Kylpyankka

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Kylpyankka vaahtokylvyssä.
Kylpyankat ovat ankanpoikien tapaan tavallisimmin keltaisia.

Kylpyankka tai kumiankka on uivan ankan muotoinen kelluva leikkikalu. Nykyään kylpyankat valmistetaan yleensä muovista, aiemmin myös kumista. Kumiankkoja käytetään verrattomasti yleisimmin kylpiessä, mutta myös koirien ja pikkulasten leikkikaluina. Vaikka kylpyankkoja valmistetaan kaiken kokoisia ja -värisiä, on tavallisin mielikuva kylpyankasta pieni ja keltainen, oranssinokkainen ankka.

Kylpyankka saattaa puristettaessa päästää vinkuvan tai vaakkuvan äänen. Joskus siinä on reikä, jotta ankkaa voi käyttää veden ruiskuttamiseen. Kylpyankat ovat myös pienen harrastajajoukon keräilykohde. Guinness World Records mainitsee maailman suurimman kumiankkakokoelman käsittävän 2 583 yksilöä (vuonna 2007).

Kumiankan historia on hämärän peitossa, mutta sen syntyvaiheet ovat epäilemättä vahvasti kytköksissä kumiteollisuuden alkuun sekä kumisten ja vinkuvien lelujen kehitykseen 1800-luvun loppupuolella.

Vuonna 2001 The Sun -lehti uutisoi, että jopa kuningatar Elisabet II käyttää kylpyankkaa kylpyhuoneessaan Buckinghamin palatsissa. Ankan huomasi kylpyhuonetta maalannut työmies, jonka mukaan sen päässä oli pieni puhallettava kruunu.[1]

Kiinasta Seattleen matkalla olleesta rahtialuksesta joutui vuonna 1992 myrskyn aiheuttamassa onnettomuudessa Tyyneen valtamereen 29 000 Friendly Floatees -merkkisiä kylpylelua, joukossa muun muassa kilpikonnia, ankkoja, majavia ja sammakoita. Tuulet ja merivirrat kuljettivat tuhansia niistä Alaskaan, mutta osa kulkeutui Beringinsalmen lävitse. Lelut oli suunniteltu kestämään taaperoikäisten kylpyleikkejä, ja osa niistä selvisikin jäiden läpi Atlantille. Niiden kulkureitit ja -nopeudet ovat antaneet tutkijoille lisätietoa merivirroista.[2][3]

Kylpyankoilla on järjestetty myös kilpailuja, usein hyväntekeväisyystarkoituksessa. Kylpyankkakisassa osanottajat ostavat ankkoja, jotka merkitään ja lasketaan esimerkiksi jokeen. Ensimmäinen maaliviivan ylittänyt ankka voittaa.

Lähteet [muokkaa]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta kylpyankka.

Aiheesta muualla [muokkaa]