalis oli suunnattoman suuri, mikä epäilemättä innosti ritareita tuleviin valloituksiin.[41]

Iberian niemimaalla voimasuhteet olivat kääntyneet selvästi ja peruuttamattomasti kristittyjen kuningaskuntien hyväksi.[47]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • O´Callaghan, J.F.: A history of Medieval Spain. United Kingdom: Cornell University, 1975. ISBN 0-8014-0880-6. (englanniksi)
  • O´Callaghan, J.F: Reconquest and crusade in Medieval Spain. Philadelphia: University of Pennsylvania, 2003. ISBN 0-8122-1889-2. (englanniksi)

Kari, R.: Historian ABC, kaikkien aikojen valtiot. Osa 3. Belgia: Tammi, Helsinki, 2001. ISBN 951-31-1095-8.

  • Lalaguna, J: Matkaopas historiaan: Espanja. Suomi: Oy UNIpress Ab, 2003. ISBN 951-579-149-9.
  • Lindeqvist, K.O.: Yleinen historia. Osa II Keskiaika. Porvoo: Werner Söderström osakeyhtiö, 1913.
  • Linehan, P: Spain, 1157–1300. A Partible Inheritance. USA: Blackwell Publishing, 2008. ISBN 978-0-631-17284-0. (englanniksi)
  • Maailmanhistoria. Kolmas osa. Helsinki: Tietosanakirja-osakeyhtiö, 1920.
  • The New Encyclopaedia Britannica. Volume 10, Micropaedia. Chicago: Encycopaedia Britannica Inc., 1986. ISBN 0-85229-434-4. (englanniksi)
  • Nafziger, G. F.& Walton, G.W.: Islam at War: a history. U.S.A.: Greenwood Publishing Company, 2003. ISBN 0-275-98101-0. (englanniksi)
  • Petersen, K: Ihmiskunnan ajantieto. Suomeksi toimittanut Antero Manninen, avustajana Pentti Papunen. Porvoo: Werner Söderström Osakeyhtiö, 1965.
  • Pratt, F.: The battles that changed history. an unabridged republication of the work originally published in 1956. U.S.A.: Garden City, 2000. ISBN 0-486-41129-X. (englanniksi)
  • Robertson, I: Matkaopas historiaan: Portugali. Suomi: Oy UNIpress Ab, 2006. ISBN 951-579-154-5.
  • Rogerson, B.: Matkaopas historiaan. Pohjois-Afrikka. Suomi: Oy UNIpress Ab, 2006. ISBN 951-579-089-1.
  • Runciman, S.: A History of the Crusades. Volume III. England: Penguin Books, 1990. ISBN 0-14-013705-X. (englanniksi)
  • Tietosanakirja. Osa I. Helsinki: Tietosanakirja-osakeyhtiö, 1909.
  • Tietosanakirja. Osa II. Helsinki: Tietosanakirja-osakeyhtiö, 1910.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Runciman, s. 139
  2. Tietosanakirja 1, palsta 248
  3. Robertson, s. 61
  4. Petersen, s. 299
  5. Lalaguna, s. 47
  6. Kari, s.56
  7. O´Callaghan 1975, s.241
  8. Petersen, s.293
  9. Lalaguna, s.44
  10. a b O´Callaghan, 1975, s.234
  11. O´Callaghan 1975, s.243
  12. Rogerson, s.213
  13. O´Callaghan 1975, s.244
  14. Linehan, s. 40-42
  15. O´Callaghan 2003, s.142
  16. Linehan, s. 45
  17. a b O´Callaghan 1975, s. 246
  18. Linehan, s. 46
  19. O´Callaghan 2003, s. 68
  20. O´Callaghan 2003, s.63 Trubaduuri Peire Vidal riimitteli: "Espanjan kuninkaat suututtavat minua, koska he mieluummin taistelevat keskenään kuin antavat sotaratsujensa ja raudikkojensa verottaa maureja." Toisessa runossaan hän julisti: "On suuri vääryys, että neljä Espanjan kuningasta eivät halua solmia rauhaa keskenään...heidän pitäisi sotia niitä vastaan, jotka eivät kunnioita meidän lakejamme, sotia, kunnes Espanjassa on vain yksi uskonto."
  21. O´Callaghan 2003, s.64 Toinen trubaduuri, Raimbaut de Vaqueiras esitti toiveensa että "uljaat Espanjan kuninkaat kokoavat suuren joukon vallatakseen maan maureilta".
  22. O´Callaghan 2003, s. 69
  23. Lalaguna, s.52
  24. O´Callaghan 2003, s. 70
  25. O´Callaghan 1975, s. 247
  26. O´Callaghan 2003, s. 71
  27. Nafziger, s.86
  28. Maailmanhistoria, s.83
  29. Lindeqvist, s.381
  30. a b Pratt, s.104
  31. a b c Pratt, s.105
  32. a b Pratt, s.106
  33. O´Callaghan 1975, s. 247–248
  34. a b O´Callaghan 1975, s. 248
  35. O´Callaghan 2003, s. 70 Hengellisistä ritarikunnista mukana olivat Calatravan ritarikunta, Santiagon ritarikunta, Temppeliherrojen ritarikunta ja Hospitaaliritarikunta
  36. Pratt, s.107
  37. O´Callaghan 2003, s. 71–72
  38. Nafziger, s.87
  39. Lindeqvist, s.382
  40. O´Callaghan 2003, s. 72. Kalifi tunnettiin kristittyjen parissa nimellä Miramamol
  41. a b O´Callaghan 2003, s. 74
  42. O´Callaghan 1975, s. 253
  43. Tietosanakirja I, palsta 290
  44. Pratt, s.108
  45. Tietosanakirja II, palsta 840
  46. Pratt, s.109
  47. O´Callaghan 2003, s. 76