Laajakaista (Internet-yhteys)

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Laajakaista on yleisnimitys, jota käytetään puhuttaessa nopeista, kiinteistä internet-yhteyksistä. Laajakaistayhteyksille on tyypillistä nopeus (Suomessa 256 kbit/s tai enemmän) ja se, että yhteys on aina auki. Yleensä laajakaistaliittymästä peritään kiinteä kuukausimaksu, joka ei riipu sen käyttöajasta tai siirretyn datan määrästä.[1] Käytännössä laajakaistoiksi määritellään internet-yhteydet, joiden kaistanleveys on suurempi kuin valintaisessa puhelinverkossa käytettävän modeemiyhteyden (56 kbit/s) ja ISDN-yhteyden (kaksi 64 kbit/s B-kanavaa). Yleisesti termillä käsitetään yhteyksiä, joiden nopeus on vähintään 512 kbit/s, mutta Yhdysvalloissa FCC:n mukaan riittävä nopeus on 200 kbit/s ja Suomessa Viestintäviraston mukaan 256 kbit/s. Joidenkin määritelmien mukaan vähimmäisvaatimus on 1, 2 tai 10 Mbps, jolloin lähtökohtana on, että yhteyden täytyy riittää tiettyjen palvelujen tarpeisiin, esimerkiksi TV-ohjelman seuraamiseen internetin välityksellä laadun kärsimättä.

Termin laajakaista käyttäminen tässä yhteydessä on harhaanjohtavaa, koska esimerkiksi kaapelimodeemi käyttää vain kapean kaistan kaapelitelevisioverkosta. Toisaalta sekä 56 kbit/s modeemit että ADSL-yhteydet käyttävät laajaa kaistaa, mutta vain jälkimmäinen on laajakaistainen internet-yhteys.

Markkinoilla olevista Internet-yhteyksistä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomessa toimii runsas joukko internet-palveluntarjoajia, jotka tarjoavat monenlaisia internet-yhteyksiä. Erityisesti kaapelimodeemi- ja ADSL-yhteydet on suunnattu kuluttaja-asiakkaille. Taloyhtiöiden sisäisissä verkoissa saatetaan käyttää myös HomePNA-tekniikkaa. Edellä mainitut soveltuvat joissakin tapauksissa myös pienten ja keskisuurten yritysten tarpeisiin, mutta useimmilla palveluntarjoajilla on erikseen yrityskäyttöön tarkoitettuja yhteyksiä, kuten SDSL.

Kaapelimodeemiyhteys on yleensä edullisin vaihtoehto niillä alueilla, joilla kaapelitelevisioverkko on muutettu kaksisuuntaiseksi.lähde? Yleensä palvelua tarjoaa kaapeliverkossa kuitenkin vain yksi palveluntarjoaja, jolla on täten monopoli. DSL-yhteydet toimivat puhelinverkoissa, joissa myös esiintyy paikallisia monopoleja, mutta puhelinjohdot on vuokrattava muille toimijoille ja Viestintävirasto valvoo toimintaa. ADSL-liittymä on siis useimmissa tapauksissa mahdollista hankkia joltain muulta palveluntarjoajalta kuin verkon omistajalta. Valokuituverkko on suurimmissa kaupungeissa laajentunut voimakkaasti 2010-luvun alussa. Esimerkiksi Telia-Sonera ilmoitti toukokuussa 2010 tarjoavansa jopa gigabitin yhteyttä kuluttaja-asiakkailleen.[2] Soneran ilmoituksesta huolimatta ei 1000Mbps laajakaista ole kuitenkaan tullut markkinoille 2012 loppuun mennessä. Helsingissä yhä useammalla kerrostaloalueella kuituyhteys on jo vedetty talojakamoon asti, jolloin voidaan tarjota 100 Mbit/s yhteyksiä talon vanhan kupariverkon kautta tai 1000Mbps yhteyksiä uusitun kuitu-, cat5e- tai cat6-verkon kautta.

Hintoja ja ominaisuuksia vertailtaessa kannattaa huomata, että useimmat kuluttajakäyttöön tarkoitetut yhteydet ovat epäsymmetrisiä. Tämä tarkoittaa, että internetistä tulevalle liikenteelle on varattu leveämpi kaista kuin paluusuuntaiselle liikenteelle. Isojen tiedostojen siirtäminen molempiin suuntiin, videoneuvotteluyhteydet sekä verkkopelit vaativat kuitenkin kaistaa molempiin suuntiin. Lisäksi lähistön muut asiakkaat saattavat vaikuttaa yhteyden nopeuteen, varsinkin kaapeliyhteyden tapauksessa. Vertailussa kannattaa myös huomioida liittymän avausmaksu ja toimitusaika.

Päätelaitteen hankkiminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yhteyden käyttämiseksi tarvitaan yleensä tietokoneen ja yhteyden väliin erityinen päätelaite. Toisaalta yhä useammissa taloyhtiöiden verkoissa käytetään sisäverkossa Ethernetiä, jolloin erityistä päätelaitetta ei tarvita yksittäisiin huoneistoihin. Palveluntarjoajat tarjoavat usein "avaimet käteen" -asennuspalvelua, mutta joillakin palveluntarjoajilla on rajoituksia käyttöjärjestelmän tai muun syyn takia; sinänsä Internet ja internet-yhteydet ovat täysin käyttöjärjestelmäriippumattomia, mutta asetusten muuttamiseen tai oheispalveluiden käyttämiseen saatetaan oletuksena käyttää tiettyä käyttöjärjestelmää. Joskus itse asentaminen voi olla ainoa vaihtoehto tai selkeästi edullisempi. Yleensä yhteyden asennus sujuukin muutamassa minuutissa ilman ongelmia, kun liittymää ja päätelaitetta hankittaessa on kiinnitetty huomiota muutamiin asioihin.

Useimmat liittymät käyttävät dynaamisia IP-osoitteita, jolloin koneet ja muut laitteet saavat IP-osoitteet automaattisesti palveluntarjoajan DHCP-palvelimelta, mikä helpottaa asennusta. Joissakin liittymissä käytetään kiinteitä eli staattisia IP-osoitteita, jolloin osoitteet voidaan syöttää käsin, eikä DHCP-palvelinta yleensä ole käytössä. Toisaalta ilman kiinteää osoitetta omien palvelinten pitäminen ja tiettyjen palveluiden käyttö on vaikeaa tai tietyissä tapauksissa mahdotonta. Ohjeet osoitteiden syöttämiseen saa yleensä palveluntarjoajalta. Joissakin liittymissä (PPPoE) dynaaminen osoite saadaan käyttäjätunnuksen ja salasanan perusteella.

Jos palveluntarjoaja toimittaa päätelaitteen, kannattaa varmistaa, että laitteessa on Ethernet-liitäntä. Useimmissa nykyaikaisissa tietokoneissa on valmiina Ethernet-liitäntä emolevyllä tai erillisellä kortilla. Vanhempiin koneisiin saattaa olla tarpeen hankkia Ethernet-kortti. Päätelaitteet, jotka asennetaan tietokoneen sisään tai joissa on vain USB-liitäntä vaativat yleensä erillisiä ajureita, joita ei välttämättä ole saatavissa käytettyyn käyttöjärjestelmään (tai sen versioon). Jos päätelaite täytyy hankkia itse, kannattaa hankkia laite, jossa on Ethernet-liitäntä ja varmistaa myyjältä, että päätelaitteessa on valmiina asetukset tilattuun yhteyteen. Päätelaitteita on myös saatavilla varustettuna langattoman verkon tukiasemalla, mutta usein käytetään erillistä langattoman verkon tukiasemaa, joka kytketään päätelaitteeseen Ethernet-kaapelilla. Kaapeli-, ADSL- ja kuituverkon päätelaitteet eroavat toisistaan ja tästä syystä esimerkiksi ADSL-päätelaitetta ei voi käyttää kaapeliverkossa päätelaitteena.

Asennus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Päätelaite kytketään liittymään ja tietokone tai tietokoneet päätelaitteeseen Ethernet-kaapelilla tai langattoman verkon avulla. Useimmissa käyttöjärjestelmissä vakioasetuksena osoite haetaan DHCP-palvelimelta, jolloin yhteys toimii ilman tietokoneen asetusten muuttamista. Tarvittaessa koneen verkkoasetukset on hyvä tarkistaa.

Puhelinverkkoa käyttävissä yhteyksissä, kuten ADSL ja HomePNA, on lisäksi tarpeen asentaa ADSL- tai HomePNA-suodattimet samaan liittymään kytkettyjen puhelintaajuuksia käyttävien laitteiden, kuten puhelimien, vastaajien ja faksien, yhteyteen.

Tietoturva[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kytkettäessä tietokone kiinteästi Internetiin on myös kiinnitettävä entistä suurempaa huomiota tietoturvaan. Erityisesti Windows-käyttöjärjestelmissä on avoimia portteja ja ominaisuuksia, jotka mahdollistavat erilaisten haittaohjelmien leviämisen koneelle. Myös muita käyttöjärjestelmiä käytettäessä on syytä kiinnittää huomiota järjestelmän turvallisuuteen. Vaikka UNIX-sukuisia käyttöjärjestelmiä (mm. GNU/Linux- ja BSD-järjestelmät) pidetään varsin turvallisina, niiden turvallisuus riippuu oleellisesti siitä, että järjestelmän mahdollisia verkkoa kuuntelevia palvelimia ylläpidetään asiallisesti.

Laajakaistan edistäminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomessa laajakaistan edistämisestä valtion tasolla vastaa liikenne- ja viestintäministeriön asettama kansallinen laajakaistatyöryhmä, jonka tehtävänä on kansallisen laajakaistrastrategian toimeenpano ja seuranta.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Järvinen, Petteri: IT-tietosanakirja, s. 361. Jyväskylä: Docendo, 2003. ISBN 951-846-184-8.
  2. Soneralta gigabitin laajakaista kuluttajille Afterdawn.com. Viitattu 12.5.2010.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]