Kymmenen avataran aarre (Aku Ankka)

Tarinan englanninkielisen julkaisun ensimmäinen sivu vuodelta 1997.

Kymmenen avataran aarre (engl. The Treasure of the Ten Avatars) on Don Rosan käsikirjoittama ja piirtämä ankkatarina vuodelta 1995. Suomessa se on ilmestynyt kolmesti: kokoelmakirjoissa Kymmenen avataran aarre ja muita Don Rosan parhaita vuonna 2003 ja Don Rosan kootut 6 vuonna 2012, sekä Aku Ankka -lehden numeroissa 52–53 vuonna 2009.

Tarina edustaa perinteistä aarteenetsintäseikkailujen linjaa, jonka aloitti Carl Barksin klassinen tarina Vanhan linnan salaisuus (1948). Rosan tarinoille tyypilliseen tapaan tarina sisältää runsaasti taustatietoa hindulaisesta mytologiasta.

Avatarat

Tarinassa esiintyvät kymmenen avataraa kuuluvat olennaisesti hindulaiseen mytologiaan. Avatarat olivat pelastajajumala Vishnun ruumiillistumia, joiden hahmossa tämä ilmestyi arvollisille ihmisille. Niistä kymmenen tunnetaan kaikkein parhaiten, mutta avataroja sanotaan olevan kaikkiaan kuin meressä aaltoja.

• 1. avatara: Matsya, yksi kolmesta avatarasta, jotka pelastivat ihmiset vedenpaisumukselta.
• 2. avatara: Kurma, esti maailman aarteita hukkumasta.
• 3. avatara: Varaha, toi maan takaisin meren pohjasta.
• 4. avatara: Narasimha, pelasti ihmiskunnan demonilta, joka oli voittamaton päivin ja öin peittoamalla tämän auringon laskiessa.
• 5. avatara: Vamana, pelasti ihmiskunnan kasvamalla jättiläiseksi.
• 6. ja 7. avatara: Parasurama ja Rama, ahdistettujen turva.
• 8. avatara: Krishna, kasvoiltaan niin kaunis, että viisaatkin miehet halusivat koskettaa häntä.
• 9. avatara: Buddha, tehtävänä johdattaa mielettömät omaan tuhoonsa ja opettaa myötätuntoa eläimiä kohtaan.
• 10. avatara: Kalkin, avataroista se, joka ei ole vielä astunut maan päälle, tuhoaa lopussa maailman aiheuttamalla uuden vedenpaisumuksen.

D.U.C.K.-ilonpilaajat

Don Rosa kätkee tarinoidensa aloitusruutuun sekä kaikkiin kansikuviinsa ja muihin piirroksiinsa omistuskirjaimet D, U, C ja K. Kymmenen avataran aarre -kansikuvassa, joka nähdään Suomessa mm. samaa nimeä kantavan Rosa-kokoelman kannessa, kirjaimet löytyvät kuvan oikeasta laidasta punaisen kukan terälehdistä. Tarinan avausruudussa D.U.C.K. löytyy veden pinnasta, ankkojen veneen etupuolelta.

Juoni

Varoitus:  Seuraava kirjoitus paljastaa yksityiskohtia juonesta.

Roope-setä on saapunut sukulaispoikineen Intiaan, ostettuaan Kolkutan (viittaa Kalkuttaan) provinssista ainoan alueen satojen kilometrien säteellä, jota ei omistanut, kartoittaakseen sen luonnonvarat. Aku löytää joesta Aleksanteri Suuren aikaisen muinaismakedonialaisen kivipylvään, joka johdattaa heidät muinaisten intialaisten rakentamaan kaupunkiin, Shambalaan, keskelle tiheää sademetsää. He saavat peräänsä viekkaan Kolkutan maharadžan, joka haluaa estää Roopea löytämästä mitään arvokasta, joka aiheuttaisi paikallisten ihmisten elintason nousun ja hänen omien tulojensa ehtymisen.

Shambalassa ankat saavat huomata, että muinaiset intialaiset ovat asettaneet aarteilleen joukon hydraulisia ansoja. He löytävät kojetaulun, jonka uskovat ohjaavan ansoja. Kojetaulun kymmenen symbolia kuvaavat kymmentä avataraa, hindulaisuuden Vishnu-jumalan ruumiillistumaa. Roope ja Aku lähtevät tutkimaan Vishnulle rakennettua temppeliä, ja pojat jäävät ohjaamaan kojetaulua, apunaan Sudenpentujen käsikirja.

Temppelissä Roope ja Aku kohtaavat saleja, joita kutakin koristavat yhden avataran kuvapatsas. Ensimmäinen sali on omistettu Buddhalle, ja Akun laukaistessa ensimmäisen ansan kalterit tiikerilauman edestä alkavat laskeutua. Poikien painaessa Buddhan kuvaa kojetaulussa, Akulle ja Roopelle aukeaa ovi seuraavaan saliin ja kaksikko pelastuu. Tässä vaiheessa on selvää, etteivät intialaiset satojen vuosienkaan jälkeen aio luovuttaa aarteitaan helpolla.

Toisessa salissa, joka on omistettu Krishnalle, laukeava ansa alkaa laskea katosta veitsenteräviä piikkejä, eikä pakotietä ole. Pojat säätävät taas kojelautaa, ja Akun koskettaessa kauniin Krishnan patsasta, putoavat hän ja Roope uuteen saliin. Tämä halli on omistettu Ramalle ja Parasuramalle. Siellä ansana ovat toisiaan kohti liikkuvat seinät. Kun Aku ja Roope seisovat ahdistettujen turvien korkokuvien välissä, he välttyvät litistymiseltä lattialuukun kautta. Neljäs sali on Vamanalle rakennettu. Se on täynnä valtavia kobria. Painamalla Vamanan kuvaa kojetaulusta, pojat saavat lattian avatarapatsaan ympäriltä kohoamaan. Roope ja Aku pelastuvat sitä kautta korkeammalla sijaitsevaan uuteen saliin. Tässä suuressa tilassa on lattia täynnä ansaluukkuja, joihin putoaminen tietäisi joutumista piikkimeren lävistämäksi. Narasimhan, jolle huone on omistettu, patsaan varjokuvan ääriviivat osoittavat ankoille turvallisen reitin takaseinässä odottavalle ovelle.

Roope ja Aku siirtyvät eteenpäin. Kuudes tila on hyvin pieni, ja sen uloskäynnin tukkii suuri Matsya-kalan patsas. Kojelaudan kala-painikkeen käyttäminen avaa Roopelle ja Akulle tien eteenpäin patsaan suun kautta. Nyt he pääsevät viimeiseen saliin, jossa virtaa arvaamaton maanalainen joki. Joen toisella puolella on kymmenittäin ruukkuja täynnä muhkeita jalokiviä. Tasanne alkaa kuitenkin ankkojen alta kadota, ja he uhkaavat joutua veden nielemiksi. Pojat pelastavat tilanteen painamalla kahdeksatta painiketta, ja Aku ja Roope jäävät kuiville Varaha-avataran patsaan ansiosta. Samalla kuitenkin aarteita kannatteleva tasanne alkaa työntyä pois ja pudotella kalleuksia joen hyytävään syöveriin.

Pojilla olisi käytettävissään hindujen toisen avataran Kurman painike, jolla aarre säilyisi, mutta ankkoja seurannut maharadža estää Tupua tekemästä sitä. Jalokivien vajotessa maharadža painaa tietämättömyyksissään kymmenettä avataraa, luullen saavansa siten Shambalan aarteet itselleen. Viimeinen avatar Kalkin oli kuitenkin avataroista se, joka ei ollut vielä astunut maan päälle. Tämän piti maailman lopussa saapua ja tuhota maailma uudella vedenpaisumuksella. Temppelin ulkopuolella tuhoajajumala Shivan ja tämän vaimon Kalin patsaat romahtavat ja pistävät koko kaupungin maan tasalle. Maanalainen joki tulvii ja veden alle kovaa vauhtia hautautuvassa Shambalassa ankat pakenevat uima-altaan tyhjennyskanavan kautta. Kaikki luulevat aarteen jääneen lopullisesti kadoksiin.

Palattuaan sitten Kolkuttaan, Roope kohtaa sukulaisineen iloisen yllätyksen: muinaiskaupungin aarteet ovat kuin ihmeen kaupalla virranneet maanalaisia virtoja pitkin kylän lähteeseen, ja asukkaat siellä ovat äkkiä rikastuneet. Nyt Roope voi tarjota kaikille työtä tyytyväisenä. Maharadža sen sijaan menettää toimeentulonsa ja saa kaikesta palkkiokseen vain rajattoman määrän muinaisen hindulaisuuden kulttuuriperintöä: numeron 0.

Juonipaljastukset päättyvät tähän.

Lähteet

Don Rosa