La Visiten kansallispuisto

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

La Visiten kansallispuisto on luonnonsuojelualue Haitin kaakkoisosassa. Sen pinta-ala on 20 neliökilometriä. Puisto sijaitsee 1 600–2 282 metrin korkeudessa Massif de Sellen rinteillä. Pääosa puistosta on pilvimetsän ja havumetsän muodostamaa mosaiikkia.[1]

Karibianviistäjä

Puiston alueelta on kartoitettu 337 putkilokasvilajia, joista noin kolmannes on endeemisiä Hispaniolan saarella. Lisäksi siellä on tavattu 95 sammallajia.[1] Alueella on myös runsaasti harvinaisia lintuja[2] kuten karibianviistäjä, jonka maailman kannasta arviolta viidennes pesii Haitilla.[3] Haitinrastas oli alueella aiemmin yleinen.[4] Muita uhanalaisia lintuja ovat mainenrastas ja lymykerttuli.[5]

Puistoa uhkaavat maanviljelyksen ja laidunnuksen leviäminen alueelle sekä polttopuiden keruu ja puuhiilen poltto.[1] Vuonna 2005 arvioitiin, että rotkolaaksoissa kasvaneet lehtimetsät olivat lopullisen tuhon partaalla.[5]


Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Caribbean Islands - Centres of Plant Diversity and Endemism Smithsonian Institute. Viitattu 16.1.2010. (englanniksi)
  2. Maps of the World
  3. Black-capped Petrel Birdlife 2009
  4. La Selle Thrush Turdus swalesi Birdlife
  5. a b Ornithological Field Investigations in La Visite National Park, Haiti, 2005