Läsäkosken kanava

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Läsäkosken kanava

Läsäkosken kanava sijaitsee Kangasniemen ja Mikkelin rajalla Kyyveden ja Puulaveden erottavalla kannaksella. Kaksi kilometriä pitkä kanava rakennettiin nälkävuosina 1866–1870 hätäaputöinä jotta Kyyveden pintaa voitaisiin laskea. Kanavan alapuolella vesi virtaa vielä kolmessa luonnonuomassa noin kilometrin matkan ennen kuin laskee Puulaveteen. Kaikkiaan pudotuskorkeus Kyyveden ja Puulan välillä on 5,1 metriä.

Kyy- eli Läsäkoski oli taloudellisesti merkittävä kalastuspaikka jo 1600-luvulla ja sieltä pyydettiin erityisesti järvitaimenta ja siikaa. 1700-luvulla kalastusoikeus siirtyi kruunulta yksityisen Läsäkosken tilan omistajille. Läsäkoskella toimi 1931–1968 Mikkelin läänin maanviljelysseuran kalanviljelylaitos. Läsäkosken tilan päärakennuksessa toimi sotavuosina 1939–1944 Mannerheimin lastensuojeluliiton lastenkoti sotaorvoille ja sotaleskille sekä rakennuksen toisessa Päämajan viestintäosasto.

Läsäkosken kaksiraaminen vesisaha perustettiin kosken rannalle 1840-luvulla. Kosken rannalle oli jo 1834 perustettu mylly. Parhaimmillaan vientiä harjoittanut saha työllisti 300–400 henkilöä. Saha alkoi 1900-luvun alkupuolella sahaamaan koivutukeista nelikulmaisia koivukeppejä joita ostivat lähinnä englantilaiset sorvaamot. Sahan voimanlähteenä toiminut vesiratas korvattiin 1902 60 hevosvoiman pystyturbiinilla. Vuonna 1928 sahalle hankittiin höyrykone ja lisättiin myös kolmas raami. 1930-luvulla Läsäkosken saha keskittyi yksinomaan koivukeppien sahaamiseen.

Saha lopetti toimintansa 1939 ja mylly lopetettiin 1950-luvulla kun Vakuutusosakeyhtiö Pohjola osti Läsäkoski-yhtymän pääasiassa yhtymän metsäomaisuuden takia. Läsäkoskelle perustettiin 1958 suuri kauppapuutarha ja siellä toimi 1958–1976 Pohjolan henkilökunnan koulutuskeskus. Vuonna 2000 Läsäkosken alueen ostivat Kangasniemen kunta ja Mikkelin kaupunki

Nykyisin Läsäkosken kanavan kautta kulkee kanoottireitti ja siellä harrastetaan myös koskikalastusta.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]