Lamar Trotti

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Lamar Trotti
Syntymäaika 18. lokakuuta 1900
Syntymäpaikka Atlanta, Georgia, Yhdysvallat
Kuolinaika 28. elokuuta 1952 (51 vuotta)
Kuolinpaikka Oceanside, Kalifornia, Yhdysvallat
Ammatti elokuvakäsikirjoittaja ja -tuottaja
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
Palkinnot

Parhaan alkuperäisen käsikirjoituksen Oscar-palkinto (1944)

Lamar Trotti (18. lokakuuta 1900 Atlanta, Georgia28. elokuuta 1952 Oceanside, Kalifornia) oli yhdysvaltalainen elokuvakäsikirjoittaja ja -tuottaja. Hän aloitti toimittajana valmistuttuaan Georgian yliopistosta ja vuonna 1933 hän siirtyi Fox-elokuvastudion palvelukseen. Samana vuonna hän käsikirjoitti ensimmäisen elokuvansa The Man Who Dared. Trotti teki myöhemmin runsaasti yhteistyötä käsikirjoittaja Dudley Nicholsin kanssa. Vuoden 1942 jälkeen hän toimi myös tuottajana useimmissa käsikirjoittamissaan elokuvissa.[1]

Trotti sai parhaan alkuperäisen käsikirjoituksen Oscar-palkinnon vuoden 1944 elokuvasta Wilson. Oscar-ehdokkaana hän oli lisäksi elokuvista Vapauttajan nuoruus (1939) ja Rytmiä veressä (1954), joista jälkimmäisestä postuumisti.[1]

Valikoitu filmografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Erickson, Hal: Lamar Trotti allmovie. Viitattu 20.4.2011. (englanniksi)
Tämä henkilöön liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.