Kymenkartanon lääni
Wikipedia
Kymenkartanon lääni perustettiin Ruotsin vallan aikana vuonna 1776, ja sen pääpaikaksi tuli Heinola, jonne tuli maaherran residenssi. Jo Uudenkaupungin rauhan jälkeen vuonna 1721 oli muodostettu Viipurin läänin rippeistä Savonlinnan ja Kymenkartanon lääni, ja Turun rauhan jälkeen vuonna 1748 perustettiin Kymenkartanon ja Savon lääni, jonka pääpaikkana oli Loviisa. Vuonna 1776 kuningas Kustaa III:n aikana lääni jaettiin kahtia, jolloin eteläosasta muodostettiin Kymenkartanon lääni ja pohjoisosasta Savon ja Karjalan lääni. Ensiksimainitun pääpaikaksi tuli siis Heinola ja viimeksimainitun Kuopio. Suomen siirryttyä Venäjän alaisuuteen keisari Nikolai I muodosti vuonna 1831 Kymenkartanon läänin pohjoisosasta Mikkelin läänin ja Savon ja Karjalan läänistä Kuopion läänin. Mikkelin läänin pääpaikkana oli aluksi Heinola, mutta vuonna 1839 pääpaikka siirrettiin Mikkeliin, ja korvauksena siitä Heinola sai kaupunkioikeudet.
