Lappeenrannan kaupunginorkesteri

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Lappeenrannan kaupunginorkesteri on Etelä-Karjalan ainoa sinfoniaorkesteri. Lappeenrannan Musiikinystäväin yhdistys perustettiin 1909 ja se kokosi hetimmiten orkesterin, jonka toiminta oli sangen vireää ensimmäiseen maailmansotaan saakka. Uusi nousu alkoi vasta seuraavien sotien jälkeen 1940-luvun lopulla. Silloin kapellimestareina olivat mm. Martti Similä ja Jouko Tolonen. Mauri Hannikaisen kaudella orkesterista tuli täyskunnallinen ammattiorkesteri 1980. Aluksi toimittiin jousikamariorkesterina, mutta 1980-luvun lopussa, Ari Rasilaisen ollessa kapellimestarina, se sai myös päätoimisia puhallinvakansseja.

Rasilaisen jälkeen taiteellisina johtajina ovat olleet Ari Angervo, Pertti Pekkanen, Hannu Norjanen, Jan Söderblom sekä syksystä Tibor Bogányi. Vuodesta 2016 alkaen taiteellisena johtajana toimii Vytautas Lukočius. Orkesterin intendenttinä toimii Milko Vesalainen.[1]. Nykyään orkesteri on 21 muusikon vireä ja taiteellista nousukauttaan voimakkaasti eläväkenen mukaan? "minisinfonietta", joka esiintyy myös Lappeenrannan ympäristökunnissa.

Ohjelmiston peruspilarina on wieniläisklassinen musiikki, mutta orkesteri on soittanut rokkia, jazzia, lastenmusiikkia, operettia, säveliä satojen vuosienselvennä takaa, oman aikamme uusinta uuttaselvennä ja oopperaa - viimeksi mainittua etenkin Lappeenrannan valtakunnallisten laulukilpailujen finaalissa.

Lappeenrannan ja Mikkelin kaupunginorkesterit ovat tehneet yhteiskonsertteja Saimaa Sinfoniettana syksystä 2006 alkaen.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Lappeenrannan kaupunginorkesteri 06.01.2016. Lappeenrannan kaupunki. Arkistoitu 9.1.2016. Viitattu 06.01.2016.