Hyljätyt

Wikipedia
Ohjattu sivulta Lanfear
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Hyljätyt eli Valitut on fantasiakirjailija Robert Jordanin Ajan pyörä -kirjoissa esiintyvä termi.

Varoitus:  Seuraava kirjoitus paljastaa yksityiskohtia juonesta.

Valitut on nimitys, jota käyttivät 13 mahtavinta Pimeän valtiaan puolelle liittynyttä Aes Sedaita itsestään tämän luvattua heille iankaikkisen elämän. Kerrotaan, että heidät kahlittiin Shayol Ghuliin Pimeän valtiaan rinnalle. Valittuihin kuului ja kuuluu kumpaakin sukupuolta olevia Aes Sedaita, kahdeksan miespuolista ja viisi naispuolista. Saidinin saastuminen ei vaikuta miespuolisten Hyljättyjen kanavoimiseen. He pystyivät kanavoimaan ilman vaaraa tulla hulluksi tai mädäntyä elävältä.

Hyljätyt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kahdeksan miespuolista Hyljättyä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aginor[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aginor syntyi nimellä Ishar Marrad Chuain ja oli Legendojen Aikakaudella arvostettu biologisti joka "ymmärsi molekyylit ja geenit paremmin kuin kukaan". Tämä olikin Aginorin ainoa todellinen intohimo mutta Palvelijoiden Sali kielsi kaiken tutkimisen häneltä hänen suoritettuaan erittäin epäeettisiä kokeita. Aginor liittyi Varjon puolelle saadakseen vapaat kädet tutkimiseen ja "luodakseen voittamattoman valloitusarmeijan", ja häntä voidaan pitää Jordanin luomana Mengelenä. Kokeidensa tuloksena Aginor loi kaikki Varjonsikiöt: Trollocit, Draghkarit, Varjonhurtat, gholamit ja muita joilla ei ole edes varsinaista nimeä kuten Turmion Maassa oleva Puu ja "olento joka on pelkkää kynttä ja piikkiä" Randin mukaan. Lienee turha sanoa mutta kokeidensa aikana miljoonat ihmiset saivat surmansa. Aginorilla ei tiettävästi ole mitään erityisiä Lahjoja Ainoassa Mahdissa, mutta hänen tiedetään olleen hyvin vahva ja hyökätessään Palvelijoiden Saliin "hän vastasi Lewis Therinin jokaiseen iskuun". Aginor suljettiin muiden Hyljättyjen mukana, mutta hän oli enemmän pinnalla, melkein vapaana. Tuolta tasolta aika saattoi vaikuttaa häneen mutta hän ei voinnut vaikuttaa maailmaan kuten Ishamael pystyi, ja tämä onkin syy miksi hän oli Maailmansilmän luona uskomattoman vanha, noin 3000 vuotias. Tämä jos mikä todistaa Pimeän Valtiaan antaneen kuolemattomuuden. Maailmansilmän luona Aginor törmäsi Moiranen seurueeseen, Aginorille oli annettu tehtäväksi vangita Rand mutta Aginor otti Maailmansilmän hallintaansa saadakseen Kanavoida ilman Pimeän Valtiaan seurantaa. Aginor kohtasi Randin mutta Rand onnistui ottamaan osan Maaimansilmää hallintaansa, ja seurauksena Rand joko tuhosi Aginorin Ainoalla Mahdilla tai Aginor Loppuunpoltti itsensä yrittäessään hallita enemmän Mahtia kuin mahdollista. Pimeä Valtias antoi Aginorille toisen mahdollisuuden ja henkiinherätti hänet Osan´garina. Aginor-Osan´gar liittyi Mustaan Torniin ja tiedemies kun on luonteeltaan hän improvisoi Asha´maneja Kanavoinnin suhteen. Hän päätyi sattuman kautta Randin lähipiiriin ja otti osaa moniin tapahtumiin, mutta lopulta vastenmielisyys uutta kehoaan ja Randinkumartelua kohtaan voitti ja hän yritti epäonnistuneesti murhata Randin. Itse Hyljättynä Aginor-Osan´gar oli Legendojen Aikakaudella johtavassa asemassa luodessaan Varjonsikiöitä, mutta Kolmannella Aikakaudella Osan´gar oli kaikkien hyödyttömin. Osan´garin ahneus, inho luontoa ja säätä kohtaan olivat huono yhdistelmä keskiaikaisessa maailmassa, ja viimein ahneutensa johdattamana ja tottumattomana luonnossa liikkumiseen hän yritti tuhota Randin Saidinin Puhdistamisen aikana. Mutta Elza Sedai, joka kuului ironisesti Mustaan Ajahiin, tuhosi hänet Callandorilla luulen häntä tavalliseksi Pimeänkulkijaksi.

Asmodean
Asmodean syntyi Shorellen kaupungissa meren rannalla Legendojen Aikakaudella. Silloisellaan nimellä Joar Addam Nesossin Asmodean oli lupaava muusikko, mutta ei ikinä saavuttanut nuoruuden suuria odotuksia. Asmodean silti oli hyvä kolmannesta nimestä päätellen, mutta ei parhaimpia. Tähän kytkeytyy syy miksi Asmodean liittyi Varjon Puolelle: saadessaan ikuisen elämän Asmodean voisi masteroida kykynsä ja soittaa musiikkia ikuisesti. Varjon puolella Asmodean kuitenkin ei tyytynyt ikuiseen harjoitteluun Pimeän Valtiaan rappeuttavan vaikutuksen takia. Sen sijaan hän silpoi entiset kilpailijansa jotta nämä eivät ikinä kykenisi kilpailemaan hänen kanssaan ja tuhosi laajalti museoita ikäänkuin näyttääkseen lojaalisuuttaan. Hänet tunnettiin hyvin myös toisesta seikasta: pian Varjonpuolelle littymisen jälkeen hän tarjosi äitiään Pimeälle Valtiaalle ja antoi sitten Myrddraaleille kidutettavaksi. Asmodean menestyi hyvin työssään ja toimi valloitettujen alueiden kuvernöörinä. Hänet tunnettiin henkilönä joka taipui aina sille puolelle jonka uskoi voittavan, ja hän vaihtoikin puoltaan usein. Vangitsemisen jälkeen Asmodean ei tuntunut osaavan päättää mitä tekisi, ja Lanfear sai hänet suostuteltua mukaansa autiomaahan Randin opettajaksi kun tämä olis kääntynyt Varjon puolelle. Asmodean esiintyi leikarina Jasin Natael ja keskusteli usein Randin kanssa. Asmodean ei saannut Randista muuta irti kun päättäväisen uskon kohtaloon, ja tähän yhdistettynä tieto Matilta Rhuideanin esineistä joista yksi on Hakuavain sai Asmodeanin vaihtamaan suunitelmia taas kerran. Randin puhuessa Aileille Lanfear ilmestyi Randille, tajuttuaan mitä Asmodean aikoi hän Liisi Rhuideaniin, taisteli Asmodeanin kanssa ja leikkasi tältä Saidinin saasteen filtterin irti saaden kaikki uskomaan tämän irroitetuksi Pimeästä Valtiaasta. Lanfear Kilpesi Asmodeanin osittain jotta tämä voisi toimia Randin opettajana uhmaamatta tätä ja kertoi muille Hyljätyille Asmodeanin vaihtaneen puolta taas. Asmodean Valkeudessa opetti Randia parhaansa mukaan eikä näyttänyt merkkejä uudesta puolenvaihdosta Randin epäilessä tätä. Randin hyökätyä Caemlyniin Asmodean kuoli Rahvinin ansaan mutta Rahvin kuoli Roihutuleen kumoten Asmodeanin kuoleman. Asmodean tosin kuoli vielä samana päivänä, kenenkään tietämättä ja Rand uskoo Asmodeanin vaihtaneen puolta taas. Asmodeanin surmaaja on arvoitus mutta varmaa on että hän kuoli viimeisen kuolemansa. Ironisesti Asmodean joka varmasti on yksi maailman hirveimmistä ihmisistä. Kääntyessään Varjon puolelle hän aloitti epäsuoran tiensä avustaakseen Valkeutta mikä tulisi vaikuttamaan maailman pelastumiseen.

Rahvin

Balthamel

Be'lal[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Päästyään vapaaksi, Be'lalista tuli yksi Tearin Ylimmäisistä, Ylimmäinen Lordi Samon. Hän halusi Callandoria, miekkaa joka ei ole miekka, yhtä miehille tarkoitetuista sa'angrealeista. Hän asetti Rand al'Thorille ansan, sillä vain uudestisyntynyt Lohikäärme pystyi ottamaan Callandorin. Hän miekkaili, oikeastaan leikitteli, Randin kanssa Tearin Kalliossa ja houkutteli tätä tarttumaan Callandoriin. Hänen suunnitelmansa oli tappaa Rand ja ottaa sa'angreal itselleen sen jälkeen. Be'lalin ei onnistunut tappaa Randia, sillä Moiraine tappoi Be'lalin roihutulella.

Demandren

Rahvin

Ishamael[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ishamael tunnettiin Legendojen Aikakaudella nimeltä Elan Morin Tedronai ja oli maailmankuulu filosofi jonka teokset olivat erittäin suosittuja. Ainoassa Mahdissa hän oli itse Lewis Therinin vahvuinen, eli niin vahva kuin on mahdollista. Hänellä on myös yksi Lahja: Parantaminen. Filosofiassa oli myös Ishamaelin siirtyminen varjon puolelle, kun Aukko oli porattu päätteli hän teoreettisesti loputtomien mahdollisuuksien jälkeen Pimeä Valtias on jossain vaiheessa voittava. Ishamael oli luultavasti ensimmäinen Kanavoiva ihminen joka vannoin itsensä Pimeälle valtiaalle ja tuli samalla ensimmäiseksi Hyljätyksi. Ishamaelin julistautuessa julkisesti Varjon puolelle Aes Sedaitten kokouksen aikana, hän aiheutti maissiivista kaaosta josta hänen nimensä tulee, Toivon Pettäjä. Varjon Puolella hän ei koskaan komentanut joukkoja vaan toimi takana eräänlaisena käskynhaltijana. Lewis Therin kuitenkin kukisti hänet Paaren Disenin porteilla. Lopulta hänet vangittiin Shayol Ghuliin muiden Hyljättyjen kanssa, mutta hän ei ollut täysin vangittu. Luultavasti Ishamael pääse 1000 vuoden välein vaikuttamaan maailmaan. Ensimmäisen kerran Maailman Murtumisen aikana, toisen kerran hän aloitti Trollokkisodat, kolmannella kerralla tuhosi Haukansiiven valtakunnan ja neljännellä kerralla pääsi lopullisesti vapaaksi. Kaiken tämän aikaa Ishamael oli kuolematon (Rand tappoi hänet kahdesti) niin ruummiillisesti kuin ajallisesti, Ainoan Mahdin tuoma ylivalta alkeellisessa maailmassa ja täydellinen valta Varjon joukoissa teki Ishamaelista mielipuolen. Hän uskoi itse olevansa Pimeä Valtias. Ishamael Kanavoi kaiken tämän ajan Tosimahtia joka muutti hänen "päänsä" palavaksi pätsiksi aina kun häntä katsoi silmiin tai puhuessaan suuhun. Lopulta Ishamael kuoli Tearin Kalliossa aliarvioituaan pahasti uudelleensyntyneen Lohikäärmeen. Rand pisti häntä Callandorilla rintaan leikattuaan hänet ensin irti Pimeästä Valtiaasta. Matin mukaan Ishamaelin ruumis "mätäni nopeasti". Pimeä Valtias kuitenkin antoi Ishamaelille uuden ruumiin ja nimesi hänet Moridiniksi ja antoi korkeimman mahdollisen arvon, Nae'blis eli Pimeän Valtiaan maanpäälinen hallitsija. Kuolema ei lainkaan vähentänyt Ishamael-Moridin hulluutta, yhä hän kanavoi Tosimahtia sen "mahtavuuden" takia seurauksista välittämättä.

Sammael
Entinen Illianin hallitsija. Kuoli paetessaan Uudestisyntynyttä Lohikäärmettä Shadar Logothiin.

Viisi naispuolista Hyljättyä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Graendal

Lanfear[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lanfear, vanhalla kielellä Yön tytär, siirtyi Varjon sodassa 12 muun Aes Sedain kanssa Pimeän valtiaan puolelle. Sodan päätyttyä Pimeän valtiaan tappioon hänet teljettiin yhdessä Pimeän valtiaan ja muiden Hyljättyjen kanssa Shayol Ghuliin.

Lanfearin uskotaan olevan yksi voimakkaimmista Hyljätyistä, kenties voimakkain Ishamaelin jälkeen. Jotkut taas uskovat, että hän olisi ollut oikeasti voimallisin kanavoija, mutta piilotti osan voimistaan. Väittelyn alla on myös Lanfearin voimat Tel'aran'rhiodissa, Unten maailmassa. Hän on väittänyt olevansa siellä voimakkain, mutta Moghedienin uskotaan tuntevan Tel'aran'rhiodin paremmin kuin kenenkään muun.

Lanfear, tosin kuin muut Hyljätyt, valitsi itse oman nimensä. Lanfear oli/on rakastunut Lews Therin Telamoniin ja hän vihasi tämän vaimoa Ilyenaa.

Lanfearin uskotaan kuolleen sen jälkeen, kun Moiraine työnsi Lanfearin ja itsensä ter'angrealista läpi.

Lanfear tunnettiin Legendojen aikakaudella, ennen Varjon puolelle kääntymistään Mierin Sedaina. Ja juuri Mierin oli se henkilö joka porasi reiän Pimeän Valtiaan vankilaan, vaikkakin tietämättään mitä teki.

Mesaana

Moghedien[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Moghedien tarkoittaa vanhalla kielellä hämähäkkiä, joka kuvaa häntä hyvin. Nimen hän sai juonittelusta ja piilottelusta, kunnes oli varma voitostaan.

Moghedien seurasi Nynaevea ja Elaynea Tanchioon, naamioituneena Glydiniksi, jotta voisi pitää silmällä mustaa ajahia. Tanchiossa hän kohtasi ensimmäisen kerran Nynaeven ja hävisi. Hän pääsi kuitenkin vapaaksi Nynaeven kilvestä, ja katosi. Hän otti komentoonsa mustan ajahin Amadiciassa, ja kohtasi Nynaeven ja Birgitten Tel'aran'rhiodissa, josta Moghedien repäisi Birgitten pois.

Nynaeven ja Elaynen matkatessa Salidariin, Moghedien naamioitui tällä kertaa Mariganiksi, joka oli pakolainen ja kahden lapsen äiti. Aliarvioiden Nynaeven, Moghedien joutui vangiksi Tel'aran'rhiodissa. Elayne valmisti a'damin Moghedienille, ja lypsivät hänestä salaisuuksia ja tietoja Legendojen aikakaudelta.

Halima, Aran'gar/Balthamel, päästi hänet a'damista ja sai käskyn mennä heti Shayol Ghuliin. Siellä hänelle pantiin mielipyydys, ja hän on nykyään Moridinin (Ishamaelin) palveluksessa.

Semirhage[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Juonipaljastukset päättyvät tähän.