Löytöeläin

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Löytöeläin on irrallaan tavattu lemmikkieläin, joka voi olla karannut omistajaltaan tai jonka omistaja on jättänyt heitteille. Löytöeläin voi olla myös lemmikkieläimen irrallaan syntynyt jälkeläinen.

Omistajan löytäminen helpottuu, mikäli eläimellä on tunnistusmerkintä. Tunnistusmerkintä on joko tatuointi tai mikrosiruistute. Tatuointi löytyy useimmiten korvasta, mutta myös nivusista tai huulen sisäpinnalta. Tunnistus- eli istute ei näy ulospäin. Sirun tiedot voidaan lukea vain lukulaitteella, joita on muun muassa eläinlääkäreillä, Kennelliiton kouluttamilla tunnistusmerkitsijöillä ja viranomaisilla.

Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomessa kunnilla on velvollisuus huolehtia löytöeläimistä. Mikäli kunnalla itsellään ei ole tiloja ja resursseja hoitaa alueensa löytöeläimiä, ne voivat ostaa talteenottopaikan palvelut alan yrittäjiltä, esimerkiksi kenneleiltä. Eläintä pitää säilyttää 15 vuorokautta. Tänä aikana omistajalla on mahdollisuus lunastaa omistamansa eläin takaisin säilytys- ja hoitokuluja vastaan. Mikäli omistajaa ei löydy eläin myydään, lahjoitetaan tai lopetetaan.

Kennelliitto ylläpitää omistajarekisteriä tunnistusmerkityistä koirista. Tiedot luovutetaan viranomaisille faksilla. Myös Kissaliitolla on oma rekisterinsä rotukissojen mikrosiruista. Eläinlajista- ja rodusta riippumaton mikrosirunumerohakupalvelu löytyy osoitteesta Siruhaku.fi. Siruhaku.fi perustuu eläinklinikoiden tietokantoihin.

Suomen Eläinsuojelulaki 4.4.1996/247[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Suomen eläinsuojelulaki

Talteenotetut eläimet

Kunnan on huolehdittava alueellaan irrallaan tavattujen ja talteenotettujen koirien ja kissojen sekä muiden vastaavien pienikokoisten seura- ja harrastuseläinten tilapäisen hoidon järjestämisestä.

Talteenotettua eläintä on säilytettävä vähintään 15 päivän ajan, minkä jälkeen kunnalla on oikeus myydä, muutoin luovuttaa tai lopettaa eläin.

Kunnalla on oikeus periä eläimen omistajalta tai haltijalta korvaus eläimen talteenotosta, hoidosta ja mahdollisesta lopettamisesta aiheutuneista kustannuksista.

Jos poliisille on tehty metsästyslain (615/93) 55 §:ssä tarkoitettu ilmoitus koiran talteenotosta, tulee poliisin ilmoittaa talteenotosta kunnan löytöeläinten talteenottopaikkaan.[1]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]