Laajalahti (Kokkola)

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Muistolaatta Laajalahden entisellä lentokentällä.

Laajalahti (ruots. Bredviken) on osin Kokkolassa ja Kruunupyyssä sijaitseva entinen merenlahti, joka 1969 padottiin teollisuuden tarpeisiin makeanvedenaltaaksi. Laajalahden hiekkaranta on myös suosittu uimapaikka. Osa Laajalahden alueesta kuuluu Natura 2000 -luonnonsuojelualueisiin erityisesti arvokkaan linnustonsa vuoksi. Alue kuuluu myös valtakunnalliseen lintuvesiensuojeluohjelmaan.

Laajalahden eteläosassa, lähellä nykyistä valtatietä 8, Kruunupyyn puolella sijaitsi 1930–50 -luvuilla lentopaikka. Se oli lahden poukamassa vesijättömaalla oleva nurmikenttä, joka perustettiin alun perin Kauhavan Ilmasotakoulun leirikentäksi. 1950-luvulla pääkäyttäjiä olivat Kokkolan Ilmailukerhon purjelentäjät. Siellä oli myös Ilmavoimien vuonna 1931 rakentama lentokonehalli, joka 1960-luvun alussa siirrettiin Kruunupyyn lentoasemalle. Ilmavoimat käytti kenttää vilkkaasti jatkosodan aikana maa- ja ilmamaaliammuntoihin, joita suoritettiin Laajalahden alueella sekä meren päällä Ykspihlajan edustalla. Nykyään kenttäalue on maatalouskäytössä.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä lentoasemaan tai lentokenttään liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.