Larry Donald

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Larry Donald
Tiedot
Oikea nimi Larry Ali Donald
Lempinimi Legend
Painoluokka raskassarja
Maa Flag of the United States.svg Yhdysvallat
Syntymäaika 6. tammikuuta 1967
Otteluasento oikeakätinen, eli nyrkkeilytermein Orthodox
Ammattilaistilastot
Ottelut 50
Voitot 42
Tyrmäysvoitot 24
Tappiot 5
Ratkaisemattomat 3
Ei tuomiota/
mitätöity
0

Larry Ali Donald (s. 6. tammikuuta 1967) on uransa lopettanut raskaansarjan nyrkkeilijä. Hän saavutti MM-pronssia amatöörien MM-kisoissa 1991 Sydneyssä ja otteli Yhdysvaltain joukkueessa vuoden 1992 olympialaisissa Barcelonassa.

Ammattilaisura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Larry "The Legend" Donald siirtyi ammattilaiseksi 3. tammikuuta 1993. Ensimmäisessä ottelussaan hän voitti teknisellä tyrmäyksellä Craig Brinsonin. Vuonna 1994 hän voitti siihen asti voittamattoman Jeremy Williamsin sekä Bert Cooperin. Ensimmäisen tappionsa hän kärsi joulukuussa 1994 Riddick Bowelle. Vuonna 1997 Donald onnistui voittamaan entisen maailmanmestarin Tim Witherspoonin, mutta monta vuotta matalaa profiilia nyrkkeilyssä pitänyt promoottori Don King moitti hänen ottelutyyliään.

Heinäkuussa 2001 Donald kärsi uransa toisen tappion hävitessään Kirk Johnsonille. Saman vuoden marraskuussa hän matkusti Saksaan ottelemaan Vitali Klytškoa vastaan. Donald hävisi nuoremmalleen tyrmäyksellä 10. erässä.

Marraskuussa 2004 Donald säväytti nyrkkeilymaailmaa voittamalla entisen maailmanmestarin Evander Holyfieldin pistein 12-eräisessä kamppailussa.[1] Lokakuussa 2005 hän hävisi "Venäjän jätti" Nikolai Valujeville ottelussa, jossa panoksena oli pääsy ottelemaan maailmanmestaruudesta John Ruizia vastaan. Tämän jälkeen Donald piti yli 1,5 vuoden ottelutauon. Hän palasi kehään 30. kesäkuuta 2007 ottelemaan venäläisen Aleksandr Povetkinin kanssa. Donald hävisi ottelun pistetuomiolla. Ottelun jälkeen Donald lopetti uransa.

Ammattilaisurallaan Larry Donald otteli 50 kertaa. Otteluista hän voitti 42 kertaa, kärsi viisi tappioa ja ratkaisemattomaan hän on päätyi kolme kertaa.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]