Lääkemääräys

Wikipedia

Loikkaa: valikkoon, hakuun
Kieltolain aikainen resepti, jolla voitiin määrätä alkoholia, tyypillisesti viskiä, lääkinnällisiin tarkoituksiin

Lääkemääräys eli resepti on lääkärin määräys potilaan hoidosta lääkkeillä. Reseptissä mainitaan lääkkeen nimi, lääkemuoto, vahvuus, indikaatio (käyttöaihe) ja hoidon kesto. Yleensä lääkäri kirjoittaa reseptiin potilaalle ohjeet, jotka tulostetaan apteekissa lääkepakkaukseen liimattavalle paperille.

Lääkkeen reseptille laittamiseen on vahvat perusteet. Esimerkiksi antibioottien teho laskisi, jos niitä käytettäisiin liikaa. Monien lääkkeiden kohdalla taas väärinkäytön mahdollisuus ja/tai sen vaarallisuus ovat perusteena lääkkeen määrittelemiseksi reseptilääkkeeksi. Voidaan myös katsoa, että joidenkin lääkkeiden käyttöä tulisi kontrolloida, jolloin reseptille laittamisella saadaan lääkärin seuranta lääkkeen määräämiselle ja käytölle.

Perinteisesti lääkkeitä on määrätty A5-kokoisella lomakkeella, mutta nykyään yleisemmäksi ovat tulleet A4-kokoiset tietokoneella tulostetut lomakkeet. Reseptin voi kuitenkin kirjoittaa mille paperille tahansa, eli reseptilomakkeen käyttö ei ole välttämätöntä. Lääkäri vahvistaa lääkemääräyksen päiväyksellä, allekirjoituksella, SV-numerolla ja mahdollisella leimalla. Lääkäri voi määrätä reseptin myös soittamalla apteekkiin. Puhelinreseptien määräämisessä on rajoituksia. Tiettyjä lääkkeitä ei voi määrätä puhelimitse lainkaan (ns. PKV-A -reseptit ja huumeet, jotka jäävät apteekkiin säilytykseen ensimmäisen toimituskerran jälkeen) ja joistakin lääkkeistä voi puhelimitse määrätä vain pienimmän pakkauskoon (ns. tavalliset PKV-lääkkeet). PKV-lääkkeillä tarkoitetaan pääasiallisesti keskushermostoon vaikuttavia lääkkeitä. Tällaisia ovat esimerkiksi unilääkkeet ja rauhoittavat lääkkeet. Lääkemääräykset voidaan toimittaa apteekkiin myös sähköisesti, mikä säästää vaivalta ja ehkäisee mahdollisia väärinkäytöksiä. Sähköinen lääkemääräys on kuitenkin vielä harvinaista (Tällä hetkellä kokeiluluontoisesti Turussa ja Kuopiossa tietyissä apteekeissa). Huumausaineiksi luokiteltaville lääkkeille käytetään erillistä huumausainelääkemääräyslomaketta. Huumausainelomake on SETEC Oy:n painama seteli, joka sisältää vesileiman ja on painettu setelipaperille. Huumausainereseptejä säilytetään apteekissa 10 vuotta. Alkoholin määrääminen potilaskäyttöön on nykyään kiellettyä. Alkoholia saa toimittaa vain lääkärille, hammaslääkärille ja eläinlääkärille työssä tarvittavaan tarkoitukseen (esimerkiksi välineiden puhdistus) ja reseptissä on potilaan nimen kohdalla merkintä "Pro auctore".

Reseptilääkkeitä voidaan myydä apteekista vain lääkärin, eläinlääkärin tai hammaslääkärin lääkemääräyksellä.

[muokkaa] Lääkemääräyksen tiedot

Lääkemääräys eli resepti jaetaan seuraaviin osiin: invocatio, prescriptio, subscriptio, signatura ja inscriptio.

Invocatio (avunpyyntö) ilmaistaan reseptissä termillä Rec. (recipe=ota). Prescriptiossa annetaan lääkkeen nimi ja vahvuus tai lääkevalmisteeseen käytettävät aineet ja niiden määrät. Subscriptiossa ilmoitetaan toimitettava määrä sekä miten ko. valmiste tulee apteekissa mahdollisesti valmistaa. Signatura ilmoittaa annosteluohjeen ja informaation lääkkeen käyttäjälle. Inscriptio sisältää potilastiedot, lääkemääräysajan ja paikan sekä lääkärin nimen ja tämän SV-numeron sekä mahdollisen lääkärileiman.

Esimerkkinä edellisestä:

Invocatio..............Rec.
Prescriptio............tabl. Burana 600 mg
Subscriptio............no:CCC
Signatura..............D. S. 1 x 3 kipuun. Iter ter.
Inscriptio.............Helsinki 12.3.2006 Matti Meikäläinen SV 123456 Minna Meikäläinen 1.3.2000

Selkokielellä lääkäri Matti Meikäläinen (SV 123456) on määrännyt Minna Meikäläiselle, syntynyt 1.3.2000 300 kappaletta Burana 600 mg ohjeella 1 tabletti 3 kertaa päivässä kipuun. Iter ter signaturan lopussa tarkoittaa, että lääkemääräys on määrätty toimitettavaksi uudelleen kolme kertaa. 300 tablettia riittää potilaalle kolmeksi kuukaudeksi, minkä jälkeen hän voi vielä kolme kertaa saada kolmen kuukauden lääkkeet. Reseptissä on siis teoriassa kirjoitettu potilaalle vuoden lääkkeet.

[muokkaa] Katso myös


Tämä farmasiaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.
Henkilökohtaiset työkalut