L’Aquilan maanjäristys 2009

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
L’Aquila maanjäristys 2009
Järistyskeskus merkittynä tähdellä
Järistyskeskus merkittynä tähdellä
Päivämäärä 6. huhtikuuta 2009
Momenttimagnitudi 6,0 Mw
Episentrumin sijainti 42.25°N, 13.23°E
Maat, joihin vaikutukset ulottuivat Italia
Henkilövahingot kuolleita: 294
loukkaantuneita: 1 500
kodittomia 39 500


L’Aquilan maanjäristys Italiassa L'Aquilassa 6. huhtikuuta 2009 kello 3.35 paikallista aikaa tapahtunut maanjäristys. Maanjäristys oli Italian pahin vuoden 1980 jälkeen, jolloin lähes 3 000 ihmistä menehtyi Etelä-Italiaa ravistelleessa maanjäristyksessä. Järistys oli voimakkuudeltaan eri arvioiden mukaan 5,8–6,2 Richterin asteikolla. Sen keskipiste oli vuoristossa Abruzzon alueella 90 kilometriä Roomasta. Maanjäristys vahingoitti 26 kaupunkia ja kylää vuoristoisella Abruzzon alueella. Kuolonuhreja on löydetty keskiviikkoon 8. huhtikuuta mennessä ainakin 250, loukkaantuneita on 1 500, ja jopa 17 000 ihmistä on jäänyt vaille kotia.[1]

Pelastustyöt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Italian pääministeri Silvio Berlusconi kävi järistysalueella. Hän julisti tuhoalueelle kansallisen hätätilan, ja lähetti sotilaita avustustyöhön.[1]

Ennakkovaroitus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Noin kuukausi ennen maanjäristystä italialainen seismologi Giampaolo Giuliano varoitti suuren järistyksen uhasta. L'Aquilan ympäristössä. Giuliano varoitti asiasta Internetissä ja alueella kiersi kovaäänisellä varustettu autoja varoittamassa järistysvaarasta. Osa paikallisista katsoi Giulianon lietsovan paniikkia. Seismologi joutui poistamaan poliisin vaatimuksesta varoituksen Internetistä.[2][3]

Suomalaiset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Järistys ei vaarantanut suomalaisia alueella. Alueella asuu noin 30 suomalaista. 100 km:n päässä Villa Lantessa järistys herätti suomalaiset. Rakennukset liikkuivat ja osa autojen murtohälyttimistä laukesi soimaan.[4]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Italia valmistautuu maanjäristyksen uhrien hautaamiseen YLE 8.4.2009
  2. Jopa 100 000 menetti kotinsa Italiassa, HS 7.4.2009 B1
  3. Row over Italian quake 'forecast' BBC 6.4.2009
  4. Jopa 100 000 menetti kotinsa Italiassa HS 7.4.2009 B1

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]