Lancaster (Englanti)

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli käsittelee kaupunkia Englannissa. Lancaster on myös kaupunki useassa muussa valtiossa. Katso myös Lancaster -sanan muista merkityksistä.
Lancaster
Kaupunkikuvaa
Kaupunkikuvaa
Valtio Yhdistynyt kuningaskunta
Osa Englanti
Hallintoalue Luoteis-Englanti
Kreivikunta Lancashire
Väkiluku (2001) 45 952

Lancaster on 45 952 asukkaan (2001)lähde? kaupunki Luoteis-Englannissa Lancashiressa, Lunejoen suulla. City of Lancasterin kunnallishallintoalueeseen kuuluvat lisäksi Lancasterin lisäksi Morecambe, Heysham ja Carnforth.

Siellä on ollut tuomioistuin jo keskiajalla, ja kaupunki tunnetaan eniten hirttämisiä (Lontoon ulkopuolella) nähneenä englantilaisena kaupunkina. Kaupunkikuvaa leimaavat talot Yrjöjen ajalta. Kaupungissa on 1964 perustettu yliopisto.[1]

Lancasterin työpaikat ovat lähinnä palvelusektorilla. Jonkin verran kemian teollisuutta on ollut, ja it-yhtiöt ovat viime vuosina investoineet kaupunkiin.

Toisen maailmansodan tunnettu pommikone Avro Lancaster sai nimensä kaupungin mukaan.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä Yhdistyneeseen kuningaskuntaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.