Lüshunkou

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Hakusana ”Port Arthur” ohjaa tänne. Sanan muista merkityksistä kerrotaan täsmennyssivulla.

Koordinaatit: 38°48′45″N, 121°14′30″E

Lüshunkou,
旅顺口区

ven. Порт-Артур, Port Arthur,
jap. 旅順, Ryojun
Lüshun kaupungin ulkopuolella olevilta vuorilta katsottuna
Lüshun kaupungin ulkopuolella olevilta vuorilta katsottuna

Lüshunkou,
旅顺口区

Koordinaatit: 38°48′45″N, 121°14′30″EKoordinaatit: 38°48′45″N, 121°14′30″E{{#coordinates:}}: sivulla ei voi olla kuin yksi ensisijainen koordinaattimerkintä

Valtio Kiina
Maakunta Liaoning
Pinta-ala
 – Kokonaispinta-ala 512,15 km²
 – Maa 506 km²
Väkiluku (2001) 210 000
 – Tiheys 415,0 as./km²
Aikavyöhyke UTC+8

Lüshunkou (kiin. 旅顺口区, Lǚshùnkǒu qu) eli Lüshun, historiallisesti Port Arthur (ven. Порт-Артур), on Dalianin kaupungin suuralue Liaodongin niemimaan eteläkärjessä Kiinan kansantasavallassa. Alue on 506 neliökilometriä suuri ja siellä asuu 210 000 asukasta. Aikaisemmin se oli itsenäinen kaupunki. Port Arthur oli 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa geopoliittisesti merkittävä paikkakunta ja Kiinan, Japanin sekä Venäjän taisteluiden kohde. Se oli Venäjän hallinnassa 1897–1905 ja sen jälkeen Japanin hallinnassa vuoteen 1945 saakka. Sillä on hyvä luonnonsatama, joka toimi vuosina 1904–1905 käydyn Venäjän–Japanin sodan avaustaistelun (Port Arthurin taistelu) näyttämönä. Tätä ennen siellä tapahtui Port Arthurin joukkomurha ensimmäisessä Kiinan–Japanin sodassa vuonna 1894.

Lüshunkoun alkuperäinen kiinalainen nimi on Lüshun. Kansain­välisesti tunnetumman nimensä Port Arthur se sai elokuussa 1860, toisen oopiumi­sodan aikana Britannian kuninkaallisen laivaston luutnantti William C. Arthurin mukaan, joka partioi tämän strategisesti merkittävän satama­paikan ympärillä taistelu­laivalla HMS Algerine. Siihen aikaan Lüshun oli linnoittamaton kalastaja­kylä. Paikan ollessa Venäjän hallinnassa sen virallisena nimenä oli Port Arthur (ven. Порт-Артур), myöhemmin Japanin hallitessa Ryojun (jap. 旅順).

Maantiede[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Dalian lähiympäristöineen Landsat 5:n satelliittikuvassa 3.8.2010

Dalianin keskusta on noin 64 kilometrin päässä Liaodongin niemimaan kärjestä, sen kapeimmalla kohdalla, kun taas Lüshun on niemi­maan eteläisimmässä kärjessä. Kuten alempana olevasta satelliitti­kuvasta ilmenee, Lüshun ympäröi niemen kärjessä olevaa järvimäistä muodostumaa, joka toimii kaupungin sisempänä satamana ja on sellaisena hyvin suojaisa ja ollut 1800-luvulla helposti linnoitettavissa.

Liadongin nimemimaan lounais­puolella on Keltainenmeri, itäpuolella Koreanlahti ja länsi­puolella Bohainmeri. Peking on lähes suoraan vastapäätä Lüshunia Bohainlahden toisella puolella.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Port Arthur historiallisten tapahtumien polttopisteenä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tykistöpatteri

Saksalainen Krupp-yhtiö sopi 1880-luvun lopulla Kiinan hallituksen kanssa linnoitusten rakentamisesta Port Arthurin ympärille. Tämän on kerrottu tapahtuneen vasta, kun paikalliset urakoitsijat olivat pahoin tunaroineet yrittäessään rakentaa linnoitusta.[1]

Suurta kansain­välistä huomiota Port Arthur sai osakseen ensimmäisen kerran ensimmäisen Kiinan–Japanin sodan (1894–1895) aikana. Sen jälkeen kun japanilaiset olivat voittaneet kiinalaiset Pyongyangissa Koreassa syyskuussa 1894, Japanin ensimmäinen ja toinen armeija kohtasivat maitse ja meritse Liadongin niemimaalla. Japanilaisilla oli kunnian­himoisia suunnitelmia Liadongin niemimaan ja Port Arthurin hallinnasta, ja he ymmärsivät hyvin myös sataman strategisen sijainnin, jonka ansiosta sieltä voitiin hallita Keltaisen­meren pohjois­osan meri­reittejä ja kulkua Tianjiniin.

Kohdattuaan päivällä ja yöllä 20.–21. marraskuuta 1894 vain vähäistä vastarintaa japanilaiset joukot saapuivat kaupunkiin aamulla 21. marraskuuta.[2] Seuraavina päivinä jotkut länsimaisten sanoma­lehtien kirjeen­vaihtajat kertoivat japanilaisten voittoisten joukkojen surmanneen joukoittain kaupungin kiinalaisia asukkaita, ilmeisesti kostoksi siitä, miten julmasti kiinalaiset olivat kohdelleet japanilaisia sota­vankeja Pyongyangissa ja muualla. Huomattavin kirjeen­vaihtajista oli New York World -lehden James Creelman. Vaikka ainakin yksi amerikkalainen kirjeenvaihtaja kiisti asian, on ilmeistä, että japanilaiset surmasivat erottelematta tuhansittain kiinalaisia sotilaita ja siviilejä[3]. Kertomukset japanilaisten suorittamista joukko­murhista levisivät länsi­maissa laajalle yleisön keskuuteen, vahingoittivat Japanin mainetta ja haittasivat Yhdysvalloissa esiintynyttä liikettä, jonka tarkoituksena oli neuvottelemalla muuttaa tämän maan ja Japanin välisiä epätasa-arvoisia sopimuksia. Tapaus tuli tunnetuksi Port Arthurin verilöylynä.

Muuan yhdys­valtalainen meri­mies, joka oli käynyt satamassa muutamaa viikkoa ennen hyökkäystä, kertoi, että kiinalaiset sotilaat olivat "naurettavia." He eivät näyttäneet esiintyvän sotilaallisesti, heidän vaatetuksensa oli hoitamaton ja siistimätön, ja he vaelsivat paikalla vailla ammatti­sotilaille ominaista ulkomuotoa. Hän kertoi myös, että siihen aikaan varuskunnassa oli noin 20 000 sotilasta, mutta toden­näköisemmin heitä oli noin 30 000–40 000. Hän arvioi, että japanilaiset voisivat valloittaa sataman kolmas­osalla sen mies­vahvuudesta, mutta jos sitä olisivat puolustaneet kuriin tottuneet sotilaat, paikka olisi ollut valloittamaton.[4]

Japani miehitti Port Arthurin ja hallitsi sodan aikana koko Liaodongin niemimaata. Sodan lopettaneessa Shimonosekin rauhansopimuksessa Japani sai Liadongin niemimaan, mutta sen oli palautettava se Kiinalle, kun sitä uhkasivat Ranskan, Saksan ja Venäjän yhdessä suunnittelema kolmoisinterventio.[5] Tämän Japani koki suurena nöyryytyksenä.

Kaksi vuotta myöhemmin Venäjä painosti Kiinaa vuokraamaan Port Arthurin 25 vuodeksi,[6] ja se sai oikeuden rakentaa rautatien, joka yhdisti niemimaan Kiinan itäiseen rautatiehen. Ratalinjaus johti Port Arthurista läheisen Dalnyn (Dalianin) kautta kiinalaiseen Harbinin kaupunkiin. Radasta tuli Kiinan itäisen rautatien eteläinen haara. Venäläiset ryhtyivät järjestelmällisesti linnoittamaan Port Arthurin satamaa. Tämä ärsytti muutoinkin kuohuksissa ollutta Japania yhä lisää, ja Japani sai kansain­välistä geopolitiikkaa koskeneen kovan opetuksen, jota se ei hevin unohtanut.

Kymmenen vuotta myöhemmin Port Arthur sai jälleen keskeisen merkityksen Kaukoidässä käydyssä sodassa. Voidaan syystä sanoa, että Venäjän–Japanin sota oli ennen kaikkea suuri taistelu Port Arthurin ja sinne johtavan rauta­tien, Etelä-Mantsurian rauta­tien, omistuksesta. Sen jälkeen, kun kansain­välinen liittoutuma oli kukistanut boksarikapinan (1900–1901), Venäjä kieltäytyi vetäytymästä tuki­kohdistaan Mantšuriassa ja alkoi sen sijaan linnoittaa Etelä-Mantšurian rautatien vartta koko pituudeltaan ja perustaa sinne varus­kuntia. Japani ehdotti, että maat neuvottelisivat asemastaan Itä-Mantšuriassa, sillä alueen eri osia pidettiin kummankin etupiiriin kuuluvina.

Neuvotteluja käytiin vuosina 1902–1904. Vaikka molemmissa maissa laadittiin monia ehdotuksia sopimuksiksi, Venäjä jatkoi alueen sitomista de facto omaan valta­piiriinsä perustamalla linnoituksia ja varuskuntia, vaikka ei de jure liittänytkään sitä alueeseensa, ja yritti viivytyksillä saada aikaan itselleen edullisemman sopimuksen. Lopulta kun kahden­välisiä neuvotteluja oli käyty tuloksetta kaksi vuotta eikä kummankaan maan oikeuksista ja intresseistä Mantšuriassa päästy sopimukseen, Japani aloitti sodan Venäjää vastaan.

Venäjän–Japanin sota[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Port Arthurin taistelu, joka aloitti Venäjän–Japanin sodan, käytiin Port Arthurin lujasti linnoitetun kaupungin satamassa Lüshunissa 9. helmikuuta 1904, jolloin japanilaiset hyökkäsivät sinne yöllä torpedoilla, minkä jälkeen päivän valjettua pinta-alusten välillä käytiin lyhyitä kahakoita. Satama antautui lopulta 2. tammikuuta 1905 monien maalla ja merellä käytyjen taistelujen jälkeen, joissa japanilaiset miehittivät koko Korean niemimaan, hajottivat Venäjän armeijan, tuhosivat Venäjän laivaston ja katkaisivat huolto­yhteytenä Harbinista toimineen rautatien. Sotatoimet huipentuivat kesä­kuusta (toisten lähteiden mukaan heinä­kuun lopulta) seuraavaan tammi­kuuhun saakka käytyihin verisiin taisteluihin, jotka tunnetaan Port Arthurin piirityksenä. Heinäkuun lopulla Japanin sota­voimat olivat vallanneet suurimman osan Liaodongin niemimaasta ja saapuneet Port Arthurin ulommille puolustuslinjoille.

Se seikka, että Japanin sota­voimat olivat saartaneet sataman, johti elokuun alussa Keltaisen­meren meri­taisteluun, joka vahvisti Japanin valta-asemaa merellä, jossa sen laivasto jatkoi sataman piiritystä. Käytännössä sodan kaikki taistelut heinä­kuuhun 1904 saakka olivat strategisia taisteluja alueiden valtaamiseksi tai satama­kaupungin saartamiseksi.

Venäläinen Dalnyn (Dalianin) kaupunki oli oli alkanut kehittyä sen jälkeen, kun keisari Nikolai II oli perustanut sen vuonna 1898. Vuonna 1902 venäläinen varakuningas oli käytännössä hylännyt sen muutoin kuin kauppa­satamana ja päätti sen sijaan rakentaa palatsin ja kulttuuri­rakennukset Port Arthuriin.

Toisen maailmansodan jälkeen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lüshonkou oli Japanin hallinnassa 1905–1945, ja sen nimenä oli silloin Ryojun. Se jakautui 40 kaupunginosaan. Toisen maailmansodan loppuvaiheessa Neuvostoliitto valloitti sen, ja 25. marraskuuta 1945 sen paikalle perustettiin kommunistinen Lüshunin kaupunki. Se oli osa laajempaa Lüdan kaupunkia ja käsitti aluksi 40 kylää ja kolme kaupunginosaa: Dazhong (大众区), Wenhua (文化区) ja Guangming (光明). Tammikuussa 1946 Wenhua liitettiin Dazhongiin ja 40 kylää yhdistettiin 23 kunnaksi. Tammikuussa 1948 jäljellä olleet kaksi kaupunginosaa yhdistettiin Shineiksi (市内区), minkä lisäksi alueella oli 12 kuntaa.

Port Arthur oli Neuvosto­liiton ja Kiinan yhteinen laivasto­tuki­kohta vuosina 1945–1955, minkä jälkeen se on ollut jälleen täysin Kiinan omistuksessa.[7]

Tammikuun 7. päivänä 1960 Lüshunin kaupunki muutettin Lüshunkoun kaupungin­osaksi, joka yhä kuului Lüdaan. Vuonna 1985 sen yhdeksästä kaupunkipiiristä seitsemän sai kaupungin arvon.

Hallinnollinen jako[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lüshunkoun piiri käsittää 12 osa-aluetta; kaikki aikaisemmat kaupungit on joko lakkautettu, yhdistetty tai muutettu osa-alueiksi.[8]

Nykyinen Lüshunkou[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lüshonkoun eteläinen puolisko Lushunin eteläisen tien varrella, Lüshunin keskusta ja sota­satama-alue ovat yhä ulko­maalaisilta suljettuja, vaikka Lüshunkou on kokonaan modernisoitu. Lüshunin länsirannalla, Bohain­meren rannalla avattiin Maailman­rauhan puisto, josta on tullut uusi nähtävyys. Puiston pohjois­puolelle perustettiin Lüshunin kehitettävä vyöhyke sekä Yangtoun­lahden rannalle Lüshunin uusi satama, josta on suunniteltu juna­lautta­yhteyttä Keltaisen­meren yli Yantaihin.

Dalianin keskustassa toimineet yliopistot on siirretty Lüshunkouhun. Dalian-Jiatongon yliopisto (entinen Dalianin rauta­tie­yli­opisto) siirsi ohjelmistokoulunsa uuden sataman läheisyyteen, kun Dalianin vieraiden kielten yliopisto ja Dalianin lääketieteellinen yliopisto sijoittivat sijoittuivat kampuksille Baiyingin-vuorten itä­rinteelle, Lushunin eteläisen tien varrelle. Dalianin kalastusoikeusyliopisto aikoo siirtää englannin ja japanin kielikoulunsa Daheishiin, Lüshunin pohjoisen tien varteen. Vuoden 2006 lopulta lähtien Sinorail on ylläpitänyt Bohain junalauttaa Lüshunin, Dalianin, Yantain ja Shangdongin välillä.

Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja vieraskielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:Lüshunkou District

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. James Allen: Under the dragon flag: My experiences in the Chino-Japanese war, s. 39. Frederick A. Stokes Company, 1898. Teoksen verkkoversio.
  2. Jung Chang: ”Sota Japania vastaan (1894)”, Kiinan viimeinen keisarinna, s. 258. Suom. Jaana Iso-Markku. Otava, 2013. ISBN 978-951-1-23807-2.
  3. Chushichi Tzusuki, The Pursuit of Power in Modern Japan 1825–1995, OUP, 2003 (reprint of 2000 ed), p. 128
  4. James Allen: Under the dragon flag: My experiences in the Chino-Japanese war. Frederick A. Stokes Company, 41. Teoksen verkkoversio.
  5. Jung Chang: ”Rauha, joka tuhosi Kiinan (1895)”, Kiinan viimeinen keisarinna, s. 268–291. Suom. Jaana Iso-Markku. Otava, 2013. ISBN 978-951-1-23807-2.
  6. Jung Chang: ”Taistelu Kiinasta (1895–1898)”, Kiinan viimeinen keisarinna, s. 287. Suom. Jaana Iso-Markku. Otava, 2013. ISBN 978-951-1-23807-2.
  7. Kaisu-Maija Nenonen, Ilkka Teerijoki: ”Port Arthur”, Historian suursanakirja, s. 1050. WSOY, 1998. ISBN 951-0-22044-2.
  8. 2011年统计用区划代码和城乡划分代码:旅顺口区" National Bureau of Statistics of the People's Republic of China. Viitattu 19.6.2014. kiina

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]